New Yorkissa asuva Anna Fox on psykologi ja psykoterapeutti, mutta hänelle on sattunut vajaa vuosi sitten jotain niin hirveää, että hän on täysin traumatisoitunut. Hänelle on kehittynyt paha agorafobia, minkä takia hän ei kyseisen tapahtuman jälkeen ole enää poistunut kotoaan. Hän viettää aikaansa katsellen vanhoja elokuvia, popsien pillereitä isoina annoksina ja naukkaillen viiniä, vaikka lääkkeiden kanssa ei saisi juoda.
Anna asuu yksin, koska hänen miehensä ja tyttärensä ovat muuttaneet pois. Annan luona käyvät vain hänen psykoterapeuttinsa ja fysioterapeuttinsa. Kellarissa hänellä on vuokralaisena komea mies, David. Sosiaalisessa mediassa Anna pitää yhteyttä Agora-vertaistukiryhmän ihmisiin, jotka potevat samaa vaivaa kuin hänkin. Anna vähän tohtoroikin heitä ja saa siitä tyydytystä: voi kokea olevansa vielä tarpeellinen ja saavansa jotain aikaan.
Hän kuluttaa aikaansa myös vastapäisiä naapureita ikkunasta vakoillen. Mitä ei ikkunasta näe, sen hän urkkii netistä. Harmillista kyllä joistain ihmisistä ei löydy paljon tietoa netistäkään, mutta kaiken sen, minkä pystyy, Anna kaivaa sieltä esiin.
Eräänä päivänä hänelle sitten sattuu järkyttävä kokemus. Hän näkee ikkunastaan, miten naapurissa aivan selvästi murhataan ihminen. Mutta tämän jälkeen asiat kehittyvät aina vain hullummiksi, koska ensinnäkään psyykkisesti tasapainotonta, lääkkeitä ja alkoholia käyttävää naista ei usko kukaan. Hänen luullaan nähneen harhoja:
"'Minusta näyttäisi', hän sanoo, 'että kun sinä joit sitä erinomaista merlotia ja otit lääkkeitä ja katselit elokuvaa, saatoit innostua hiukan liikaa ja nähdä sellaista, mikä ei ollut totta.'
Tuijotan häntä.
Hän räpyttää silmiään.
'Luuletko sinä, että minä olen keksinyt koko jutun?' Ääneni kuulostaa väkinäiseltä.
Little pudistaa massiivista päätään. 'En. Minusta vain tuntuu, että sait liian vahvoja vaikutteita, ja se kaikki vähän niin kuin nousi sinulle päähän.'
Suuni on valahtanut auki.
'Onko sinun lääkkeilläsi sivuvaikutuksia?' hän tivaa.
'On', sanon. 'Mutta -'
'Kuten esimerkiksi aistiharhoja?'
'En tiedä.' Vaikka hyvin tiedän. Tiedän että on.
'Sairaalassa se lääkäri sanoi, että lääkkeesi saattavat aiheuttaa aistiharhoja.'
'Ne eivät olleet mitään harhoja. Minä näin mitä näin.'"
Näkikö Anna sitten todella vain harhoja? Entä kaikki muut oudot asiat, joita Anna kokee? Ovatko nekin kaikki harhaa - onko hän todella jo niin hullu, että kaikki mitä tapahtuu on kuviteltua?
Jännittävä asetelma! Loppua kohti paljastuu yllättäviä asioita, ja loppuratkaisu on suorastaan nerokas (suotta ei kannessa lue Vuoden nerokkain trilleri). Kylläkin olin kaiken selvitessä kirjailijalle myös vihainen siitä, että hän laittoi näin pahasti traumatisoituneen naisen kokemaan kaiken jälkeen vielä jotain näin järkyttävää. Mutta kirjan viimeinen luku on onneksi valoisa ja päättää Annan tarinan hienosti.
Yleensä on varma keino saada minut tympääntymään, jos dekkarissa tai trillerissä alkaa tapahtua vasta pitkien kiertelyjen ja kaartelujen jälkeen. Tässä kirjassa meni todella pitkään ennen kuin ne varsinaiset tapahtumat alkoivat. Siitä annan kyllä hiukan miinusta. Mutta onneksi Annan oma elämäkin - tai elämän puute, hänet neljän seinän sisään sulkeva sairaus - kiinnosti minua sen verran, että tässä tapauksessa voin antaa hidastelun anteeksi A. J. Finnille (joka muuten on pseudonyymi, jonka takana on New Yorkissa asuva nelikymppinen kustantaja Daniel Mallory).
Jos sinua ei kiinnosta psykologisissa trillereissä pelkästään hengästyttävä tahti ja nopeat käänteet, vaan myös se psykologinen puoli ja mielenterveysongelmat, joita niissä usein kuvataan, kannattaa lukea tämä kirja. Kyllä muutama todella dramaattinen käännekin tulee sitten ajallaan - ja jännitystäkin ihan sopivasti. Se mitä aivan lopussa tapahtui, oli tällaiselle herkälle lukijalle jo melkein liikaa, mutta hyvä kirja tämä kuitenkin oli.
Muistelen kuitenkin lukeneeni, etteivät kaikki ole ihastuneet tähän kirjaan. Ymmärrän, että osittain hidas kerronta voi olla yksi syy, ja sen muistan myös, että monia ärsytti Annan jatkuva juominen.
Kuitenkin erityisesti mielenterveysiaiheesta kiinnostuneelle Nainen ikkunassa tarjoaa antoisia lukuhetkiä. Kirja kertoo kiinnostavasti agorafobiasta, paniikkihäiriöstä, pelosta, traumatisoitumisesta ja vähän muustakin.
Kustannusosakeyhtiö Otava 2018
460 sivua
Alkuteos The Woman in the Window (2018)
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
Kannen kuva Offset collection / Shutterstock
Muissa blogeissa mm.: Rakkaudesta kirjoihin, Kirjojen kuisketta ja Kirjasähkökäyrä.
Huomasin taas, että jotkut tekevät yllättävän isoja paljastuksia bloggauksissaan. Itse päätin juuri yhtenä päivänä, etten enää tästä lähtien edes linkitä sellaisia bloggauksia, koska en itse halua paljastaa liikaa (kuten en itsekään haluaisi tietää etukäteen liikaa kirjasta, jonka aion lukea). Jos siis kaipaat suuria paljastuksia (eli spoilauksia) kirjoista, joudut etsimään ne ihan itse :) Näissä kolmessa nyt linkittämässäni bloggauksessa ei spoilata.
Juominen oli kyllä niin överiä, että en siksi pitänyt tästä kirjasta. Ymmärrän kyllä, että moni pitää kirjasta sen psykologisen teeman vuoksi.
VastaaPoistaTotta, juominen oli todella överiä. Mutta toki sekin kuului siihen samaan mielenterveysoireiluun. Itse en häiriintynyt siitä, mutta ymmärrän kyllä niitä, joita se on kyllästyttänyt tässä kirjassa. Se psykologinen puoli oli kiinnostavaa luettavaa.
PoistaTämä on taas eräs sellainen kirja (ja kirjailija), jonka olen ajatellut skipata. Mutta nyt aloinkin taas ehkäillä, koska periaatteessa tämä vaikuttaa kyllä kiintoisalta. Otankin siis tämän uudelleen harkintaan, josko joskus talven pimeinä iltoina lainaisin kirjastosta. :P
VastaaPoistaMinäkään en oikein innostu spoilereista tai ainakin toivoisin, että niistä varoitetaan selkeästi etukäteen.
Kyllä spoilereista pitäisi tosiaan varoittaa, se olisi reilua! Kun blogattuani googletin muiden bloggauksia, onnittelin itseäni, että olin ehtinyt unohtaa niiden tarkemmat yksityiskohdat. En olisi halunnut tietää etukäteen yhtä tosi isoa yllätystä, joka yhdessä blogissa paljastettiin. Mitä iloa on lukea kirja, josta tietää liikaa etukäteen?
PoistaYllättävää kyllä, että olit ajatellut skipata tämän?! Jotenkin arvelin, että voisit tykätä tästä. Vai onko tämä joku sellainen liikaa hehkutettu kirja tai muuta vastaavaa? :)
Jep, liiallinen paljastelu vie helposti maun koko kirjalta. Siksi olen itsekin mieluummin kryptinen kuin paljastan liikoja tai jos on ihan pakko paljastella, niin varoitan etukäteen.
PoistaTätä kirjaa on markkinoitu voimakkaasti Briteissä ja se on ollut esillä "joka nurkassa" ja myönnän, että minua ärsyttää joskus liiallinen hypetys erityisesti koska usein Briteissä hypetetään nimeomaan alkujaan enkunkielistä kirjallisuutta ja käännöskirjallisuudesta aina niitä samoja (Esim. Haruki Murakami) ja minähän luen mielelläni käännöskirjallisuutta.
Lisäksi välttelen jenkkiläisiä trillereitä ja dekkareita, koska yleisesti ottaen ne eivät ole makuuni. Eli juu, voisi sanoa että "syrjin" jenkkiläistä kirjallisuutta ellei kyseessä ole tieto- tai omaelämäkerrallinen kirjallisuus.
Ymmärrän kyllä pointtisi, enkä itsekään jaksa innostua kovin hypetetyistä kirjoista. Siellä Briteissä on arvatenkin vielä tuo englanninkielisen kirjallisuuden ylivalta.
PoistaItse asiassa minähän itse välttelen aika pitkälle esim. jenkkiläistä ja brittiläistä kirjallisuutta - teen poikkeuksia vain, jos kirja kuulostaa todella minun jutultani. Mm. dekkarit ja trillerit kelpaavat kyllä! Niiden kohdalla en välitä, vaikka ne kertoisivatkin tylsästä maasta, hahaha :)
Kuten voit blogistani ja sen maalistasta päätellä, minua kiinnostaa aika paljon sellaiset maat, joista Suomessa ei paljoa tiedetä ja joista muut eivät välttämättä ole edes kiinnostuneita - heitä kun kiinnostaa vain USA ja Britannia! :)
Mä kyllä tykkään lukea kotimaista eli mulle brittiläistä kirjallisuutta. :) Tosin itse olen nimenomaan dekkareiden ja trillereiden kohdalla nirso eli mieluummin luen niitä jostain muista kuin enkunkielisistä maista (japani on eräs suosikkini yllättäen dekkareidenkin saralla). :D
PoistaSuomeksi käännetään käsittääkseni aika lailla (Ruotsin lisäksi) alkujaan enkunkielistä kirjallisuutta. Sekin voi vaikuttaa siihen, mitä Suomessa luetaan. Enkuksi löytyy aika kivasti käännöskirjallisuutta eri maista - ihan runsaudenpulaksi asti. :D
Olen huomannutkin, että sinua kiinnostaa Japani :) Voisi kyllä olla kiinnostavaa tutustua japanilaisiin dekkareihin! Yhtä kiinalaissyntyisen kirjailijan dekkaria mun on pitänyt jo kauan aloittaa, mutta jotenkin se on aina jäänyt. Qiu Xiaolong: Punapukuiset naiset (oman hyllyn kirja).
PoistaPakko vielä lisätä, että en ajattele Jenkkien olevan tylsä maa tai kulttuuri. Olen vain havainnut, että sieltä tuleva kirjallisuus (etenkin siis ne dekkarit ja trillerit) eivät yleensä tyyliltään puhuttele minua.
VastaaPoistaJoo, en ajatellutkaan, että Jenkkilä olisi sinusta tylsä maa :) Se oli vain oma mielipiteeni. Tämä Suomi on vähän sellainen Pikku-Amerikka, jossa kaikkea amerikkalaista ja muuta englanninkielisten maiden kulttuuria pakkosyötetään niin, että siksi kai en ole erityisen kiinnostunut. Myös sellaiset maat kuin Ruotsi, Britannia ja Saksa ovat minulle pakkopullaa, koska ne ovat sellaisia "liian tuttuja" maita (mutta minä toki luen dekkareita ihan mielelläni mistä vain, ja Ruotsistahan niitä tulee paljon!).
PoistaMinua kiinnostaa aina enemmän kaikki tuntematon ja kulttuurisesti erilainen... Minua ei ole ennen kiinnostanut edes Australia, vaikka siskoni on asunut siellä jo melkein 25 vuotta! :) Nyt vasta olen vähän alkanut kiinnostua ja lukenut jotain australialaistakin, mutta olen huomannut, että Ausseista on vaikea löytää minuntyyppistäni kirjallisuutta. Moriarty ja Jane Harper ovat ainoat, joista olen tähän mennessä tykännyt. Niin no, Okalinnuista kyllä ihan tykkäsin, mutta se oli niin paksu, että jäi kesken...