Anja Gustafssonin Mansikkatyttö on dekkari, joka kuuluu selvästi cozy crime -osastoon. Siinä ei mässäillä väkivallalla, vaan keskitytään ennemmin ratkaisemaan rikosta, ja muutenkin se on nautinnollista luettavaa kesä-, taide- ja ruokakuvauksineen.
Kirjan päähenkilö, helsinkiläinen Paula Roos, viettää kesää mökillään Tammisaaren saaristossa. Jo Tammisaari sai sydämeni sykähtämään, koska olen viettänyt yhteensä neljä vuotta Hangossa, ja myös Tammisaaressa oli minusta aina ihanaa käydä tuulettumassa. Ne molemmat kuuluvat lempikaupunkeihini Suomessa. Tammisaaren kuvausta kirjassa onkin mukavasti, ja tuttuja paikkoja tuli vastaan - sekä tuttua tunnelmaa aina hepokattien siritystä myöten. Tuli niin ikävä Suomen Etelään!
Paulan ystävä Kaisu on töissä paikallisessa taidegalleriassa, jossa pidetään kesällä Elvi Maarni -nimisen taiteilijan retrospektiivinen näyttely. Paulakin osallistuu näyttelyn avajaisiin ja sen jälkeen pidettäville kokkareille gallerian omistajan mökillä Backholmenilla. Siellä paljastetaan yllätys: Nils Schillmarkin Mansikkatyttö-nimisen taulun moderni versio, jonka mallina on toiminut paikallinen missi ja valokuvamalli.
Taulu herättää ihmisissä yllättävän voimakkaita reaktioita. Muutaman päivän kuluttua Paula löytää yllättäen merestä ruumiin mennessään nostamaan kalaverkkojaan.
Verkko tuntui raskaalta. Paula huokasi, siellä on varmasti paljon kuolleita kaloja.
Puolivälissä jotakin nousi pintaan verkon mukana. Paulan sydän jysähti. Vaaleaa ihoa, häivähdys kasvoista. Tummat hiukset myötäilivät hetken veden liikettä. Puikkari kirposi Paulan kädestä. Näky katosi verkon mukana syvyyteen.
Eikä tämä ole edes ensimmäinen ruumis - jo edellisenä kesänä eräs henkilö oli löydetty hukkuneena, ja tapaukseen liittyi epäilyttäviä yksityiskohtia. Hukkuminen todettiin kuitenkin tuolloin onnettomuudeksi, koska todisteita muustakaan ei löydetty.
Mutta liittyvätkö nämä tapaukset toisiinsa, ja jos liittyvät, niin miten? Ainakin vainajien lähipiirissä ja tuttavissa on monia, joilla olisi ollut motiivi tehdä heille jotain. On kateutta, mustasukkaisuutta ja rahanhimoa.
Paula ja Kaisu epäilevät myös, että osa taidegalleriassa näytteillä olevista tauluista olisi väärennettyjä.
Rikoksen selvittelyn ohella kirjassa nautitaan Tammisaaren kesästä täysin siemauksin. Syödään hyvin milloin mökillä, milloin piknikillä. Käydään kahviloissa, kuten vanhan kaupungin ihanassa Café Gamla Stanissa. Ruokahalu saattaa herätä kirjan äärellä!
"Mansikka-aikaan on aivan pakko syödä mansikkaleivoksia", Paula totesi kun he jälleen istuivat ulkona pöydän ääressä. "Ehkä näihinkin kyllästyisi, jos söisi useita päivässä, mutta pari kappaletta menee kevyesti."
"Aivan", Kaisu vahvisti virnistäen.
Myös taiteesta kiinnostuneille Mansikkatyttö tarjoaa herkkua; liikutaanhan kirjassa tiiviisti taidemaailman kuvioissa.
Mansikkatyttö oli juuri sellainen rentouttava ja keventävä kesäkirja kuin odotinkin. Nautin sen lukemisesta suuresti. Ainoa miinus oli se, että arvasin syyllisen aivan liian helposti, vaikka monella muullakin olisi kyllä ollut motiivi. En päässyt yllättymään murhaajan suhteen. Mutta kun kirja oli muuten niin nautinnollista luettavaa, eipä tuo minua liiaksi haitannut. Sain tehdä nojatuolimatkan ihanaan Tammisaareen, jossa en ole aikoihin käynyt. Juonikin oli kyllä muuten hienosti rakennettu; se sisälsi sopivassa suhteessa rikoksen ratkaisua ja sen lomassa kepeitä kesäisiä tunnelmia.
Mitään nopeaa action-meininkiä Mansikkatyttö ei toki tarjoa, mutta kevyen ja kiireettömän jännityksen ystäville voin tätä suositella.
Myllylahti Oy 2009
235 sivua
Kirjasta on blogannut myös Kirjan pauloissa.
Ne muut tämän kesän mansikkakirjat löytyvät myös blogistani:
Lisa Strömme: Mansikkatyttö
Historiallinen, romanttinen kesäromaani Norjasta, taidetta on mukana siinäkin.
Marja-Leena Tiainen: Mansikkakeikka
Mansikanpoiminta-aiheinen nuortenromaani 80-luvulta.
Rentoa kesäfiilistä tarjoavat nämä kaikki kolme mansikoineen päivineen. Kannattaa tutustua!
Kuulostaa kivalta kesäkirjalta.
VastaaPoistaSitä juuri tämä on, rentouttavaa kesälukemista.
Poista