Sofia Lundbergin romaanit ovat olleet lukulistallani siitä asti, kun Punainen osoitekirja ilmestyi vuonna 2018. Nyt pääsin vihdoin asiaan. Nyt myös tiedän, miksi niin monet lukevat Lundbergia. Kirja oli todellakin koskettava, meni suoraan tunteisiin. Tämä on juuri jotain sellaista naiselliseen nautiskelun tarpeeseen sopivaa luettavaa.
Tukholmalainen 96-vuotias Doris Alm elää yksin asunnossaan, jossa seuraa hänelle pitävät vain vaihtuvat kotiavustajat ja Skype-puheluita San Fransiscosta asti soitteleva sisaren tyttärentytär Jenny, ainoa läheinen, joka Doriksella on enää jäljellä. Doriksen punaisessa osoitekirjassa ystävä ja tuttava toisensa jälkeen on viivattu yli ja merkitty kuolleeksi. Ennen Doris kävi hautajaisissa, nyt ei ole enää niitäkään.
Osoitekirjansa kautta vanhus käy kuitenkin läpi valtavan vaiherikasta elämäänsä. Hän kirjoittaa ylös muistojaan Jennyä varten, että ne jäisivät jäljelle vielä, kun Doriksesta aika jättää.
Kirjassa onkin hyvä rakenne: vuorotellen ollaan nykyhetkessä, vuorotellen käydään läpi osoitekirjaa, jonka henkilöiden kautta Doris kertoo elämäntarinaansa. Hänen nykyhetkensä on riipaiseva; Lundberg kuvaa niin osuvasti vanhan, yksinäisen ja yhä huonompaan kuntoon menevän naisen elämää. Sitä miten kaikesta joutuu lopulta luopumaan.
Menneisyydessä Doris on kokenut paljon dramaattisia käänteitä. Nuorena hänen tiensä vei Pariisiin ja sieltä New Yorkiin. Ja mitä kaikkea vuosien varrella tapahtuikaan; oli iloja ja suruja, ystävyyttä ja rakkautta. Lopulta Doris palasi Tukholmaan, jossa hän nyt muistelee menneitä.
Kun kirjan kannessa lukee vuoden koskettavin, sitä tämä aivan varmasti oli. En muista koska olisin viimeksi itkenyt kirjan äärellä, mutta nyt niinkin kävi eräässä vaiheessa. Doriksen tarina on hyvin elämänmakuinen ja tunteisiin vetoava. On mukana tiettyä epäuskottavuuttakin, mutta romaanihan tämä on ja sellaisena nautinnollista luettavaa. Oli mukava lukea Pariisista, mutta myös kaikesta muusta Doriksen kokemasta - vaikka traagisiakin kokemuksia matkan varrella kyllä riitti.
Viihderomaaneilla on ehdottomasti oma paikkansa aina silloin tällöin, kun on kevennyksen tarvetta.
Nyt kun vihdoin alkuun pääsin, pitääkin jatkaa Lundbergin kirjojen parissa taas kun sopiva hetki koittaa.
Otava 2018
316 sivua
Alkuteos Den rödä adressboken 2017
Muissa blogeissa:
Jotenkin en muista koko kirjaa, ehkä se onkin mennyt kokonaan ohi. Luin itse juuri Kjell Westön kirjan Kangastus 38, joka oli erinomaisuudestaan huolimatta ahdistava. Nyt onkin luvun alla Lucy Diamondin Rantakahvila. Jotain helpotusta ja piristystä arkeen kaipaan nyt.
VastaaPoistaHarmi että se Westön kirja tuntui ahdistavalta. Tuo Rantakahvila on kyllä varmasti rentouttavaa luettavaa. Minullakin oli se kerran lainassa, mutta en ehtinyt silloin lukea. Odotan mielenkiinnolla mitä kerrot siitä!
PoistaTämä on Lundbergin kirjoista ainoa, jonka olen lukenut, enkä oikein syttynyt. Viihteelle on kyllä ehdottomasti paikkansa, etenkin nyt. Olen kuunnellut hömppää ja dekkareita aika paljon nyt :)
VastaaPoistaKaikista kirjoista ei vain jaksa innostua. Ehkä Lundberg ei ollut sinun juttusi. Viihdyttävää ja rentouttavaa lukemista todella tarvitaan juuri nytkin. Minulla on tällä hetkellä lukupinossa muutakin kevyttä. Saa sitten nähdä, mitä tulee luettua ja mitä ei, kun olen sortunut hamstraamaan aivan liikaa kirjastolainoja :)
PoistaMinä tykkäsin tästä. Oli mukavaa kevyttä viihdettä. Muistan kirjasta Doriksen, josta ei voinut olla pitämättä.
VastaaPoistaOli tosiaan hyvää kevennystä, ja Doris on tosi sympaattinen hahmo.
PoistaKuulostaa kivalta viihdekirjalta, joka sopii hyvin vaikka kesälomakirjaksi.
VastaaPoistaLundberg sopii kyllä ehdottomasti lomalukemiseksi, varmaan ne muutkin hänen kirjansa, vaikka niitä en ole vielä lukenut.
PoistaMinulta on tämä mennyt melko lailla ohi. Vaikuttaa kyllä sellaiselta, että voisin ottaa lukuun. Tämän tyylistä kirjallisuutta en taida paljon lukea, joten olisi hyvää vaihtelua lukemistoon!
VastaaPoistaVaihtelu virkistää! Ei tämä tosiaan vaikuta ihan tyypilliseltä sinun kirjaltasi. Minua periaatteessa kiinnostaisi lukea välillä myös viihdettä ja muuta kevyempää, mutta en tiedä miksi en millään meinaa saada aikaan. Pitää melkein pakottaa itsensä lukemaan joskus näitä, vaikka kiinnostusta olisikin :) Ja aina joku rankka tai syvällinen kirja vetää pitemmän korren. Onko minusta tullut jo liiankin vakavamielinen?!
Poista