Niilo Rauhala: Sana koskettaa sanaa

Taas olen nauttinut runoista, enkä tälläkään kertaa välttämättä pitkästi niistä runoile. Aina ei ole sanoja, ja olenhan lisäksi blogannut jo niin monesta Niilo Rauhalan runokirjasta, että yhtä ja toista olen hänen runoistaan jo sanonutkin täällä. Puhukoot runot siis puolestaan. 

Joka tapauksessa tavalliseen tapaan näissäkin Rauhalan runoissa on paljon luonnonläheisiä tunnelmia, kirkkautta, kuulautta ja rauhaa. Mukana on myös tuokiokuvia ainakin junasta, sairaalasta ja kirkosta - sekä muutakin kristillistä sisältöä muutamassa runossa. 

Taas kerran näytti olevan vaikeaa löytää sellaisia pitkiä runoja, joista voisi lainata vain otteen. Nähtävästi minuun kolahtivat sellaiset lyhyehköt runot, jotka on pakko jakaa kokonaan, koska niistä ei vain pysty irrottamaan jotain pientä pätkää. 

Suomalaisen luonnon kauneutta on esimerkiksi tässä lyhyessä runossa: 

Lähellä keskiyötä 

valosi siivilöityy kasvoilleni 

koivujen oksiston lävitse. 

Pihlajan hiillos hehkuu silmissäni 

ja putoaa auringonnousun syviin vesiin. 

Kirjan kanteenkin on valittu seuraavat herkät rivit: 

Yksinäinen lyhty 

valvoo ja odottaa. 

Meren syvyydet syvällä, 

niiden yli palaa takaisin 

kaikki, minkä luulin 

kadottaneeni. 

Puhutteleva ajatus on tässä: 

Kiipeät portaita ylös vuorille. 

Älä lankea. 

Kauniit astiat kädestäsi 

saattavat pudota, särkyä 

askelmille, kallioihin, 

hajota pirstaleiksi. 

Mutta ehkä niistä, ehkä 

saatkin voiman, itkun ja rukouksen, 

jotta jaksat nousta 

perille. 

Siinäpä pienet maistiaiset tästä hienosta kokoelmasta. 

Otava 2009 

106 sivua 

Kannen suunnittelu: Timo Numminen 

Sarja-asun suunnittelu: Päivi Puustinen 

Kirja on luettu myös Pikkaraisen kirjakammissa, jossa siitä on nostettu esiin hiukan erilaisia näkökulmia.