Anni Blomqvist: Meri yksin ystäväni

Suomentanut Björn-Christer Lindgren 

Myrskyluodon Maijasta kertovat kirjat kirjoittanut Anni Blomqvist kertoo tässä kirjassa oman elämäntarinansa. Blomqvist oli itsekin ahvenanmaalainen kalastajaperheen tytär. Hän rakastui oman kylän poikaan Valteriin, joka työskenteli merimiehenä ja oli pitkiä aikoja maailmalla. Heidän avioliittonsa alkuaikakin oli kirjeenvaihdon varassa, kunnes Valter päätti lopettaa ne työt. Myöhemmin hän toimi kalastajana yhdessä heidän poikiensa kanssa. 

Blomqvist kuvaa kauniisti ja herkästi yksinkertaista saaristolaiselämää ja perheensä onnea. Kuitenkin myös hänen kohdalleen osui sellainen suuri suru, jollaisista saaristolaisromaaneissa usein kerrotaan. Vältän liikoja juonipaljastuksia täällä blogissa, mutta en koe tämän olevan sellainen, koska asiasta kerrotaan jo kirjan takakannessa, ja Blomqvist käsittelee sitä pitkästi melkein heti alkajaisiksi. Kuolema ja suru ovat vahvasti läsnä tässä kirjassa. 

Kuitenkin Meri yksin ystäväni on kaunis kirja, joka kertoo myös onnen hetkistä, kuten seurustelusta ja avioliitosta, jossa puolisot pitivät toisistaan aina vain enemmän. Lisäksi Blomqvist sai kokea surunsa keskellä monenlaista lohdutusta, joka auttoi häntä jatkamaan elämää, vaikka raskasta olikin. 

Kun katsoimme talvella televisiosta Myrskyluodon Maijan, ajattelin, että tuskin tulee enää koskaan luettua noita Blomqvistin kirjoja. Nyt kuitenkin ihastuin hänen herkkään kerrontaansa niin, että tekisi mieli sittenkin lukea myös ne jossain vaiheessa. Olen kyllä lukenutkin ne joskus nuorena, mutta siitä on kauan. 

Tässä kirjassa Blomqvist ei kerro kirjoittamisestaan mitään, joten ilmeisesti hän on aloittanut sen vasta näiden tapahtumien jälkeen. Hän kertoo kuitenkin kiinnostuksestaan sukututkimukseen ja vanhoihin aikoihin. Tuleva kirjailija mietti mielellään, millaista saaristolaisten elämä on ollut 1800-luvulla - ja siitähän hän sitten alkoi kirjoittaa. 

Tässä Anni Blomqvist kuvaa kalastajan vaimon elämää: 

Yöni ovat usein olleet pitkiä ja yksinäisiä. Rauhallisia, ahdistuneita, täynnä odotusta. Olen kuunnellut myrskyn pauhua, tuulen ulvontaa ja hiljaisuutta, joka joskus on niin täydellinen, että sitäkin on pakko kuunnella. Olen kuulostellut rakkaitten askelten ääniä ja tuttua puhetta, joka korviini kantautuessaan on muuttanut odotuksen lämpöiseksi iloksi. 

  Suuri osa elämästäni on ollut odotusta. Oikeus odottamiseen on merkinnyt oikeutta elää. 

Meri yksin ystäväni määritellään näköjään romaaniksi. Minähän en näistä määrittelyistä ymmärrä, mutta nähtävästi kysymyksessä on siis elämäkertaromaani. Kaikesta päätellen kaunokirjallinen käsittelytapa tekee muistelmateoksestakin romaanin. 

Gummerus 1977 

192 sivua 

Alkuteos: I stormens spår 1966 

Kansi: Hano Koskela