Christophe André & Muzo: Pienet ahdistukset ja suuret surut

Suomentanut Einari Aaltonen 

Pienet ahdistukset ja suuret surut on jatkoa kirjalle Pienet pelot ja suuret fobiat, josta bloggasin helmikuussa. Ranskalainen psykiatri Christophe André on perehtynyt erityisesti ahdistusten, fobioiden ja masennuksen hoitoon. Hänen tekstiään havainnollistaa ja keventää sarjakuvapiirtäjä Muzon hilpeä kuvitus; mukana on niin pilakuvia kuin sarjakuviakin. Tällaisen runsaasti kuvitetun kirjan lukeminen sujuu kevyesti, varsinkin kun ongelmille pääsee Muzon oivallusten äärellä myös nauramaan. 

Kirja on jaettu neljään eri osaan ja aihepiiriin: itseluottamuksen ja itsekunnioituksen puute, sairastumisen pelko ja hypokondria (luulosairaus), omaan ulkonäköön liittyvät kompleksit ja dysmorfofobia sekä lopuksi mielipaha ja masennus. Viimeisessä osiossa käydään läpi masennuksen eri muotoja, kuten dystymiaa, vakavaa masennusta, syklotymiaa ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä. 

Kun teoksessa käsitellään näinkin monenlaisia teemoja ja kuvituskin vie oman osansa, ei missään aiheessa toki mennä kovin syvälle, mutta paljon ajatuksia André ja Muzo onnistuvat herättämään. Kirja kertoo niin ongelmien syistä, niiden aiheuttamista oireista kuin hoidostakin. Lopussa on vielä suomalaiselle lukijalle tietoa siitä, mistä ongelmiinsa voi saada apua esimerkiksi puhelimitse tai verkossa (tiedot ovat kyllä peräisin vuodelta 2007; en tiedä onko niissä tapahtunut muutoksia). 

Tällä kertaa kiinnostavinta antia olivat minusta ne asiat, joihin en ole kovin paljon tai ollenkaan törmännyt kirjoissa: 1) itseluottamuksen puute, joka saa ihmisen epäilemään omaa suoriutumistaan niin, että hän lamaantuu ja lykkää päätösten ja muidenkin asioiden tekemistä tai jättää ne kokonaan tekemättä, 2) sairastumisen pelko ja hypokondria ja 3) dysmorfofobia, josta en ollut koskaan kuullutkaan (vakava, jokapäiväistä elämää hankaloittava psyykkinen häiriö, josta kärsivä on vakuuttunut siitä, että hänellä on jokin fyysinen vika tai epämuodostuma, jonka hän pyrkii kaikin keinoin kätkemään - ja kysymyksessä voi olla oikeasti ihan hyvännäköinen ihminen).  

Vaikka dysmorfofobiassa ihmisen ulkonäköön liittyvät kompleksit menevät äärimmilleen, kirja sopii kuitenkin myös kenelle tahansa, jolla on pieniäkin ahdistuksia sillä alueella. Onhan kirjan nimikin Pienet ahdistukset ja suuret surut. Pieniä ja suuria ongelmia käsitellään siinä tasapuolisesti. 

Mitä ulkonäköön tulee, nykymaailmassa me vertaamme itseämme aikakauslehtien sivuilla näkemiemme huippumallien vartaloihin. André huomauttaa, että kun näemme näitä kuvia, jätämme huomiotta, että mallit käyttävät kaiken aikansa ulkonäöstään huolehtimiseen, koska se on heidän työtään. Samalla tavalla pallon potkiminen on Zinedine Zidanen työtä, emmekä me pode alemmuuskompleksia siitäkään, että pelaamme jalkapalloa huonommin kuin Zidane. André toteaa myös, että aikakauslehdessä näkemämme mallin kuva voi olla tulosta lukemattomista otoksista ja monen päivän työstä, minkä lisäksi kuva on lähes aina digitaalisesti retusoitu. 

Loppuun vielä puhutteleva ajatus Christophe Andrélta: 

Ihmiset, jotka eivät arvosta itseään, luulevat yleensä tuntevansa itsensä hyvin, koska he märehtivät niin usein tuntemuksiaan. Todellisuudessa heidän hautomansa ajatukset kielivät rajoittuneesta itsetuntemuksesta. Ne keskittyvät vain epäonnistumisiin ja rajoituksiin; ne syntyvät tilanteiden välttelemisestä eivätkä tilanteiden kohtaamisesta; ne ovat itseä halventavan yksinpuhelun eivätkä muiden kanssa käydyn vuoropuhelun hedelmiä. 

Like 2007 

174 sivua 

Alkuteos: Petits complexes et grosses déprimes (2004)