Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa

Vicki Myronin Kirjastokissa kertoo USA:n tunnetuimmasta kirjastokissasta, joka eli iowalaisen Spencerin pikkukaupungin kirjastossa 18-vuotiaaksi asti. Olin lukenut tämän hurmaavan kirjan joskus vuosia sitten, joten se kuuluu osastoon uusintaluvut. Ihana hyvänmielenkirja tämä oli toisenkin kerran luettuna - kirja, jonka äärellä sai nauraa ja itkeä.

18.1.1988 oli purevan kylmä pakkasaamu Spencerissä: yöllä lämpötila oli laskenut -15 asteeseen, ja jäätävä tuuli lisäsi pakkasen purevuutta. Sinä maanantaiaamuna kirjaston palautuslaatikosta kuului outoa ääntä. Kirjastolaiset olivat tottuneet siihen, että sinne pudotettiin milloin mitäkin roskia - mutta tällä kertaa kirjastonjohtaja Vicki Myron ja eräs hänen työkaverinsa löysivät sieltä pienen, kohmettuneen kissanpennun.

Pentu sai jäädä kirjastoon ja se sai nimen Dewey Readmore Books. Se oli valloittava persoonallisuus, joka viihtyi hyvin ihmisten kanssa ja sulatti useimpien sydämet. Oli sillä vastustajiakin, mutta onneksi kuitenkin enemmän ystäviä. Varsinkin lapset ja kissaihmiset ihastuivat Deweyhin välittömästi. Kirjaston henkilökunnan väliset suhteetkin korjautuivat Deweyn ansiosta: he olivat aikaisemmin jakautuneet klikkeihin, mutta Deweyn tultua kaikki alkoivat kummasti viihtyä yhdessä. Olihan heillä rakas yhteinen ystävä ja puheenaihe: Dewey.

Kissa ymmärsi, kuka halusi sen seuraa ja kuka ei, joten se ei ahdistellut jälkimmäisiä. Lisäksi se jakeli rakkauttaan ja ystävyyttään tasapuolisesti kaikille halukkaille. Se nautti kirjakärryssä ajelemisesta, villiintyi kissanmintusta ja suhtautui fanaattisesti kuminauhoihin. Vaikka niitä kuinka yritettiin piilottaa siltä, se onnistui aina löytämään niitä jostain - ja kaiken lisäksi se söi niitä! Hiekkalaatikosta totuus aina paljastui.

Kirjastosta tuli Deweyn myötä lämminhenkinen paikka, jossa viihdyttiin.

"Kesän 1988 loppuun mennessä Spencerin kaupunginkirjastossa oli tapahtunut huomattavia muutoksia. Meidän kävijämäärämme olivat nousseet. Ihmiset viipyivät kirjastossa pitempään. He lähtivät iloisina ja levittivät sitä iloa koteihinsa, kouluihinsa ja työpaikoilleen. Ja mikä parasta, he puhuivat.
  'Olin kirjastossa käymässä', joku saattoi mainita ikkunaostoksilla uuden, parannetun Grand Avenuen varrella.
  'Oliko Dewey paikalla?'
  'Totta kai.'
  'Tuliko se syliisi istumaan? Se istuu aina minun tyttäreni sylissä.'
  'Itse asiassa minä olin kurkottamassa yhtä kirjaa korkealta hyllyltä, jonne en oikein nähnyt, mutta kirjan sijasta sain käteni täyteen Deweytä. Minä pelästyin niin että pudotin kirjan suoraan varpailleni.'
  'Mitä Dewey teki?'
  'Se nauroi.'
  'Ihanko totta?'
  'No ei, mutta minä kyllä nauroin.'"

Suomennoksen nimi Kirjastokissa johtaa hiukan harhaan, koska odotin kirjan kertovan vain ja ainoastaan Deweystä. Alkukielinen nimi paljastaa kuitenkin, mistä kaikesta muustakin tässä kirjassa on kysymys: Dewey: A Small Town, a Library and the World's Most Beloved Cat. Toki Dewey on kirjan itseoikeutettu päähenkilö, mutta Vicki Myron kertoo jonkin verran myös kotikaupungistaan Spenceristä, iowalaisesta elämänmenosta ja omasta sekä perheensä elämästä. (Muutenhan Kirjastokissa on kyllä paljon iskevämpi ja houkuttelevampi nimi kuin tuo pitkä englanninkielinen nimihirviö!)

Aluksi varsinkaan Spenceristä lukeminen ei olisi oikein innostanut minua, mutta lopulta oli sittenkin kiinnostavaa tutustua myös tuohon tuntemattomaan pikkukaupunkiin, joka nousi Deweyn myötä maailmanmaineeseen, kun kissasta kerrottiin tiedotusvälineissä ympäri maailmaa. Spencerissä on - tai oli ainakin tuolloin - vain 10 000 asukasta, joista monet vaikuttivat olevan maanviljelijöitä, eli pikkupaikkahan se on. Kovin lähellä ei kuitenkaan ole isompia paikkakuntia, joten ympäristöstäkin tullaan Spenceriin asioille.

Talousvaikeuksien kanssa siellä kuitenkin kamppailtiin, ja jouduttiin miettimään, miten kaupungista saisi vetovoimaisemman; miten sinne saisi houkuteltua uusia yrityksiä ja asukkaita. Deweystä tulikin yllättäen PR-henkilö, kun se alkoi saavuttaa kuuluisuutta ja jopa maailmanmainetta.

Vicki Myronin ja hänen perheensä elämänvaiheet ovat koskettavaa luettavaa; niin paljon rankkoja asioita he joutuivat kokemaan. Toisaalta myös heidän keskinäisestä rakkaudestaan ja välittämisestään oli ilo lukea. Spenceriin liittyen nautin eniten Myronin toistuvista maissipeltokuvauksista, esimerkiksi miten pitkää maissi oli mihinkin aikaan kesästä. Kun japanilainen kuvausryhmä lensi Des Moinesiin ja tuli sieltä autolla Spenceriin, Myron mietti, mitä he mahtoivat ajatella, kun näkivät kolmen ja puolen tunnin ajan pelkkiä maissipeltoja

Dewey-kissan jokapäiväisen elämän kuvauksessa on paljon huumoria ja lämpöä. On ilo lukea sen hassutteluista ja sen rakkaudellisista ihmissuhteista. Se alkoi vetää sekä kirjastoon että myöhemmin myös kirjaston nettisivuille paljon kävijöitä. Vierailijoita tuli henkilökunnan suureksi hämmästykseksi eri puolilta Yhdysvaltoja. Kirjastolaiset eivät itse pyrkineet mitenkään levittämään sanaa Deweystä ympäri maata ja maailmaa, mutta jotenkin sana vain levisi.

Minua pelotti kirjan loppu, koska jo takakannen menneestä aikamuodosta näkee, että Deweytä ei kirjan ilmestyessä enää ollut, eli sen elämästä kerrotaan sen kuolemaan asti. Kyyneliltä ei voikaan säästyä siellä lopussa. Mutta kaiken kaikkiaan tämä on todellinen hyvänmielenkirja, ja sitä se on aivan erityisesti sellaisille ihmisille - joihin minäkin lukeudun - jotka rakastavat sekä kirjastoja että kissoja. Suosittelen lämpimästi!

Kustannusosakeyhtiö Otava 2008
4. painos 2009
303 sivua
Alkuteos Dewey: A Small Town, a Library and the World's Most Beloved Cat (2008)
Suomentanut Laura Beck
Kannen kuva: Rick Krebsbach

Vicki Myron kertoo tarinan minämuodossa, eikä kirjassa mainita missään, mikä rooli kirjoittamisessa Bret Witterillä oli, mutta ilmeisesti hänkin on ollut tässä jotenkin mukana.
Kansikuva on spenceriläisen valokuvaajan ottama muotokuva Deweystä. Oma pehmoleluni on niin pörröinen, että ainakin se korostaa Deweyn siistiä olemusta... :)

Kirjasta ovat bloganneet myös mm. Pieni kirjasto, Kirjakaapin avain ja Kirjahullun päiväkirja.