Niilo Rauhala: Tähtiä taivaan nurmikolla

Tähän kirjaan on koottu Niilo Rauhalan uskonnollisia runoja hänen laajasta tuotannostaan. Näistäkin runoista osassa se uskonnollisuus on niin rivien välissä, ettei sitä aina huomaa, mutta on myös runoja, joissa on selkeästi kristillistä sanastoa. 

Rauhalan runoissa on tavalliseen tapaan syvää levollisuutta, ja usein ne ovat hyvin luonnonläheisiä. Lukuelämys oli hoitava ja lohdullinen. Ihastuin heti ensimmäiseen runoon, josta tässä osa: 

Merestä mereen sinä näit, mitä teitä me kuljemme. 

Sinä näit kärsivät kasvomme, 

näit että tuskan mannerlaatat kohtaavat syvällä 

vuorten ja kaupunkien alla, 

meri särkyy ja kaupungit repeytyvät haavoiksi. 

Jumala, sinä lähetit tänne kasvojesi auringon. 

Louhikoissa ristiä kantaen se säteilee maailman yli, 

yhä vielä siitä saa alkunsa kuilujen kevät, 

parantuvien haavojen rauha. 

Särkyminen ja repeäminen näköjään puhuttelivat tällä kertaa aivan erityisesti, kun minua kosketti myös runo, jossa Rauhala kirjoittaa: 

Miten maa voisi rukoilla 

muuten kuin särkymällä ja repeämällä? 

Toivo kantaa harteillaan 

luhistuneita vuoria. 

Hieno ajatus on myös tässä: 

Ei ole muuta lääkettä sairaudelle 

kuin kivusta nouseva aurinko. 

Rohkaiseva ja toivorikas on seuraava lyhyt runo: 

Jos maltat uskoa, 

     Jumalan silmät katsovat tämän aamun läpi. 

Kaikki suuret asiat ovat vielä edessäpäin. 

Runossa Auringon huilut on iloa ja valoa. Se loppuu näin: 

Kaikki mitä minussa on, muuttuu 

hänen käsissään lauluksi. 

Ei ole kuolemaa, on vain tämä aamu, 

jota eilen ei ollut. 

Tässä muutamia itseäni koskettaneita poimintoja tästä hienosta kokoelmasta. Aina uudestaan Niilo Rauhalan runot puhuttelevat ja ihastuttavat minua. Tähtiä taivaan nurmikolla oli täydellistä lohtulukemista juuri tähän hetkeen. 

Kirjapaja 2011 

96 sivua 

Kansi: Riikka Tähtinen