Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat

Mielenterveysviikko osa 2. Vapaapäivän kirjakauppakierroksella ostin tämän kirjan, josta olin lukenut jo monesta blogista, ja kaikki lukemani kuulosti hyvältä. Lukiessani sitten totesin, että olipa ihanaa, että tuli ostettua tämä ihan omaksi - niin huikeaksi kirja osoittautui!

Saastamoinen kertoo kirjassa omia kokemuksiaan depressioon sairastumisesta - ja kaikesta siitä muusta p-sta, mitä psyykkisesti sairastunut joutuu sairautensa lisäksi kestämään: ihmisten asenteet ja ymmärryksen puute, oma syyllisyys ja itseviha, se että joutuu hakemaan terapeuttia, vaikka pelkkä olemassaoleminenkin tuntuu liian raskaalta eikä ole voimia... ja paljon muuta.

Entä miten Saastamoinen sen kaiken itsellenikin niin tutun kertoo - siinä hän on huippu! Nautin tästä nuoren, vihaisen naisen tekstistä, jossa hän pilkkaa systeemiä, jonka rattaisiin masennukseen sairastunut joutuu, tekee pilaa itsestään ja toisista, purkaa aggressioitaan ja muuttaa tragedian komediaksi. Kirosanojakaan säästelemättä! Ne vielä tietenkin tehostavat kerrontaa.

Kaikki masennuksen eri asteet ja byrokratian rattaat elämäni aikana läpi kahlanneena ja lukemattomia omituisia ammattiauttajia tavanneena nautin Saastamoisen tekstistä aivan suunnattomasti!!! Enpä esimerkiksi ole koskaan nauranut ääneen masennuksesta lukiessani. (Tämä tapahtui kohdassa, jossa hän kertoi MIELENHALLINTARYHMÄSTÄ! CAPS LOCKilla tietenkin.)

Toivoin, että olisin saanut tämän kirjan käsiini nuorena, kun itse sairastin vakavaa masennusta. Olisipa ollut terapeuttista lukea tällaista tekstiä silloin! Mutta oli se nytkin - vaikka juuri tällä hetkellä en edes ole masentunut. Suorastaan parhaita masennuskirjoja, joita olen lukenut! Saastamoinen osaa pukea ihanan pureviksi ja viiltäviksi sanoiksi monet asiat, joista itsellänikin on kokemusta. Hän kirjoittaa suurella tunteella, johon on samoja asioita kokeneena helppo eläytyä, ja tarjoaa siten loistavaa vertaistukea muille masentuneille.

Kirjassa on oma erilainen näkökulmansa. Juuri tällaista masennuskirjaa en ole ennen lukenut. Kaikki ne psykiatrisella sairaanhoitajalla käymiset, terapeutin hakemiset, ihmisten typerät kommentit ja utelut - kaikki se kerrotaan jotenkin ihan eri tavalla kuin missään muussa kirjassa.

Lisäksi Saastamoisella ei ainakaan tuolloin ollut lapsia. Siinäkin mielessä minulle tämä kirja oli läheisempi, koska minullakaan ei ole (edelleenkään) lapsia, eikä siis ollut silloin nuorena ja vakavasti masentuneenakaan. Tähän mennessä olivat tulleet tutuiksi ne äitien masennustarinat, jotka luonnollisesti ovat osittain erilaisia.

No, tuosta kiroilusta ja CAPS LOCKilla kirjoittamisesta olinkin jo lukenut kirjablogeista. En siis niistä hätkähtänyt, ja itse asiassa jopa yllätyin, kun CAPS LOCKia käytettiin kuitenkin kirjassa suht vähän siihen nähden, mitä olin odottanut blogien perusteella. Kiroilusta taas jo sanoinkin, että (vaikka en itse kiroile), niin se tehosti kerrontaa ja sopi minusta juuri tällaiseen kirjaan.

Kirjassa oli valtavasti sellaisia kohtia, joita olisin halunnut lainata blogissa. Vaikea valinta siis! Oli niin repäisevän hyvää huumoria, hervottoman hauskoja ja osuvia sanankäänteitä, terävää kieltä.

Lopulta päädyin tähän otteeseen:

"Ensimmäinen käynti psykiatrisella sairaanhoitajalla pelotti. En tiennyt lainkaan, mitä odottaa. Odotin vuoroani lähimmän terveyskeskuksen toisessa kerroksessa, hoitajan oven takana sydän tutajaen. Kertasin omaa sairaskertomustani aivan kuin jotain helvetin vuorosanoja, kun olin törmätä tuttavaan, mutta hypähdin aneemisen ja kastelematta jätetyn huonekasvin taakse viime hetkillä. Olisi ollut ihan vitun kauhistuttavan hyytävä keskustelu tiedossa, silkkaa kiertelyä ja vaivaantunutta kynsinauhojen repimistä ja sekava hymyn ja kauhun välitila pakonomaisine nyökkäilyineen, hyi perkele."

KIITOS, Anni Saastamoinen, kun kirjoitit tämän kirjan!!! Kiitos, kun sanoitit kaiken sen, mitä en itse olisi osannut sanoa! Kiitos, kun avasit itsesi niin rohkeasti kaikkine heikkouksinesi! Itse en olisi uskaltanut kertoa kaikkea noin avoimesti, mutta hienoa, että joku uskaltaa.

Luulenpa, että Depressiopäiväkirjoista tulee yksi niistä kirjoista, joihin palaan vuosien varrella vielä monta kertaa. Uskomatonta, mutta totta: masennuskirja pelasti päivän! Tällaisesta kirjasta saa sitä paitsi apua paljon enemmän kuin monelta huonolta ammattiauttajalta. (Enkä nyt tarkoita, että kaikki ammattiauttajat olisivat huonoja, mutta kyllä sellaisiakin valitettavasti on olemassa.)

Toivottavasti myös ne ulkopuoliset, jotka eivät itse ole koskaan sairastaneet psyykkisesti, lukevat tämän kirjan - ja ymmärtävät edes jotain.

Kustannusosakeyhtiö Kosmos 2017
157 sivua