keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille

 

Suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi 

Adam Anker on kuusikymppinen säveltäjä, joka on yhdeksäntoista vuotta sitten jättänyt kaiken menneen taakseen ja muuttanut Ruotsista Uuteen-Seelantiin. Mukanaan hänellä on ollut vain pieni tyttärensä Miriam, jonka lempinimi on Mimi. 

Vuosi sitten Mimi on kuitenkin kuollut onnettomuudessa, ja isä on vajonnut raastavaan suruun. Mutta nyt hän alkaa vihdoin selvittää menneisyytensä arvoituksia. Juuri ennen Mimin kuolemaa hän oli nähnyt holokaustimuseossa erään miehen valokuvan, joka on herättänyt hänen kiinnostuksensa. Nyt Adam ottaa yhteyttä vanhaan naiseen, joka voi kertoa tuosta miehestä tarkemmin. 

Adamin menneisyys on suuri arvoitus. Hänen ollessaan pieni äiti toi hänet Puolasta Ruotsiin eikä suostunut koskaan puhumaan menneisyydestä. Se oli kerta kaikkiaan kielletty puheenaihe. Koska Adam oli silloin niin pieni, hän on unohtanut kaiken mahdollisen Puolaan liittyvän. Nyt hän haluaa tietää. Mitä nyt jo edesmennyt äiti oikein salasi häneltä? 

"Me emme puhu siitä. Me emme edes ajattele sitä. Ja saatpa nähdä, että se häviää." Äiti seisoi ovensuussa; eteisestä lankeava valo sai hänet näyttämään tummalta olennolta vailla piirteitä. "Se häviää. Sen unohtaa." Sitten hän kääntyi ja lähti vedettyään makuuhuoneeni oven melkein kiinni perässään. 
  Mutta niin ei käynyt. Se ei hävinnyt koskaan. Kysymykset, joita ei koskaan voinut esittää, alkoivat elää aivan omaa elämäänsä. Ja hiljaisuus kypsytti niitä. 

On myös tietty ruotsalainen nainen, joka pakotti yhdeksäntoista vuotta sitten Adamin tekemään mahdottoman valinnan. Sen jälkeen he eivät ole kuulleet toisistaan. 

Kun Adam alkaa selvitellä asioita, hän matkustaa jatkamaan tutkimuksiaan Puolan Krakovaan, minkä jälkeen hän palaa lopulta myös Ruotsiin tapaamaan tuota naista menneisyydestä. 

Adam suree sitä, että hän on päätynyt tekemään tyttärelleen samoin kuin äiti teki hänelle itselleen: hän ei koskaan puhunut Mimille menneisyydestä Ruotsissa, ja nyt on liian myöhäistä. Hän ryösti tyttärensä menneisyyden. 

Sen verran voin Adamin taustasta paljastaa, että hän on juutalainen. Joten jos joku on kiinnostunut lukemaan juutalaisten kohtaloista, Sonaatti Miriamille käsittelee sitä aihetta. Myös musiikkia tässä kirjassa on paljon; onhan Adam viulua soittava säveltäjä. 

Tavalliseen tapaan tämäkin Linda Olssonin romaani on hyvin pohdiskeleva ja syvämietteinen. Pidin siitä, mutta jossain vaiheessa myös väsähdin. Ehkä näin marraskuussa pitäisi lukea vain hyvin helposti sulavaa kirjallisuutta, jota ei tarvitse kovin paljon miettiä. Muutenkin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja hurmasi minut niin, että sen jälkeen lukemani Olssonin teokset eivät ole pystyneet läheskään samaan. Ne ovat olleet vain ihan ok. Luin tuon Olssonin esikoisen viime marraskuussa, ja se muuten oli aivan täydellisen lempeää luettavaa vuoden pimeimpään aikaan. 

Kirjassa on kovin vähän dialogia; enemmän on Adamin omaa muistelua, joka vie tarinaa eteenpäin. Usein se tarina etenee kovin verkkaisesti, vaikka eteneehän se toki. Olin aivan liian utelias saamaan vastaukset kaikkiin polttaviin kysymyksiini, mutta kun Olsson sitten vihdoin raottaa salaisuuksien verhoa vähän kerrallaan, hän ei silloinkaan tunnu kertovan kaikkea.  

Olisin toivonut enemmän dialogia, koska se keventäisi tällaista pohdiskelevaa tekstiä. Toki kirjan henkilöiden keskustelutkin olivat aivan yhtä syväluotaavia.  

Loppupuolella minäkertojaksi vaihtuu Cecilia, se menneisyyden ruotsalainen nainen. En olisi enää jaksanut lukea hänenkin muistelujaan, vaikka toki hänen kokemuksistaan paljastui jotain tulevaisuuden kannalta melko ratkaisevaa. 

Sonaatti Miriamille sisältää kuitenkin kiinnostavaa pohdiskelua elämästä, kuten tässä: 

Uudessa maailmassa elää monta kaltaistani. Vanhan maailman pakolaisia. Mutta me tuomme sen mukanamme. Sitä ei pääse pakoon. Ja joskus elämästä tulee täysin päinvastaista kuin on toivonut. Välimatka kirkastaa sen muistoa, minkä on halunnut jättää taakseen. 

Olssonilla on myös kaunista ympäristön, hetkien ja tunnelmien kuvausta niin Uudesta-Seelannista, Krakovasta kuin Ruotsistakin. Lisäksi Anuirmeli Sallamo-Lavin suomennoksen kieli on sujuvaa ja kaunista; sitä on ilo lukea. 

Kirjassa on myös muutamia puolalaisia runoja, jotka on suomentanut Tapani Kärkkäinen

Gummerus 2010, toinen painos 
379 sivua 
Englanninkielinen alkuteos Sonata for Miriam 2008 
Kannen suunnittelu S-R Meilahti 

Tästä kirjasta on olemassa paljon bloggauksia, tässä niistä muutama: 

10 kommenttia:

  1. Pari Olssonia olen lukenut, enkä saa oikein otetta. Hänen esikoisteoksensa on lukematta, mutta en tiedä olisiko sekään minun kirjani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta se esikoinen oli ihana, mutta nyt kun olen lukenut pari muuta, näistä minäkään en oikein saa otetta. Ainakin yksi Olssonin kirja minua kuitenkin vielä kiinnostaa, ja toivon että se kolahtaisi.

      Poista
  2. Tämä teos alkoi kiinnostaa. Täytyypä katsoa, jos jossain vaiheessa osuisi kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua. Tämähän voisi olla sinun kirjasi.

      Poista

  3. Pidin muuten, mutta kun Adam lähti Krakovasta kaikki lässähti. En nyt tähän linkittänyt omaa juttuani ja olen kai tainnut lukea kaikki po. kirjailijan kirjat ja tämä olisi ollut erittäin vahva ellei matka olisi jatkunut: " Olssonin kieli ja tarina vangitsevat. Adamin saapuessa Krakovaan ja tavatessa Moishe Spiewakin, elin täydesti Krakovan kaduilla, niin menneisyyden kuin nykyisyyden. Viivähdämme Krakovassa niin pitkään, että Adam ostaa itselleen vihdoinkin kodin, jonka huoneista tulee lopultakin se turva ja syli, jota hän oli iäti kaivannut. Ja Moishe Spiewakista tulee tarinan hyvä haltija. Moishe rakentaa Adamille sillat menneisyyden tuntemattomien jokien ylitse. Rakastin Moishea, rakastin Krakovaa, mutta matkaa piti jatkaa…"

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se loppu lässähti, mutta Krakova oli tosiaan ihana. Mikä tunnelma siellä oli! Aion lukea Olssonilta vielä jotain. Ainakin Kun mustarastas laulaa (jos muistin nimen oikein) kuulostaa lupaavalta, joten toivon parasta!

      Poista
  4. Minä olen niin Olssonin lumoissa kuin olla voi. Joel Haahtela kirjoittaa samalla tavalla, mutta hän pohdiskelee vielä enemmän. Suomennoksia on kyllä ilo lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestani olen Haahtelan lumoissa. Jos pohdiskelua on melkein 400 sivua, se kai vain hyydyttää minut. Haahtela kirjoittaa lyhyesti ja muutenkin ihanasti. Mutta on tämä Olssonkin ihan ok.

      Poista
  5. En ole Linda Olssonilta lukenut mitään, vaikka nimenä hän on kyllä tuttu. Tuli mieleeni Mirjamin valssi, Marion Rungin laulamana. Ei liity sinänsä kirjaan, mutta tulipahan nyt mieleeni. Tai no, Mirjamin valssi on käsittääkseni juutalaista alkuperää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jotain yhtymäkohtaa on sitten 😁 Itse näin unta ystävästäni Mirjamista juuri silloin, kun olin lukemassa tätä kirjaa...

      Poista