Anni Saastamoinen: Ja mutta että sitten

Anni Saastamoisen uutuusromaani käsittelee surua kahden aluksi toisilleen tuntemattoman henkilön, Lailan ja Luigin näkökulmasta. 

Lailan ystävä Mirva on kuollut pari vuotta sitten. Vaikka Lailalla on vielä jäljellä hänen ja Mirvan yhteiset ystävät Hilma ja Salli, heillä on molemmilla parisuhteensa, minkä lisäksi Hilma odottaa vauvaa, Salli puolestaan on menestyvä ja kiireinen. Lailasta tuntuu, että kaiken tämän takia surun täytyy olla heille helpompaa, kun taas hänellä ei ole ketään eikä mitään. Laila eristäytyy omaan yksinäisyyteensä, patoaa kipeät tunteet sisälleen eikä osaa avautua surustaan kenellekään. 

Kun vauvaa odottavalta Hilmalta kysytään, onko hän harkinnut doulaa, Laila miettii: 

Minä tarvitsisin surun doulaa, joka olisi auttanut minua ponnistamaan suuren mustuuden ulos itsestäni. Nyt olen antanut sen muuttua osaksi minua, haudannut koko märkivän haavan. 

Luigi puolestaan on kokenut avioeron ja muuttanut yksiöön, jossa hän ei jaksa edes purkaa pahvilaatikoita. Hänkin kantaa menetyksen kivun yksinään samalla kun miettii, kuka ja mikä hän edes on ilman puolisoaan, jonka kanssa oli elänyt koko aikuisikänsä. Vaikka suhde ei toiminut, se oli kuitenkin tuttu ja turvallinen. 

Joka toisessa luvussa tarinaansa kertoo Laila, joka toisessa Luigi. Pitkän suremisen jälkeen nämä kaksi lopulta kirjaimellisesti törmäävät toisiinsa, ja alkukankeuden jälkeen he huomaavat pystyvänsä jakamaan toisilleen kaiken sen kivun, josta eivät olleet puhuneet edes ystävilleen. 

Laila ja Luigi ovat hyvin samastuttavia, ihanan inhimillisiä ja todentuntuisia hahmoja kaikessa epävarmuudessaan ja hapuilussaan. Anni Saastamoinen kuvaa heitä elämänmakuisesti, lämmöllä ja myötäeläen. Toisaalta hänen tekstissään on tuttuun tapaan mausteena myös aimo annos kirpeyttä ja mustaa huumoria. Tarina on lempeää ja hoitavaa luettavaa kenelle tahansa, joka on kokenut yksinäisyyttä ja surrut jonkun tärkeän ihmisen menetystä. 

Loppua kohti tarinaan tulee mukaan myös varovaista valon ja toivon aavistusta. Ehkä aurinko nousee sittenkin taas. 

On luotettava siihen, että aurinko nousee. Samaan tapaan kuin on luotettava siihenkin, että autoilijat noudattavat liikennesääntöjä, sydäntalven jää kantaa askeleen alla saareen kulkevalla jäätiellä, jonka alla suhisee talvinen meri. Jos kaikkeen lakkaa luottamasta, ei uskalla mitään. 

  Ja pitkään aikaan minä en ole uskaltanut mitään. 

Aikaisemmin Anni Saastamoiselta on ilmestynyt Depressiopäiväkirjat ja esikoisromaani Sirkka. Hänen vahva persoonallinen ilmaisunsa osuu ja uppoaa minuun joka kerta kuin veitsi voihin. Niin nytkin. Ja mutta että sitten on hieno ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos tärkeästä aiheesta. 

Gummerus 2022 

218 sivua 

Kirjasta kertoo myös Kirjavinkit.