Liane Moriartyn uusi romaani kertoo sydneyläisestä Delaneyn perheestä. Stan ja Joy Delaney ovat pyörittäneet pitkään maineikasta tennisakatemiaa, ja tennis on heille koko elämä. Heidän pettymyksekseen neljästä lapsesta kukaan ei ole aikuisena jatkanut tenniksen pelaamista kilpatasolla tai ryhtynyt edes valmentajaksi.
Stanin ja Joyn avioliitto vaikuttaa täydelliseltä, mutta sitten eräänä päivänä Joy katoaa yllättäen jäljettömiin. Stanin kasvoissa näkyy raapimisjälkiä, ja muutamaa kuukautta aikaisemmin heidän luokseen oli yllättäen ilmestynyt ja majoittunut täysin tuntematon, mukiloitu nuori nainen, Savannah. Joy rakasti Savannahia kuin omaa tytärtään, mutta kuka ja mikä tuo nainen oikein oli? Miksi hän ilmestyi juuri Delaneyn perheen oven taakse ja liittyikö hän jotenkin Joyn katoamiseen?
Stanin tilanne ei näytä hyvältä. Onko hänellä kaikkien tietämättä ollut taipumusta väkivaltaisuuteen; onko hän ehkä tappanut vaimonsa? Oliko heidän avioliittonsa sittenkään niin onnellinen? Stanin ja Joyn lapsia alkaa pelottaa, millaisia salaisuuksia heidän vanhempiensa elämästä vielä paljastuu.
Moriarty kertoo tarinaa vuorotellen katoamisen jälkeisessä ja sitä edeltävässä ajassa. Hän pitää hienosti langat käsissään ja saa jännityksen tiivistymään aina vain enemmän. Tarina on koukuttava, joskin oli siellä minun makuuni muutamia pitkästyttäviäkin kohtia, esimerkiksi kun tennistä ja valmentamista joskus pohdittiin hiukan pitempään.
Sitten taas toisaalta: minulle yli 500-sivuiset kirjat ovat yleensä liian paksuja, mutta tällä kertaa lukeminen eteni sujuvasti, ja vain nautin siitä, ettei tarina loppunut heti kesken. Moriarty onnistui vangitsemaan mielenkiintoni niin täysin, ja kirjan loppupuolella odotti myös yllättävä käänne, jollaiset ovat aina tervetulleita. Muutenkin olen pitänyt Moriartyn romaaneista; niissä on kiinnostava sekoitus viihdettä ja jännitystä samassa paketissa. Lisäksi Helene Bützowin suomennos on erittäin sujuvaa tekstiä, mikä myös omalta osaltaan vaikuttaa lukuelämyksen nautinnollisuuteen.
Viime vuonna Moriartylta on näköjään ilmestynyt romaani Viimeinen vuosipäivä. Se minulta on jotenkin mennyt ohi, mutta pitääpä tutustua siihenkin jossain vaiheessa.
WSOY 2022
537 sivua
Alkuteos: Apples Never Fall 2021
Tämä oli kyllä viihdyttävä ja koska seuraan ATP-turnauksia, myös kiinnostava. Minulle hiukan liian pitkä.
VastaaPoistaOikein viihdyttävä. Sinulle vielä enemmän, kun seuraat tennistä. Kieltämättä Moriarty todella rönsyilee, joten tiivistämisen varaakin voisi olla.
PoistaMinäkin olen pitänyt Moriartyn kirjoista. En ole lukenut pitkään aikaan hänen kirjojaan, joten tämän voisin lukea. Australia kiehtoo, mutta tennis ei.
VastaaPoistaNiitä tennisjuttuja on siellä täällä, mutta ne ovat kuitenkin vain pieni osa näistä 500 sivusta. Ihmissuhteita tässä käsitellään paljon. Australialaisesta elämänmenosta oli taas mukava lukea.
PoistaMinulta on jäänyt Moriartyn kirjat lukematta, vaikka olen erittäin tietoinen kirjailijasta. Tässä vaikuttaa olevan mehevä juoni, joten voisipa joskus lukea!
VastaaPoistaJuoni on kyllä tosiaan mehevä, joten kannattaa tutustua!
PoistaMoriartyn tiedän, mutta eipä ole tullut luettua mitään. Jotenkin hämmentää, kun jostain syystä luulin näitä kirjoja rakkausromaaneiksi, mutta nehän ovatkin jännitystä!
VastaaPoistaNiin, eivät nämä tosiaan rakkausromaaneja ole, mutta aika viihteellisiä kyllä. Mukana on sitten ihmissuhdejuttujen ohella enemmän tai vähemmän myös jännitystä, salaisuuksia tms.
PoistaEn ole osannut näitä rakkausromaaneina pitää, mutta hiukan viihteellisinä kylläkin, mikä on kirjan oikeus. Tätä en ole lukenut, monia kuitenkin. Taso vaihtelee. Ehdottomasti minulle on paras Tavalliset pienet pihajuhlat, josta löytää psykologista syvyyttä. Kirjassa alan äiti toimii täysin alansa oppeja vastaan oman tyttärensä kohdalla. Vahva suuositus♥
PoistaViihteellisiä hyvinkin, ja viihdettä kyllä tarvitaan. Taso vaihtelee minustakin, mutta enimmäkseen olen tykännyt. Minulle on erityisesti jäänyt mieleen Mustat valkeat valheet. En enää oikein muista, millainen tuo Tavalliset pikku pihajuhlat oli, mutta pidin kyllä siitäkin.
PoistaJaa, minulta on mennyt ohi sekä kirja että kirjailija; ehkä siksi, että en lue jännityskirjoja. Australia kyllä kiinnostaisi, kun sukuunkin on tullut yksi aussi.
VastaaPoistaMietin, kuinka monta kirjaa keskimäärin ehdit lukea kuukaudessa? Joskus yläkouluikäisenä luin itse kirjan per päivä -vauhtia, mutta nykyisin pari kirjaa kuussa on jo paljon. Tänä talvena olen kyllä lukenut tavallista enemmän.
Kirjaisaa viikonloppua sinulle!
Sepä mukavaa, että suvustakin löytyy aussi. Minun siskoni on asunut Australiassa jo melkein 30 vuotta, joten Australiasta on aina kiva lukea.
PoistaMinulla on paljon aikaa lukea. Hyvinä lukuaikoina luen ehkä noin 15 kirjaa kuussa, mutta viime aikoina en ole useinkaan jaksanut keskittyä, joten postauksiakin on tullut tavallista vähemmän. Mukavaa keväistä viikonloppua sinulle!
Kirjoitin pitkän kommentin...Minne se saattoi mennä...Viikonloppua♥
VastaaPoistaPerille tulivat molemmat kommenttisi 😊 Aurinkoista viikonloppua sinulle Leena! ❤☀️
Poista