Ann Voskamp: Tuhat lahjaa

Suomentanut Susanna Hirvikorpi 

Ann Voskamp on kanadalainen maanviljelijän vaimo, bloggaaja ja kirjailija, jonka suosittuja kristillisiä kirjoja on käännetty myös suomeksi. Hän joutui lapsena näkemään omin silmin, miten hänen pikkusiskonsa murskaantui kuorma-auton pyörien alle ja kuoli. Sellaisesta sydän särkyy; jotain menee rikki loppuelämän ajaksi. Kuinka voisi myöhemminkään tunnetasolla uskoa Jumalan hyvyyteen, vaikka uskossa onkin? 

Kerran Ann Voskampin ystävä haastoi häntä listaamaan tuhat lahjaa, siunausta, kiitosaihetta. Siitä alkoi kirjailijan matka kohti kiitollisuutta ja Jumalan hyvyyden löytämistä. Matka, jota hän kuvaa tässä päiväkirjanomaisessa teoksessaan. Voskamp jakaa omia kokemuksiaan niin kiittämisen vaikeudesta kuin sen ihanuudestakin ja pohdiskelee kiitollisuutta monesta eri näkökulmasta. 

Kun Voskamp päättää kokeilla kiitoslistan tekemistä, hän kirjoittaa: 

En todellakaan ajattele, että nyt minua muovataan, nyt nousen siivilleni, nyt haavani parantuvat. Joskus ei tiedä astuvansa ovesta ennen kuin on jo sisällä. 

Ja sitten hän aloittaa. 

Lahjalista. Aloitan listan. Ei lahjoja joita haluan, vaan lahjoja joita minulla jo on. 

  1. Aamun varjot vanhoilla puulattioilla 

  2. Paksu kerros hilloa paahtoleivällä 

  3. Sinisen närhen huuto korkealta kuusen latvasta 

Se on alku, ja minä hymyilen. En voi uskoa, miten hymyilen. Niin, nehän ovat ihan tavallisia asioita, ja ehkä en edes tajua, että ne ovat lahjoja ennen kuin kirjoitan ne paperille. Lahjoilta ne todella näyttävät. Lahjoilta, joita Hän antaa. Tämä kirjoittaminen - se on vähän kuin... avaisi lahjapaperia ja löytäisi rakkauden. 

  Ja lahja sopii kuin valettu. 

Kuuden lapsen äitinä Ann Voskampin elämä on kuitenkin täynnä kotitöitä, kiirettä, sotkua, kaaosta ja lasten riitoja. Sikatilallisina Voskamp ja hänen miehensä joutuvat myös murehtimaan toimeentulonsa heikkenemisestä. Kannattaako tämä työ enää? Kiitollisuuden opettelu on siis usein haasteellista. Tulee myös vastoinkäymisiä, kuten eräälle lapselle sattuva tapaturma. Nämä koettelevat kiitosmieltä, mutta kuten Voskamp toteaa, eihän tällaista asiaa opi, jos ei harjoittele, harjoittele ja taas harjoittele. 

Hänellä on myös lista rumankauniista asioista, joista hän opettelee kiittämään. Kuten: Tavaraa pursuavat kaapit (kirjoja!), leluja pitkin lattioita (ainakin pojilla oli hauskaa!). 

Ja onhan hänellä myös monia ilon ja hurmioitumisen hetkiä. 

Voskamp pohtii sitäkin, onko ehkä pinnallista kiittää ja iloita, kun maailmassa on niin paljon kärsimystä. Hän tulee kuitenkin siihen tulokseen, ettemme me auta ketään kärsivää kieltäytymällä ilosta ja kiitollisuudesta. Että kiitolliset ihmiset voivat muuttaa maailmaa. Eräs luku käsitteleekin sitä, miten voimme olla siunauksena toisille; miten antaminen ja palveleminen voivat olla erityisen suuri ilo. 

Kirjassa on paljon Voskampin omaa arkea ja monenlaisia pohdintoja. Opillisesti hän esittää välillä hiukan epämääräisiä ajatuksia, mutta hänhän ei ole teologi, eikä kysymyksessä ole opetuskirja, vaan tunneihmisen päiväkirjatyyppinen vuodatus. Minusta hämärä oli esimerkiksi ajatus, ettei meidän pelastuksemme tule täydelliseksi, jos emme opi kiittämään. Pelastushan on täysin valmis, eikä ihminen voi Jeesuksen täytettyyn työhön mitään lisätä, ei edes kiittämällä. Se sijaan elämä voi kyllä tulla täydemmäksi kiitollisuuden kautta. 

Voskampilla on kuitenkin monia hyviä näkökulmia ja myös kiinnostavia lainauksia toisten ajatuksista. Kirjan lopussa onkin pitkä lähdeluettelo. 

Pitemmän päälle kyllä jo väsähdinkin tällaiseen vuodatustyyppiseen tekstiin, jossa olisi ollut paljon tiivistämisen varaa. Mutta hyvä näin, ja onhan aihe tärkeä. Itsekin olen jo vuosien ajan pitänyt kiitollisuuspäiväkirjaa, josta olen täällä joskus kertonutkin, ja minua kiinnosti nyt omien kokemusteni jälkeen lukea tämä kirja uudestaan. 

Uusi Tie 2015 

1. painos 2014 

224 sivua 

Alkuteos: One Thousand Gifts 2010 

Kannen toteutus: Päivä Oy 

P. S. Niille, joita kielelliset asiat kiinnostavat: Voskamp kirjoittaa hyvin kauniisti ja runollisesti. Esimerkiksi tämä on minusta hienosti sanottu: 

Syksy saapuu hiljaa ottamaan maaseudun morsiamekseen. Vaahterat tien varrella punastuvat ja riisuutuvat vaieten.