Kuuleman mukaan tämän kirjan humoristisissa sarjakuvissa nuori aikuinen pohtii, milloin se paljon puhuttu aikuisuus mahtaa alkaa. Onhan kirjassa tosiaan omat aikuistumisen kiemuroihin liittyvät juttunsa, mutta yllättävän paljon kyllä myös sellaista sisältöä, joka sopii meille muillekin iästä riippumatta.
Sarah Andersenin seurassa esimerkiksi introvertit, lukutoukat, naiset ja somen käyttäjät pääsevät naureskelemaan tutuille tilanteille. Naisen elämästä kirjassa on ainakin useita vaatteisiin liittyviä ongelmia ja se klassinen tilanne, jossa nainen aikoo kaupan kassalla vain kaivaa rahat laukustaan, mutta ei löydä niitä, koska siellä on niin paljon muuta tavaraa. Vaateongelma taas on vaikkapa se, kun yhden liikkeen sovituskopissa koko 34 on väljä, ja toisaalla taas koko 42 kiristää joka paikasta.
Nykypäivää ovat some ja selfiet. Niinpä yhdessä stripissä "minä vanhana" esittelee lapsenlapselle vanhoja selfieitään: "Tässä vielä toinen kuva... Ja vielä yksi.... Ja loput 10 000."
Tässä Andersen havainnollistaa, millaista olisi, jos some olisi oikeaa elämää:
Taas jos minun ikäiseni sortuu lukemaan tällaista nuorten aikuisten kirjaa, voin lohduttautua sillä, että seuraavassa stripissä se entinen nuori aikuinen tulee 85-vuotiaana siihen tulokseen, että aikuisuus on myytti. Nuorethan eivät vielä tiedä, että meissä keski-ikäisissä ja vanhemmissa on kaikki ne iät, jotka olemme joskus eläneet. Joten ei sitä välttämättä tunne itseään niin vanhaksi kuin peilikuva väittää.
Tässä vielä tällainen nolousjuttu, joka ei myöskään ole ikään sidottu, koska siinäkin kuvan henkilö on jo vanha, kun makaa kuolinvuoteellaan ja on vieläkin nolona jostain kymmeniä vuosia vanhasta asiasta.
Kirjassa on siis monenlaisia tilanteita. Tietysti myös niitä nuoren aikuisen elämään liittyviä. Kuten se, kun hän päättää siivota pois kaikki ylimääräiset tavarat, mutta ei malta luopua pehmoleluistaan. (No, haha, en minäkään kyllä malttaisi, ja ehkä en kerro tässä yhteydessä ikääni. Paitsi että miksi aikuisuuden pitäisi olla niin totista touhua, ettei enää voisi tykätä nalleista?!) Kirjan henkilöllä on myös seurusteluun liittyviä huolia, kuten miten uskaltaa pitää toista kädestä, ja apua, kun se käsi hikoaa! Hän ei millään uskalla uskoa, että poikaystävä, sittemmin sulhanen ja aviomies, oikeasti voisi rakastaa häntä. Vielä vanhana ja kuoleman jälkeenkin hän kyselee, että aivan varmastiko sinä... (No, kuinka ollakaan, tässä tultiin taas pois sieltä nuoresta aikuisuudesta).
Nuoren aikuisen elämää on sekin, kun opinnot päättyvät, ja hän on paniikissa: "Pelottaa niin hitosti! En ole valmis!" Ja sitten hän vain joutuu hyppäämään kuin laskuvarjolla lentokoneesta ja kysyy: "Toimiiko varavarjo varmasti?"
Siinä joitain näkökulmia, ja kirjasta löytyy loput. Andersenilta on ilmestynyt myös Elämänhallinta on myytti; ainakin nimen perusteella saattaisi olla hauska kirja sekin.
Takakannessa kerrotaan:
Sarah Andersen on nuori taiteentekijä New Yorkin Brooklynistä. Kirja ei ole missään määrin omaelämäkerrallinen. Siis ei kerta kaikkiaan missään määrin.
Sammakko 2017
109 sivua
Alkuteos: Adulthood is A Myth 2017
Muutama muu bloggaus kirjasta:
Mää oon lukenu nää Andersenin sarjakuva-albumit ja tykänny kaikista.
VastaaPoistaTämä oli kyllä hauska, joten niin ovat varmaan ne muutkin. Tuli kyllä mieleen, että kaikki muut tästä bloganneet / kirjagrammanneet ovat luultavasti olleet korkeintaan kolmekymppisiä. Minulla on kai kehitys pysähtynyt jossain vaiheessa?! Mutta toisaalta oikeasti tässä tuntui olevan paljon ihan yleisesti ihmisen elämään liittyvää juttua. Epävarmuudet, noloudet, väsymykset, pakkasella palelemiset ja hankalat vaateostokset ym. ym. jatkuvat kyllä vielä myöhemmässäkin iässä...
PoistaKirjoilla ei onneksi ole yläikärajaa, kuulostaa sellaiselta sarjikselta jonka voisi hyvin lukea vanhempanakin - monet noista tilanteista kuulostivat tutuilta ja samaistuttavilta.
VastaaPoistaEi ole yläikärajaa tosiaan. Onhan blogissani joitain lasten- ja nuortenkirjojakin, joten en tiedä miksi niin nolostelin tästä bloggaamista. Tuliko tunne, etten ole aikuistunut tarpeeksi? :) Joka tapauksessa paljon koomisia arjen tilanteita tässä oli, samaistuttavia meille vanhemmillekin.
PoistaTodella hauska avaus ja totuudellinenkin teos!! Näin ikäneitona totean mielihyvin, että tuo ikääntyminen on myytti sikäli, ettei sitä aktiivisesti ajattele eikä huomioi muutoin kuin ehkä joskus aamuisella peiliin katsoessa, kun siellä yllättää joku ihan outo naamavärkki vastassa. Mutta, mutta rypytkin kertovat eletystä elämästä ja suuri osahan niistä on naurusellaisia:)
VastaaPoistaTuo kuolivuoteella katuminen on ammattilaisten mukaan varsin, pelottavankin yleistä: miksi en antanut enempää aikaa perheelleni, miksi en valinnut käännekohdissa niin tai näin?? Surullista!!
Ajattelen itse niin, että aina kulloisissakin elämän suurissa käänteissä tehdyt ratkaisut ovat olleet tuolloisella kokemuksella ja tiedoilla varustettuina ne parhaat oikeat, ja sillä mennään eteenpäin menneitä märehtimättä saati murehtimatta;)
Niin, eipä se ikä ole ihmistä ensisijaisesti määrittävä asia. Voi olla pikkuvanhoja nuoria ja nuorekkaita aikuisia. Terveyskin vaikuttaa; jos ei juuri sairastele, niin eipä se ikä silloin niin paina. Joku taas voi vanheta jo nuorempana sairauksien takia.
PoistaKuolinvuoteella katuminen on surullista. Osaisipa aina olla märehtimättä menneitä valintoja ja toisaalta myös elää täysillä, ettei tarvitsisi kuolinvuoteella katua elämätöntä elämää.
Todellakin joka tilanteessa ihminen tekee ratkaisunsa niillä eväillä, mitä sillä hetkellä on. Se pitäisi osata hyväksyä ja armahtaa itseään.
Kuulostaa oikein kivalta ja samastuttavalta! :)
VastaaPoistaKyllä tämä oli riemukasta luettavaa :) Suosittelen!
PoistaPS. Eläköön pehmolelut ja nallet! Ei yhtään hävetä tunnustaa, että meillä on mäyräkoiran mallinen pehmolelu nimeltään Reissurekku, ja se on maailmaanähnyt, sillä on aina mukana matkalla:))
VastaaPoistaEläköön ihana Reissurekku! Kiva kun se pääsee matkoillekin mukaan :) Meillä on useitakin pehmoleluja, joista yksi on meidän unikaverimme. Joskus iltaisin sängyssä sen kanssa voi käydä henkeviä keskusteluja :)
Poista