William Styron: Pimeän kuva - Muistelma hulluudesta

Suomentanut Mirja Rutanen 

Amerikkalainen kirjailija William Styron kuvaa tässä kirjassa sairastamaansa vakavaa masennusta. Hän kertoo psykiatrilla käymisestä ja lääkkeistä, joista kummastakaan ei hänen tapauksessaan ollut apua. Sairaus paheni niin, että mukaan tulivat itsemurha-ajatukset. Kuten Styron itsekin sanoo, on yksilöllistä, mikä kenellekin toimii ja mikä ei, kuten psyykkinen sairauskin on jokaisella omanlaisensa ja riippuvainen monista syy-seuraussuhteista. Styronille itselleen avun toi lopulta sairaalahoito. 

Pimeän kuva johtaa syvältä pimeydestä valoon, koska Styron sai kokea paranemisen. Hän myöntää kuitenkin kirjan lopussa, että masennus voi helposti uusiutua. Hänen omista myöhemmistä vaiheistaan en tiedä, mutta kun masennus oli noin vakava, se olisi hyvinkin saattanut toistua. 

Kuten meillä suomen kielessäkin sana masennus kuulostaa kovin lievältä kuvaamaan sairautta, niin myös Styron valittelee, että englannin sana depression on liian laimea. Sekään ei anna kuvaa siitä, miten hirvittävän raju sairaus voi olla kyseessä. Hänen mukaansa tuo tuska on lähimpänä hukkumisen tai tukehtumisen tunnetta, mutta nekään eivät anna oikeaa kuvaa depressiosta. 

Oman kokemuksensa kautta Styron joutui huomaamaan, ettei ulkopuolinen pysty ymmärtämään masennussairautta. Ennen omaa sairastumistaan hänkin oli suhtautunut välinpitämättömästi joidenkin ystäviensä depressioon, ja vasta itse sairastuttuaan hän tajusi, miten rankasta kokemuksesta oli kysymys.  

Styron käyttää sotilastermiä verratessaan depressiopotilaan tilannetta kävelevään haavoittuneeseen: 

Käytännöllisesti katsoen missä tahansa muussa vakavassa sairaudessa potilas, joka tuntee vastaavanlaista epätoivoa, makaisi levällään vuoteessa, mahdollisesti huumattuna ja elämää ylläpitävien koneiden putkiin ja letkuihin kiinnitettynä mutta vähintäinkin lepoasennossa ja erillään toisista. Hänen invaliditeettinsa olisi väistämätön, kiistaton ja kunniallisesti hankittu. Depressiota sairastavalla ei kuitenkaan ole tällaista vaihtoehtoa, ja sen vuoksi hän huomaa, että hänet on syösty kuin kävelemään joutuva haavoittunut sotilas mitä sietämättömimpiin sosiaalisiin ja perhe-elämän tilanteisiin. 

Pimeän kuva on todellinen kirjallisuusihmisten masennuskirja; onhan sen kirjoittaja itse kirjailija, joka pohtii siellä täällä niin omia kuin toistenkin kirjoja - ja muuta kirjailijaelämää. Häntä kiinnostaa esimerkiksi masennuksen ilmeneminen Albert Camus'n tuotannossa. Lisäksi Styron mainitsee monia tunnettuja kirjailijoita, jotka päätyivät tekemään itsemurhan. Hänen ystäväpiiristäänkin jotkut kuolivat oman käden kautta. 

William Styron ei ole ihan minun tyyppiseni  kirjoittaja, varsinkin kun kaiken lisäksi hän ei muista kovin usein tehdä kappalejakoa. Välillä kappale saattoi olla koko sivun pituinen tai ylikin. Teksti tuntuu varmaan siitäkin syystä vähän tajunnanvirralta. Mutta ehkä se todella olikin tajunnanvirtaa. Kappalejako ja iskevämpi sanojen käyttö saattaisi hiukan keventää raskaasta aiheesta lukemista. Olihan tämä silti ihan ok kirja - ja kaiken lisäksi hyvin ohut, joten sen luki nopeasti. Luultavasti en kuitenkaan muista Pimeän kuvasta paljoakaan enää parin viikon päästä. 

Seven-pokkari 2005 

93 sivua 

1. painos Otava 1995 

Alkuteos: Darkness Visible - A Memoir of Madness 1990 

Ulkoasu: Marjatta Saastamoinen