Seija Uimonen: Jumalan kulkukoira

Seija Uimonen on ollut pitkään Sanansaattajat-lähetysjärjestön lähettinä Kroatiassa. Kun elettiin vielä Jugoslavian aikaa, hän lähti syksyllä 1977 Zabrebiin opiskelemaan ensin serbokroatiaa ja sitten teologiaa. Opinnot tulivat päätökseen vuonna 1984. Sitten hän oli kuusi vuotta Sanansaattajien työssä Suomessa, kunnes palasi Kroatiaan Raili Tapion kanssa syksyllä 1990. 

Tämä kirja on ilmestynyt vuonna 2000 ja kertoo Seija Uimosen siihen asti kokemista vaiheista Kroatiassa. Hän ja Raili Tapio jäivät maahan myös sodan ajaksi, joten kirjassa kuvaa myös ihmisten toinen toistaan järkyttävämpiä kohtaloita sodan ajalta. Samoin Uimosen ja Tapion omia sotakokemuksia. 

Joskus istuimme pommisuojassa yhdessä Zagrebin kirkkokansan kanssa, sillä hälytys tuli kesken jumalanpalveluksen. Hälytys saattoi tulla iltamyöhällä juuri kun oli käyty sänkyyn. Ei muuta kuin nopeasti alas suojaan. Radio oli auki koko ajan. Siitä kuunneltiin, mitä oli juuri tapahtunut omalla kadulla tai ketä oli ammuttu ikkunan alla. Sota oli hyvin lähellä. Omilla korvilla kuulimme jysähdyksen ja sitten radiosta selostuksen. 

Kun heidät määrättiin evankelisen seurakunnan työhön Kutinan kaupunkiin, siellä jouduttiin aloittamaan tyhjästä. Vanhat evankeliset täytyi etsimällä etsiä käsiinsä, ja aluksi vain pari mummoa oli mukana toiminnassa. Mutta varsinkin sota-aika avasi ihmisten sydämet, ja silloin seurakunnassa saatiin kokea herätyksen aikaa. 

Ihmiset olivat aivan ihmeissään, kuinka kaksi ulkomaalaista ja vielä suomalaisnaista oli sodan keskellä. Saimme kertoa, että olemme luterilaisen kirkon työntekijöitä ja haluamme opettaa ihmisiä Kristuksen tuntemiseen, rukoilemme heidän puolestaan ja haluamme auttaa myös aineellisesti. Repussamme oli aina Johanneksen evankeliumi tai jotain muuta luettavaa toisillekin annettavaksi. Pommisuojissa syntyi keskusteluja. Siellä tarvittiin ihmisiä, jotka eivät olleet kuristuneita ahdistuksesta, vaan saattoivat levollisesti jutella. Mikäpä tuo enemmän rauhaa kuin Jumalasta puhuminen. 

Kirja kertoo lähetystyön iloista ja suruista. Kerran Seija Uimonen sanoi väsyneenä Jumalalle, että nyt hän ei enää osallistu mihinkään kriiseihin. Mutta sitten tuli uusi kriisi, kirkollinen sellainen, jossa Uimosta itseään vastustettiin ankarasti, vaikka hän ei ollut tehnyt mitään väärää. Kaiken läpi kuitenkin selvittiin, ja myös monia ilonaiheita työssä oli. 

Kerronnan lomassa on myös Uimosen syvällisiä hengellisiä mietteitä eri aiheista. Kun nyt on joulu lähestymässä, kiinnitin erityistä huomiota erilaisiin jouluihin, joista kirjassa kerrotaan. Eräästä joulusta Uimonen toteaa, että talvisin kirkot olivat harvinaisen kylmiä, ja hän saarnasi jouluna eräässä kylmässä kirkossa: 

Alkaessani puhua vilusta väristen, minulle kuitenkin avautui taivas ja sain aivan kuin hetkeksi siirtyä ensimmäiseen jouluyöhön kahden tuhannen vuoden taakse. Silloinkin taisi olla kylmä yö, kun ei taivasalla voitu nukkua. Kedolla oli paimenia, mutta lieneekö heitä ollut kymmentäkään, ehkä vain kolme. Mutta kuitenkin tuohon kylmyyteen ja pimeyteen Jumalan kannatti avata taivas. Hänen kannatti lähettää muutaman paimenen luo suuri taivaallinen sotajoukko. Jumala ei säästä ilosanoman julistamisessa. Koko taivas on liikkeellä, ei vain kymmentä, vaan yhtä syntistä varten. 

Kirjan esipuheessa Per-Olof Malk toteaa Seija Uimosen olevan herkkä ja hoitava julistaja. Itse en ole kuullut hänen julistustaan muualla kuin tässä kirjassa, mutta herkkää ja hoitavaa se tosiaan tuntuu olevan. 

Minua puhutteli Seija Uimosen tarinassa myös se, millaista mittatilaustyötä Jumalan johdatus on. Uimosella on kuulovamma, mutta niinpä Jumala johdattikin hänet maahan, jossa puhutaan huutamalla! Jumala tässäkin kaukaa näki sen, mikä minulle sopi, Uimonen toteaa. 

Jumalan kulkukoira on kiinnostava ja puhutteleva kuvaus lähetystyöstä paljon kärsineessä maassa. Jos Kroatia ja lähetystyö kiinnostavat, tähän kirjaan kannattaa ehdottomasti tutustua. Hyllyssäni on myös Seija Uimosen uudempi kirja Hän nostaa tomusta - Elämää Kroatian evankelisessa kirkossa (Perussanoma 2015). Nyt kun luin Jumalan kulkukoiran, on kiinnostavaa jatkaa tuon toisen kirjan parissa joskus, kunhan ehdin. 

Uusi Tie 2000 

Julkaisija Sanansaattajat ry.

218 sivua 

Kansi: Terttu Hauhia 

Päällyksen kuva: Suomen kuvapalvelu 

Kirjasta muualla: 

Tapiolan seurakunnan lähetysblogi 

Paula Hakkola