Ei kuolemaakaan toki pysty täysin välttämään, kun surukirjasta on kysymys. Onhan Miia Moisio pappina työskennellessään ollut paljon tekemisissä myös läheisensä kuolemaa surevien kanssa. Niinpä sekin aihe tulee vastaan monet kerrat myös tämän kirjan sivuilla, ja myös läheisen kuolemaa sureva voi saada paljon Moision kirjasta. Enimmäkseen surua käsitellään sen verran yleisellä tasolla, että mitä tahansa lukija itse sureekin, hän voi käydä läpi juuri sitä surua tämän kirjan äärellä.
Meillä on lupa surra kaikkea, mistä olemme joutuneet luopumaan, mistä olemme päättäneet luopua, asioita, joita olemme saaneet ja taas menettäneet, asioita joita vaille olemme jääneet. On lupa surra elettyä ja elämätöntä elämää.
Kirjassa on luvut Mitä on lupa surra? Kenellä on lupa surra? Milloin on lupa surra? Mitä on lupa tuntea? Suru on kokonaisvaltainen tunne ja Suru on portti rakkauteen.
Moision teos antaa meille luvan sekä surra että tuntea muitakin suruun liittyviä tunteita. Kirja antaa muun muassa vinkkejä siihen, miten patoutuneita tunteita voi saada tulemaan esiin; valittaahan niin moni sitä, ettei pysty itkemään, vaikka haluaisi. Me myös helposti pelkäämme surua ja sen voimakkuutta. Suru tekee kipeää, ja siksi voimme helposti paeta sitä. Kuitenkin suru varastoituu ihmisen kehoon ja tulee esiin fyysisinä oireina, ellei sitä pureta tunnetasolla.
Toisaalta koska suru aiheuttaa kovaa stressiä ja koko keho on sen myötä hälytystilassa, meillä on myös lupa hoitaa ja rentouttaa kehoamme, helliä itseämme, olla lempeitä itsellemme. Tähänkin Lupa surra antaa vinkkejä. Ja jos surun keskellä on välillä ilon hetkiä, niistä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, vaan on lupa myös iloita. Hengähdystauot ovat tervetulleita ja auttavat jaksamaan.
Kiinnostava huomio oli myös se, ettei surulla ole parasta ennen -päivää, jonka jälkeen ei enää saisi surra. Jos suru on jäänyt aikanaan surematta, se on tuore niin kauan kuin sitä ei päästä suremaan.
Moision teos sisältää paljon, paljon muutakin, mutta tässä nyt vain jotain, mitä mieleeni jäi päällimmäiseksi. Jaan loppuun vielä rauhoittavan otteen kirjasta:
Voimakkaita, vaikeita tunteita on joskus hyvin vaikea kestää. Kun vaikea tunne alkaa nousta ja olet myrskyn silmässä, hengitä. Hengitä vaikeaa tunnetta, anna sen olla. Aisti, missä kohtaa kehossa tunne tuntuu ja hengitä tuota kehonkohtaa kohti. Anna tunteen kertoa, mitä sillä on asiaa, pyri suhtautumaan tunteeseen myötätuntoisesti ja päästä tunteesta irti, kun se on valmis lähtemään. Voimakas tunne vie voimia ja väsyttää. Huilaa ja kerää voimia, jos pystyt.
Miia Moisio on pappi, sielunhoidon asiantuntija ja skeematerapeutti, joka toimii hyvinvointialan yrittäjänä. Lupa surra on hänen toinen kirjansa. Myös hänen esikoisteoksensa Toivon kirja masennuksesta kuulostaa kiinnostavalta.
Otava 2019
Hidasta elämää
165 sivua
Graafinen suunnittelu Satu Kontinen
Kirjasta muualla:
Isän kuolema oli minulle henkilökohtaisesti aivan hirvittävän surullinen asia, joka kesti todella pitkään. Kuuntelin vain musiikkia, mikä laittoi minut itkemään. Sitten eräs päivä huomasin, että nyt pitää lopettaa tämä vellominen murheessa tai masennun. Meni pitkään, että pystyin kuuntelemaan musiikkia, mutta suru meni ohi. Sitten myöhemmin, kun sattui jotakin vakavaa, surin jälleen isän kuolemaa, mutta tiesin välttää musiikkia. Isä oli tärkeä ihminen minulle.
VastaaPoistaJoillekin apu voi tulla surukirjoista, joillekin terapiasta tai sururyhmistä. Kanssakulkijatkin ovat isoja apuja. Surua voi myös maalata tauluiksi, tosin ne ovat sitten aina muistuttamassa. Metsä on myös vahva paikka, missä surua voi hoitaa.
Suuret surut kestävät pitkään. Minullekin isä oli erityisen tärkeä ja rakas ihminen. Hänen kuolemastaan on nyt kymmenen vuotta.
PoistaSuruun voi tosiaan saada apua monista asioista. Tässä kirjassakin puhutaan siitä, että joku haluaa surra yksin ja toinen haluaa puhua, ja myös esimerkiksi luovuuden käytöstä ja luonnossa liikkumisesta Moisio kirjoittaa. Musiikki on tärkeä myös silloin, jos tunteet ovat hautautuneet ihmisen sisään, ja niitä pitää herätellä. Musiikissa on niin paljon voimaa.
Hyvä ja tärkeä huomio tuo, että surua on monenlaista eikä kuolemaan liittyvä suru ole ainoa. Minulla on joitakin tärkeitä ystävyyssuhteita, jotka on katkenneet syistä tai toisista ja joskus tulee sellainen haikean surullinen olo edelleen: miksi niiden suhteiden piti katketa, miksei ystävyys voinut jatkua. En näissä ryve, mutta joskus ne pulpahtavat mieleen.
VastaaPoistaTämä voisi olla hyvä kirja lukea, nimi muistiin siis.
Kyllä tämä on hyvä kirja, ja on hienoa, että myös tällainen erilainen surukirja on kirjoitettu. Tuo ystävien menetys on yksi tosi iso suru, sehän on melkein kuin he kuolisivat, vaikka elävätkin edelleen siellä jossain. Itsekin olen surrut monia asioita, kuten sitä, etten ole voinut terveyssyistä toteuttaa tiettyjä unelmia, ja että luovuin aika paljosta, kun muutin aikoinaan tänne missä nyt asun. Esim. parhaat ystävät asuvat kaikki jossain kaukana. Tällaisiakin suruja on tosiaan lupa surra ❤ Kannattaa ehdottomasti lukea tämä kirja!
Poista