perjantai 27. toukokuuta 2022

Anna-Mari Kaskinen: Aavistus aamusta - Rohkaisun ja kannustuksen sanoja


Kirpputorilta tarttui mukaan tällainen pieni runokirja, joka sopikin hyvin juuri tähän hetkeen, koska valikoimassa on mukana myös kevään ja kesän tunnelmia. Runot on koottu useista Anna-Mari Kaskisen aikaisemmista kokoelmista. 

Otsikon mukaisesti näissä runoissa on paljon rohkaisua. Kaskinen kannustaa uskomaan unelmiin, lähtemään rohkeasti uuteen, hyppäämään tuntemattomaan sekä uskomaan että elämä ja valo voittaa. Osassa runoista on kristillistä sisältöä, ja ne muistuttavat muun muassa siitä, ettei tarvitse pelätä ja ettei varjossa tarvitse olla yksin, koska Jumala tuntee tiesi / vaikka on hämärää

Näissä teksteissä on paljon luottamusta, iloa ja toivoa. Kevään ja kesän riemua on useassa runossa; on valoa, kukkia, perhosia ja linnunlaulua. Esimerkiksi näin: 

Ohitsesi liitelee 
keltaperhonen. 
Aurinko näin lämmöllään 
esiin kutsui sen. 

Avaa ovet lukitut. 
Valo tulvahtaa. 
Sinäkin voit luottaen 
uuteen uskaltaa. 

Uskoa unelman toteutumiseen on tässä runossa: 

Unelmasi kypsyy, 
kasvaa ajallaan, 
kunnes kaikki salvat 
auki murretaan. 

Luottamuksen lähde 
tulvii, pohjaton. 
Unelmasi siellä 
täyttynyt jo on. 

Rohkaisua murheen keskelle on seuraavassa runossa: 

Anna liekin palaa, 
vaikka epäilet. 
Vaikka itket salaa, 
luovuttaa saa et. 

Anna liekin palaa 
murheen keskellä. 
Liekillä on viesti: 
voittaa elämä. 

Tämä viimeinen oli kokonainen runo, kaksi ensimmäistä olivat otteita runoista. 

Nämä ovat todellisia hyvän mielen runoja, joissa on se kirjan nimen lupaama aavistus aamusta. 

Kirjapaja 2011 
48 sivua  

12 kommenttia:

  1. Ihana kansikuva ja mukavia pieniä runoja, joissa lämpö ja rakkaus soi kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on todella kaunis, ja runoissa on paljon valoa ja toivoa. Ihanaa kesälukemista.

      Poista
  2. Pidän niin paljon Kaskisen runoista. Ja tuo kansi on aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä heti kun näin tämän kirpputorilla, kansi aivan houkutteli tarttumaan kirjaan, joka on sisällöltäänkin yhtä kaunis.

      Poista
  3. Kaunis avaus! Kaskisella on taito valaista ympäristönsä ja ympäröidä lukijansa valolla, ilolla uskolla ja toivolla, joilla kaikilla on paljon käyttöä nykymaailman melskeissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaskisen runot ovat tosiaan valoisia ja toivorikkaita. Sellaista tarvitaan kipeästi juuri nytkin.

      Poista
  4. Voi että nuo Kaskisen runot ovat kivoja. Iloa, valoa ja eloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat hyvin myönteisiä runoja. Kun näissä on kevään ja kesän tunnelmia, rohkaisua lähtemään uuteen ja uskomaan unelmiin, tällainen kirja sopisi hyvin lahjaksi jollekin valmistuvalle nuorelle.

      Poista
  5. Todella ihania otteita! Kaskisen runouteen pitäisi toden teolla tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua! Hänellä onkin paljon runokirjoja, joten luettavaa kyllä riittää.

      Poista
  6. Minäkin pidän Kaskisen runoista. Minulla on yksi hänen kirjansa, jossa on aivan ihana akvarellikuvitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaskisen runoista pitää näköjään moni. Minullakin on yksi sellainen hänen kirjansa, jossa on ihana akvarellikuvitus, olisikohan se Minna Immosta? Pitäisi lukea sekin pitkästä aikaa.

      Poista