Antero Korhonen: Jumala, minuun koskee!

Matti Niemelä & Merja Pitkänen 

Minullahan on nyt ollut työn alla aivan muita kirjoja, mutta ne ovat kiinnostavuudestaan huolimatta jääneet vielä kesken. Toivottavasti pystyn pian jatkamaan niitäkin, mutta eilen innostuin kuitenkin lukaisemaan tällaisen vanhan kirjan omasta hyllystäni. 

Keskisuomalainen Antero Korhonen oli vapaakirkon pastori, kuuleman mukaan aivan poikkeuksellisen lahjakas julistaja. Hän aloitti saarnamiehen uransa jo hyvin nuorena ja ehtikin kiertää puhumassa muistaakseni noin kymmenen vuoden ajan. Mutta jo alle kolmekymppisenä vakava sairaus katkaisi hänen lupaavasti alkaneen työnsä. Korhonen joutui kärsimään vuosikymmenien ajan kivusta ja ties mistä kaikesta muustakin, mitä hänelle sitten tuli. Silloin tällöin Korhonen pääsi vieläkin puhumaan ja teki sielunhoitotyötä puhelimitse, mutta muuten hän joutui olemaan sivuraiteella, kotonaan sairauden runtelemana. 

Matti Niemelä ja Merja Pitkänen ovat koonneet tämän kirjan nauhoittamistaan Antero Korhosen haastatteluista. Minua hiukan pelotti, että mitä jos näin suuresta kärsimyksestä lukeminen olisi kovin ahdistavaa, mutta yllättäen koinkin kirjan hoitavana ja rohkaisevana. Korhosen lukemattomilla vaivoilla ei tässä mässäillä, mutta hän jakaa kuitenkin rehellisesti omia kokemuksiaan sekä vuosien varrella kypsyneitä ajatuksiaan sairaudesta, kärsimyksestä, puheiden pitämisestä, seurakuntaelämästä ja elämästä yleensä. 

Koska Antero Korhonen on itse elänyt suuren kärsimyksen läpi, hän ei jaa mitään helppoja ratkaisuja eikä korulauseita (kuten elämästä helpolla päässeet saattaisivat tehdä), vaan hänellä on aiheesta viisaita ja syvällisiä ajatuksia. Hän toteaa, ettei kärsimys itsessään jalosta, mutta kulissit ja naamiot se kyllä riisuu. Vain Jumalan työ kestää; vain hän voi käyttää kielteistäkin asiaa hyväksemme: 

Jumalan kädessä repivä voi muuttua rakentavaksi ja tuhoava uutta elämää luovaksi. Raamatun savenvalajassa esitetään hieno kuva. Profeetta näki, että savenvalaja teki pirstoutuneesta ruukusta uuden. Kaikkein kallisarvoisimmat ruukut oli koottu pienistä palasista. 

Pimeinä hetkinä Korhonen joutui huutamaan: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Hän saattoi joskus käyttäytyä kotona huonosti, kun henkiset voimat olivat aivan lopussa. Saarnatuolissa jaksoi kyllä hetken hymyillä, vaikka kipu olisi kuinka repinyt olemusta. Mutta kodin yksinäisyydessä elettiin läpi sitä tuskaista todellisuutta, jota muut eivät nähneet. Korhonen toteaa: 

Sellaisessa tilanteessa piilee suuri vaara. Kun on pitkiä aikoja ypöyksin kipunsa kanssa ja valvoo öitä, alkavat asiat vääristyä. Tulee kiusaus ajatella, että helppo teidän on siellä rukoushuoneissanne todistaa Herran auttavan aina vaikeuksissa. Piankos sitä terveenä ja punaposkisena korkeassa äänilajissa pöntöstä pauhaa, miten ihmeellisesti aina on vaikeuksissa apua tullut. 

Toisaalta sairaus opettaa iloitsemaan pienistä asioista, joita terveet eivät osaa arvostaa, kuten vaikka siitä, jos saa virtsan tulemaan. 

Sivuraiteelle sopeutuminen otti koville. Kun kollegat menivät ja heidän nimensä loistivat lehtien palstoilla, Korhonen istui mökissään ja mietti, miten pääsisi vessaan, miten selviäisi arjen rutiineista.  Ulkopuolisenkin on vaikea ymmärtää, miten Jumalalla oli varaa siirtää sivuun noin lahjakas julistaja. Jumalan tekoja ei todellakaan aina käsitä. 

En ole koskaan kuullut Antero Korhosen puheita, mutta kirjassa on paljon hänen ajatuksiaan evankeliumista, sen julistamisesta ja elämästä yleensä. Kaikesta tuosta voi nähdä, että hän on varmasti julistanut juuri sitä vapauttavaa ilosanomaa, joka oli hänen sydäntään lähellä. Hänen mielestään kuulijoita ei pitänyt ruoskia, vaan ruokkia. Korhonen ei hyväksynyt pelottelemista, vaatimusten esittämistä ja julistajan oman ahdistuksen siirtämistä kuulijoihin. 

Kirja onkin kiinnostavaa luettavaa myös kaikille sananjulistajille, koska Korhonen kertoo paljon siitäkin aiheesta. Kärsimyksestä hän jakaa monia syvällisiä, vaikeuksien keskellä kypsyneitä ajatuksia, todellisia aarteita pimeyden kätköistä. Ne tuovat jotain salattua lohtua sellaiselle lukijalle, joka kyselee, onko Jumala hylännyt ja unohtanut hänet tai miksi Herra ei tunnu vastaavan rukouksiin. 

Meistä huonolta tuntuva asia, jonka haluaisimme torjua pois, on osa Herran hallitsemaa elämää. -- Jeesus on Herra, kaikkien olojen ja tilanteiden Herra. Tämä alkuseurakunnan tunnustus on minulle keskeinen osa elämääni. Lopulta me kaikissa elämämme kokemuksissa ja vaikeuksissa saamme mitä jaloimman voiton. Tämän voiton mittarit vain ovat toisenlaisia kuin me ymmärrämme. 

Päivä Oy 1985 

223 sivua 

Kansikuvat: Matti Niemelä 

Kannen suunnittelu ja toteutus: Seppo Savonen