Suomentanut M. Leikola
Tämä samoalaisen kyläpäällikön näkökulmasta eurooppalaisten kummallisuuksia pohtiva kirja teki minuun vaikutuksen jo nuorena. Eräs henkilö suositteli sitä minulle, kun olin kovin stressaantunut elämän vaatimuksista. Helpottavaa olikin lukea, miten hullulta tämä meidän länsimaalaisten suorittaminen ja muu elämänmeno voi vaikuttaa samolaisin silmin katsottuna.
No, pettymyksekseni luin nyt netistä (Kansan Uutiset: Valkoisen miehen tyhmyys), että tarina on sittenkin fiktiivinen. Erich Scheurmann oli viettänyt vuoden Samoalla ja väittää kirjassa kääntäneensä saksaksi tuntemansa kyläpäällikkö Tuiaviin ajatukset. Tämä on tapahtunut joskus sata vuotta sitten, koska kirja on ilmestynyt saksaksi vuonna 1920. Kirjan mukaan Tuiavii olisi kiertänyt kansantanssiryhmän mukana ympäri Eurooppaa ja kertonut sitten kotiin palattuaan kaikesta, mitä oli nähnyt ja kokenut.
Joka tapauksessa, vaikka teksti siis on sittenkin Scheurmannin omasta kynästä, on hän kuitenkin viettänyt vuoden Samoalla, joten hänen havainnoissaan samoalaisen ja eurooppalaisen elämän ja ajattelun eroista on varmasti perää.
Tuiavii ihmettelee Euroopassa kaikkea mahdollista. Eurooppalaiset asuvat korkeissa kivitaloissa, joita Tuiavii sanoo arkuiksi. Arkut ovat täynnä majoja, jotka on vielä jaettu moniksi eri arkuiksi. Eri majojen asukkaat eivät tunne eivätkä tervehdi toisiaan, vaikka asuvat vieri vieressä ja päällekkäin.
Erityisen paljon Tuiavii kritisoi valkoisten mieltymystä pyöreisiin metallinpaloihin ja painavaan paperiin eli rahaan, joka on käytännössä heidän jumalansa, koska he ajattelevat sitä aina, öisinkin. Tuiavii ihmettelee, miksi jonkun, jolla rahaa on vähän, pitää hävetä sitä.
Myös tavaran perässä valkoiset juoksevat, ja se tekee heidät vain onnettomiksi. Raha ja tavara ovat valkoisten kirouksia. Eikä heillä ole aikaa, vaikka he mittaavat sitä aikakoneillaan sekunti toisensa perään. Papalageilla eli meillä valkoisilla pitää myös kaikilla olla ammatti, joka tarkoittaa sitä, että yksi ihminen tekee vain yhtä asiaa, koko ajan yhtä ja samaa, kunnes on aivan masentunut. Lisäksi papalagit potevat ankaraa ajatustautia: he elävät vain päällään, kun heidän pitää ajatella niin paljon.
Elokuvateatteria tämä kuvitteellinen Tuiavii sanoo keinotekoisen elämän taloksi ja ihmettelee, miksi valkoiset menevät sinne pimeään katsomaan valekuvia, kun voisivat olla ulkona auringonpaisteessa elämässä oikeaa elämää. Paperien tulva tarkoittaa sanomalehtiä. Ajatustautiset tekevät myös kirjoja, joista Tuiavii sanoo:
Kaikki jotka näitä ajatuksia nauttivat saavat pian tartunnan. Näitä ajatuskankaita ahmitaan kuin makeita banaaneja ainakin, niitä on joka majassa, niitä kasataan arkuittain, nuoret ja vanhat nakertavat niitä kuin rotat sokeriruokoa. Siitä johtuukin, että vain harvat osaavat enää ajatella järkevästi ja luonnollisesti niin kuin jokainen kunnon samoalainen osaa.
Kirja naureskelee eurooppalaisen elämän hulluudelle ja ihannoi samoalaisten onnellista, luonnonläheistä elämää. Ehkä se jopa romantisoi jälkimmäistä? Joka tapauksessa kirjoittaja on aivan epäilemättä oikeassa siinä, että luonnonläheistä elämää elävät alkuperäiskansat voivat olla onnellisia ilman kaikkea länsimaista hapatusta, suorittamista, rahan ja tavaran perässä juoksemista. Kaikkien ei onneksi tarvitse elää niin kuin me täällä elämme asfalttierämaissamme ja oravanpyörissämme.
Kun Tuiavii kertoo eurooppalaisista, hän tulee samalla kertoneeksi samoalaisesta elämästä, koska vertaa näitä kahta. Eli hän kertoo siitä, mitä Erich Scheurmann siitä kaikesta näki ja halusi kuvata. Kiinnostava kirja, vaikka olenkin pettynyt saatuani 25 vuoden jälkeen tietää, että tämä olikin fiktiota. Minulla on tuo kuvassa näkyvä vanha painos, eikä ainakaan siinä kerrota tarinan fiktiivisyydestä. Tulin siis huijatuksi. Varmaan joku penaalin terävin kynä olisi heti tajunnut totuuden. No, ehkä minuakin hiukan epäilytti, mutta menin silti uskomaan... Kansan Uutisten otsikkoa mukaillen lienen esimerkki valkoisen naisen tyhmyydestä.
Joka tapauksessa: lue, jos haluat katsoa Eurooppaa erilaisesta näkökulmasta ja nähdä, miten koomista meidän elämämme saattaa olla ulkopuolisin silmin katsottuna. Lue, jos olet väsynyt suoritusyhteiskunnan paineisiin. Hiukan voi kiristävä pipo löystyä tämän kirjan äärellä! Tekee myös mieli lähteä Samoalle katsomaan, miten siellä nykyään eletään. Onko valkoinen mies vienyt sinne lisää omaa pimeyttään?
Otava 1981
123 sivua
Saksankielinen alkuteos Der Papalagi
Kuvittanut Maxine van Eerd-Schenk
Kirjasta muualla:
Voisiko olla niin että Scheurmann onkin vain eräs Fernando Pessoan pseudonyymi, kun tuossa oikealla olevassa palkissasi hän kertoo sydämensä olevan "kuin täyteen ahdettu arkku", vrt. kerrostalot? No, leikki leikkinä.
VastaaPoistaMuistan kun tästä kirjasta kirjoitit siihen entiseen blogiisi. Oseania on kiehtovaa seutua vaikka suurimmaksi osaksi merta onkin, kuten laulussa "Käyn merta mä Samoamaan..." On käynyt mielessäni, että sitten kun näytelmähaaste on hoideltu, voisin tehdä sellaisen haasteen kuin "Oseanialainen runobongaus". Siinä pyrittäisiin etsimään ja lukemaan oseanialaisia, afrikkalaisia, aasialaisia ja latinalaisen Amerikan runoja. Tietysti kiinalaisia ja japanilaisia löytyisi vanhemmilta ajoilta ja latinalaisessa Amerikassakin on omat suuret nimensä, mutta muuten voisi mennä etsimiseksi. Sinä olet blogissasi nostanut esiin paljon juuri näitten ns. muitten maanosien kirjoittajia, mistä voit ottaa vastaan kunnioitukseni osoitukset.
Haha, oiva aasinsilta Pessoaan! Niin, ehkäpä hänellä oli salattu elämä Samoalla :)
PoistaOn kyllä tullut samoiltua pitkin maita ja mantuja tässä blogissa. Siinä sinun runobongauksessasi on ideaa. Kannattaa toteuttaa se! Ja Oseania on tosiaan kiehtova maailmankolkka, johon mielellään tutustuisi enemmänkin.
Ihmeen samantyyppinen kuvaus ihmisistä tavarahimoineen tuolloin kuin nytkin. Kirjoitustasi lukiessani tuli mieleeni nykyaika eikä 1920-luku, jolloin kirja on kirjoitettu. :D Että eipä ole meno paljon muuttunut paitsi nyt tietysti on keksitty yhä lisää kulutuksen kohteita.
VastaaPoistaTämä voisi olla hyvinkin kiintoisa kirja! Menenkin heti tutkaamaan löytyykö enkuksi. Jaa, löytyy mutta kirja on sen verran vanha, että sitä ei ole paljon liikkeellä. Käytettynä löytyisi, jos haluaa maksaa “ylihintaa”. Täytyypä laitella kirja muistiin, jospa joskus pääisi taas charity shoppien ja divareiden kirjahyllyjä tonkimaan. Sieltä voisi löytyä.
Kyllä tämä kaikki tuntui tosiaan aivan nykypäivän kuvaukselta. Kaduilla kulkevat hevoset ja vastaavat palauttivat hiukan menneeseen. Jos tuollainen Tuiavii eksyisi nykyiseen Eurooppaan, hän järkyttyisi vielä pahemmin.
PoistaKiinnostava kirja - toivottavasti löydät sen joskus jostain! Itse en tänä päivänäkään tietäisi moisesta kirjasta, ellei yksi satunnainen tuttavuus olisi suositellut sitä 90-luvulla. Asuin silloin Helsingissä ja löysin kirjan sitten jostain divarista. Aika unohduksiin painuneelta tämä kirja kyllä tuntuu, vaikka Google tiesi kertoa, että tästä on otettu uudempikin painos muistaakseni joskus 2000-luvun alussa.