Nyt uskaltauduin kokeilemaan tätä García Márquezin esikoisteosta, joka oli sopivan ohut, että sen voisi saada luettua, piti siitä tai ei. Lukiessani huomasin kuitenkin, että olenhan minä lukenut maagista realismia ennenkin, nimittäin ainakin Jorge Amado tuli tästä tekstistä mieleen, ja Googlessakin (tai siis ainakin Wikipediassa...) kerrottiin hänen edustavan kyseistä suuntausta. Luultavasti myös muutamat muut lukemani kirjailijat ovat sittenkin edustaneet juuri tätä samaa tyylilajia.
García Márquez oli 22-vuotias aloittaessaan tätä esikoisteostaan, jonka tapahtumat sijoittuvat siihen samaan kuvitteelliseen viidakon keskellä torkkuvaan Macondon kylään, jonka nimen olen kuullut mainittavan myös Sadan vuoden yksinäisyydestä puhuttaessa.
Macondon kylään on tullut "rojumyrsky" banaaniyhtiön tullessa ja samaisen yhtiön lähtiessä on myrskykin poistunut kyläpahasesta ja jättänyt sen hiljalleen rappeutumaan. Kylässä on ollut kummallinen ja salaperäinen lääkäri, joka ei koskaan kertonut taustastaan ja joka vetäytyi lopulta vuosiksi taloonsa tulematta sieltä enää ihmisten ilmoille. Kun hän sitten hirttää itsensä, häntä pitkään kotonaan majoittanut eversti, tämän tytär ja tyttärenpoika menevät suljettuun taloon viettämään hänen hautajaisiaan.
Kyläläiset ovat vihanneet lääkäriä ja odottaneet hänen kuolemaansa. Nyt kun hän on vihdoin kuollut, kukaan muu ei tule hautajaisiin. Näiden kolmen hautajaisvieraan kautta kerrotaan tarinaa lääkärin ja koko kylän monista kummallisuuksista. Jokainen kertoo omasta näkökulmastaan, poika vähiten, koska hän on lapsi eikä ymmärrä tilanteesta paljoakaan. Hän ei edes tiedä, miksi äiti otti hänet mukaansa tänne hirttäytyneen miehen hautajaisiin.
Isoisä ja äiti muistelevat menneitä vuosia Macondossa, ja näistä heidän muistoistaan punoutuu kirjan juoni, kuva tuosta salaperäisestä kylästä. Pala palalta arvoituksia keritään auki, mutta tilalle tulee uusia. Onhan kyseessä maaginen realismi, jossa kaikki on mahdollista! Joihinkin henkilöihin liittyvät arvoitukset myös jäävät avoimiksi; niitä ei paljasteta. Lukijan mielikuvitukselle jää tilaa...
Rojumyrsky oli siinä mielessä nimensä mukainen, että se veti minut pyörteeseensä myrskyn lailla. Varsinkin kirjan alussa pysähdyin vain ihailemaan ja ihmettelemään sen taiturimaista kieltä, joka oli väkevää, värikylläistä ja elävää. Tästä suuri kunnia kuuluu myös kirjan suomentaneelle Pentti Saaritsalle. Hänellä on ollut sana hallussa!
Aivan selvästi myös kirjoittajalla itsellään on sana hallussa, mutta jos minä nyt suomalaisena lukisin tämän kirjan espanjaksi, en varmasti tavoittaisi vivahteiden rikkautta samalla tavalla kuin omalla äidinkielellä luetusta kirjasta. Joka tapauksessa García Márquez on ollut lahjakas kirjoittaja jo nuorena.
Lopulta onkin sanottava, että juuri kielestä pidin eniten. Kylläkin myös osa kirjan maagisimmista kohdista oli juuri sitä - ne olivat maagisia. Jokin tuossa kaikessa hulluudessa ja outoudessa kiehtoi.
Kuitenkin täytyy todeta, että pienessä kyläyhteisössä kasvaneena ja sen huonoimmat puolet nähneenä minua ahdistavat tällaiset pienten, tiiviiden kyläyhteisöjen kuvaukset. Macondossa oltiin uteliaita, kytättiin, juoruttiin ja puhuttiin pahaa aivan kuin tosielämänkin pienissä kyläpahasissa....
Aivan samoin Jorge Amadokin on kirjoittanut pienten yhteisöjen elämästä, enkä pitänyt hänenkään kirjoistaan. Siksi, vaikka Sadan vuoden yksinäisyyden lukeminen aivan epäilemättä kuuluisi yleissivistykseen, taidan armahtaa itseäni ja jättää sen lukematta. Tai ainakaan en lue sitä aivan lähiaikoina! Nimittäin toisaalta minua kyllä kiinnostaisi lukea enemmänkin myös Kolumbiaan sijoittuvia kirjoja....
Tämä teos on upeaa kirjallisuutta ja maaginen realismi on loistava tyylilaji. Mutta ehkä en kuitenkaan kovin monta tällaista kirjaa jaksaisi lukea. Ymmärrän kuitenkin myös niitä, jotka pitävät tällaisista kirjoista. Olihan tässä oma viehätyksensä.
Itse voisin pitkästä aikaa lukea sen mainitsemani kirjan Noticia de un secuestro, joka on täyttä realismia. Ehkä olen tosiaan liian kiinni realismissa...
Joka tapauksessa nyt tiedän, millaista García Márquezin romaaniteksti on. Hänen kirjallisuutensa ystävien kannattaa ehdottomasti lukea myös tämä hänen esikoisteoksensa!
"Öljylampun valo loi Memelle ääriviivat. Voimakkaine intiaaninpiirteineen, silkoisine hiuksineen jotka olivat kuin hevosen harjasta hän näytti istuvalta jumalankuvalta, vihreältä ja kummitusmaiselta, niin kuin vanha epäjumala olisi ryhtynyt kertomaan ammoisesta maisesta olemassaolostaan. Minä en ollut koskaan tarkastellut häntä läheltä, mutta sinä yönä, tuon nopeasti ja suoraan ilmaistun läheisyyden jälkeen minusta tuntui että olin hänessä kiinni jollain verisiteitäkin vahvemmalla."
*******************************
"On tietty hetki jona siesta päättyy. Jopa hyönteisten salainen, olemattoman pieni piiloaherrus keskeytyy silloin; koko luonto seisahtaa, luomakunta horjuu kaaoksen partaalla ja naiset kömpivät kuolasuin jalkeille tyynyn painama kukka poskellaan, helteestä ja kiukusta näännyksissään ja ajattelevat: 'Yhä vaan on keskiviikko Macondossa.' Ja sitten he taas kyykistyvät nurkkaan, punovat yhteen unta ja todellisuutta, ja alkavat yksissä tuumin kutoa kuiskutusta, kuin kylän kaikkien naisten yhdessä valmistamaa valtaisaa lakanaa."
WSOY 1993
139 sivua
Espanjankielinen alkuteos La hojarasca
Suomentanut Pentti Saaritsa
Päällys Urpo Huhtanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti