torstai 9. kesäkuuta 2022

Niilo Rauhala: Sana koskettaa sanaa


Taas olen nauttinut runoista, enkä tälläkään kertaa välttämättä pitkästi niistä runoile. Aina ei ole sanoja, ja olenhan lisäksi blogannut jo niin monesta Niilo Rauhalan runokirjasta, että yhtä ja toista olen hänen runoistaan jo sanonutkin täällä. Puhukoot runot siis puolestaan. 

Joka tapauksessa tavalliseen tapaan näissäkin Rauhalan runoissa on paljon luonnonläheisiä tunnelmia, kirkkautta, kuulautta ja rauhaa. Mukana on myös tuokiokuvia ainakin junasta, sairaalasta ja kirkosta - sekä muutakin kristillistä sisältöä muutamassa runossa. 

Taas kerran näytti olevan vaikeaa löytää sellaisia pitkiä runoja, joista voisi lainata vain otteen. Nähtävästi minuun kolahtivat sellaiset lyhyehköt runot, jotka on pakko jakaa kokonaan, koska niistä ei vain pysty irrottamaan jotain pientä pätkää. 

Suomalaisen luonnon kauneutta on esimerkiksi tässä lyhyessä runossa: 

Lähellä keskiyötä 
valosi siivilöityy kasvoilleni 
koivujen oksiston lävitse. 
Pihlajan hiillos hehkuu silmissäni 
ja putoaa auringonnousun syviin vesiin. 

Kirjan kanteenkin on valittu seuraavat herkät rivit: 

Yksinäinen lyhty 
valvoo ja odottaa. 
Meren syvyydet syvällä, 
niiden yli palaa takaisin 
kaikki, minkä luulin 
kadottaneeni. 

Puhutteleva ajatus on tässä: 

Kiipeät portaita ylös vuorille. 
Älä lankea. 
Kauniit astiat kädestäsi 
saattavat pudota, särkyä 
askelmille, kallioihin, 
hajota pirstaleiksi. 
Mutta ehkä niistä, ehkä 
saatkin voiman, itkun ja rukouksen, 
jotta jaksat nousta 
perille. 

Siinäpä pienet maistiaiset tästä hienosta kokoelmasta. 

Otava 2009 
106 sivua 
Kannen suunnittelu: Timo Numminen 
Sarja-asun suunnittelu: Päivi Puustinen 

Kirja on luettu myös Pikkaraisen kirjakammissa, jossa siitä on nostettu esiin hiukan erilaisia näkökulmia. 

6 kommenttia:

  1. Erityisesti tuo Yksinäinen lyhty miellyttää minua. Runoja olen lukenut viime vuosina todella vähän. Niiden lukeminen vaatii jotenkin niin intensiivisen olotilan eikä ole ilmeisesti sellaista ollut aikoihin. Yksittäisiä runoja on kyllä tullut luettua, mutta ei siis kokonaisia teoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin tuohon runoon heti kun näin sen kirjan kannessa. Ei runojen lukeminen tosiaan aina suju, se vaatii sen oman olotilansa. Minäkin yritin lukea tätä kirjaa jo keväällä pari kertaa, mutta silloin ei vain ollut runofiilistä.

      Poista
  2. Kauniita ja herkkiä sekä oivaltavia runoja, Rauhala osaa asiansa, kiitos!
    Tuo yksinäinen lyhty puki sanoiksi osan siitä, miksi tällainen merelle tuijottelemaan unohtuva viihtyy viihtymistään tilaisuuden tullen paikallaan alati muuttuvaa ulappaa ja horisonttia tuijottamassa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Rauhalalta todella sujuu tämä runojen kirjoittaminen. Merelle tuijotteleminen on ihanaa ❤ Minäkin harrastin sitä nuorempana kun asuin muutaman vuoden Hangossa.

      Poista