Lars Pettersson: Verijäljet lumessa

Reilu vuosi sitten luin ruotsalaisen Lars Petterssonin esikoisdekkarin Koutokeino, kylmä kosto. Verijäljet lumessa on sarjan toinen osa. Pettersson viettää talvet Pohjois-Norjan Koutokeinossa, ja sinne sijoittuvat myös hänen dekkarinsa, joissa on luonnollisesti myös aina talvi ainakin näiden kahden osan perusteella. Tässä sarjan toisessa osassa ollaan loppusyksyn ja alkutalven tunnelmissa.

Minusta on kiva lukea sekä Lapista että talvesta, joten niiden yhdistelmä sopii tietysti myös mainiosti.

Puoliksi saamelainen, Ruotsissa kasvanut apulaissyyttäjä Anna Magnusson on edellisen osan jälkeen kotiutunut äitinsä kotiseudulle Koutokeinoon sen verran, että hän on aina viikon töissä Ruotsissa ja sitten viikon porotilallisena Koutokeinossa.

Nyt paikkakunnalla kuohuu, koska ruotsalainen Polar Gold haluaa käynnistää kaivostoiminnan Koutokeinossa. Tätä paikalliset tietysti vastustavat jyrkästi, mutta joidenkin mielestä kaivoksesta voisi olla hyötyäkin. Kiista käy kuumana: voiko saamelaisten maille noin vain tulla harjoittamaan kaivostoimintaa?

Ruotsin elinkeinoministeriön valtiosihteerikin omistaa kaivoksen osakkeita ja tulee tutustumaan tilanteeseen. Pian hänet kuitenkin löydetään ammuttuna autostaan. Kun tilanne alkaa kärjistyä, vielä toinenkin henkilö ehtii kuolla ennen kuin kaikki on ohi.

Dekkarina tämä ei ollut parhaasta päästä. Ainakin minä odotan dekkarilta vauhtia ja jännitystä, mikä ei toteudu, jos ensimmäisen murhan uhri löydetään vasta sivulla 160. Siitä eteenpäin alkaa toki olla hiukan jännitystäkin, mutta melko maltillisesti.

Hän ryömi polvillaan pois tuulensuojasta ja otti kourallisen lunta suuhunsa. Hieroi kasvojaan pistelevällä lumella ja tunsi sen polttelevan ihoaan. Hän käveli pari askelta pimeydessä ja seisoi Euroopan autioimmassa erämaassa vailla hajuakaan, kuinka pääsisi takaisin asutuille seuduille. 

Teoksessa on kyllä hyvää saamelaisten aseman, kulttuurin ja arjen kuvausta, mikä on selvästi Petterssonin sydäntä lähellä. Minuakin aihe kiinnostaa, mutta kun kirja kerran yrittää olla samalla dekkari, hitaan pohdiskelun olisi voinut säästää johonkin toiseen romaaniin. Pettersson kuvailee kaikkea mahdollista hyvin perusteellisesti. No, Lapissahan elämä on hidasta, menköön tämä sen piikkiin.

Aiheesta johtuen teoksessa on myös paljon poliittista vääntöä, mikä vaikutti omalta osaltaan lukuelämyksen puuduttavuuteen.

Ei tämä silti mikään tylsä kirja ollut. Koska Lappi ja saamelaisten elämä kiinnostaa minua, luin kirjan loppuun. Jos näin hidas dekkari olisi sijoittunut johonkin muuhun ympäristöön, motivaationi ei olisi riittänyt.

Jos et kaipaa nopeita käänteitä ja henkeäsalpaavaa jännitystä ja jos Lapin olot kiinnostavat, silloin kannattaa lukea tämäkin kirja. Sarjan ensimmäiseen osaan minäkin kerron blogissa ihastuneeni. En enää yhtään muista, oliko siinä sitten enemmän jännitystä vai johtuiko ihastuminen uutuudenviehätyksestä.

Aion lukea jossain vaiheessa myös sarjan kolmannen osan Kaamosmurhat ja elän toivossa, että se etenee sujuvammin.

Edelleen jäin miettimään samaa kuin jo ensimmäisen kirjan kohdalla, eli lieneekö Petterssonilla itsellään saamelaisia juuria vai kirjoittaako hän saamelaisista täysin ulkopuolisin silmin.

Minerva Kustannus Oy 2015 
377 sivua 
Alkuteos: Slaktmånad 2014 
Suomentanut Salla Korpela 
Kansi ja taitto: Taittopalvelu Yliveto Oy 

Kirjasta on blogannut myös Kaksi sivullista.