Tuire Malmstedt: Mykkä taivas

Arvostelukappale kustantajalta

Viime vuonna ilmestyi Tuire Malmstedtin Pimeä jää, ja hänet palkittiin vuoden parhaasta esikoisdekkarista. Isa Karos -sarjan aloittanut Pimeä jää olikin niin lupaava psykologinen trilleri, että tuskin maltoin odottaa jatkoa sille.

Eilen odotus vihdoin päättyi, kun Mykkä taivas löytyi postilaatikosta. Ahmaisin sen heti samana päivänä; se tempasi minut mukaan kylmään kyytiinsä heti ensimmäiseltä sivulta lähtien ja koukutti aivan yhtä lailla kuin Pimeä jää. 

Tapahtumat eivät ala rytinällä heti alussa, mikä usein harmittaa minua, mutta tällä kertaa se ei haitannut, sillä uppouduin heti alusta asti nauttimaan niin täysin siemauksin Malmstedtin lumoavasta tekstistä ja Isa Karoksen kuulumisista. 

Lisäksi nythän on syksy, ja heti prologi alkaa sanoin: 

"Syksyn lehdet rapisevat kenkieni alla, maan tuoksut tunkeutuvat sieraimiini täyteläisinä, tummina. Maa löyhkää mullalta ja mädäntyneeltä. Pudottaudun polvilleni ja upotan käteni lehtiin." 

Jo tämä alku houkutteli lukemaan lisää, koska minusta on aina ihanaa lukea vuodenaikaan sopivaa kirjaa. Kirjassa on syyskuu, niin kuin nytkin on. Syksy on sitä paitsi sopivan synkkää aikaa psykologisen trillerin kylmääville tapahtumille! 

Tällä kertaa joku ilmoittaa poliisille löytäneensä syksyisestä metsästä ihmisen pään. Pää onkin karmeassa kunnossa: henkilöä on isketty takaraivoon, ja lisäksi pää on vielä hampaaton ja poltettukin. Näin järkyttävän tapauksen Isa Karos kollegoineen saa tutkittavakseen. Eivätkä järkytykset tähän lopu. Poliisit joutuvat tapausta tutkiessaan tekemisiin todellisen pimeyden kanssa, ja tekijä tuntuu uhkaavan heitä itseäänkin. 

"Jähmetyin keskelle tuvan lattiaa ja jäin tuijottamaan ikkunoista avautuvaa järveä. Alkoviin mennessäni järvelle ei ollut edes nähnyt, niin pimeää siellä oli, kun kuu oli pilvessä. Nyt järvellä lepatti pieni liekki lyhdyssä. Sen valossa erotin veneen, joka kellui paikallaan kuin lumpeenlehti. Öinen usva leijui tumman, väreilevän järvenpinnan päällä. Veneessä istui mustiin pukeutunut hahmo. Veneen kokkaan asetetun lyhdyn valossa erottuivat valtavat mustat siivet, jotka kohosivat hänen selästään. Siipien varjoista näkyi hänen huputettu päänsä ja naamio, johon oli leikattu silmänreiät. En varsinaisesti erottanut silmiä, mutta sitä ei voinut olla näkemättä, että hahmo tuijotti mökille. Hievahtamatta. 

  Se ei ollut näky. Se oli todellinen.

  Hahmo ei voinut nähdä minua, mutta tuntui kuin hän olisi katsonut suoraan lävitseni."

Tuire Malmstedt kuljettaa tarinaa kolmessa eri ajassa ja paikassa: poliisitutkinta Savonlinnassa syksyllä 2017, nuori tyttö Karjalassa jatkosodan aikana 1944 ja toinen nuori tyttö, joka joutuu lähtemään pakolaiseksi Syyrian Alepposta 2015. Enimmäkseen ollaan kuitenkin nykyhetkessä. Noihin kahteen muuhun tarinaan sisälle pääseminen kesti aikansa, ja sormi suussa lukija saa ihmetellä, miten ne liittyvät tähän kaikkeen. Aikanaan se tietysti selviää. 

Isa Karos henkilökohtaisesti on pulassa omien rakkaushuoliensa kanssa, jotka ovat käyneet hyvin monimutkaisiksi. 

Mykkä taivas on todella niin koukuttava teos, etten voinut nukkua yön yli, vaan se oli luettava kerralla loppuun asti. Kirja tarjoilee aimo annoksen jännitystä, dramatiikkaa ja kylmäävän pelon hetkiä. 

Lopulta tarina osoittautui varsin lennokkaaksi ja mielikuvitukselliseksi. Mitään ihan tällaista todellisuudessa tuskin tapahtuisi, ja kun syyllinen lopulta paljastui, minusta hän vaikutti jotenkin epäuskottavalta. Eräs toinen epäuskottavuus liittyy asiaan, jonka paljastaminen menisi spoilaamiseksi, joten ei siitä sen enempää. Toisaalta eipä kai romaaneissa kaiken ole pakko olla pelkästään realistista. Tässä makuja on tietysti yhtä paljon kuin lukijoitakin.

Pieni epäuskottavuus ei kuitenkaan pilaa lukuelämystä, sillä jännitys ja jopa ajoittainen pelko ovat taattuja Mykän taivaan äärellä! Malmstedt on taitava tarinankertoja sekä uhkaavien tunnelmien ja yllättävien käänteiden rakentaja, jonka kirjat ovat nautinnollista luettavaa.  

Myllylahti Oy 2019

341 sivua