Joyce Landorf: Kipeät ihmissuhteet

Vanha ja kulunut oli tämä lukemani kirja, mutta sisällöltään virkistävän raikas ja tuore! Sen myötä joudun korjaamaan stereotyyppistä käsitystäni amerikkalaisesta kristillisyydestä. Ehkä aivan kaikki amerikkalaisetkaan eivät tarjoa helppoja vastauksia tai pelkkää pintaliitoa, menestystä ja myötämäkeä joka asiassa. Ainakin Joyce Landorfin kirjassa näkyy syvällinen elämänkokemus.

No, kirja on kylläkin ilmestynyt Amerikassa jo vuonna 1982.

Joyce Landorf ei käsittele tässä hyvin sielunhoidollisessa teoksessaan mitä tahansa hankalia ihmissuhteita, vaan aivan tietynlaisia. Elämässämme on nimittäin ihmisiä, jotka tulevat ja menevät. Esimerkiksi koulu loppuu aikanaan ja koulukavereista pääsee eroon, samoin työkavereista (eli työpaikasta) on kyllä mahdollista päästä eroon, jos tilanne on täysin kestämätön. Tosin onhan varmasti niitä sitkeitä ihmisiä, jotka sinnittelevät vuodesta toiseen esimerkiksi työpaikkakiusaamisen uhreina.

Mutta Landorf käsittelee teoksessaan niitä ihmissuhteita, jotka ovat niin läheisiä, ettei niistä ole mahdollista päästä eroon; käytännössä tämä tarkoittaa perheenjäseniä ja lähisukulaisia. Myös avioliitto kuuluu kirjan teemoihin, vaikka nykyään toki yhä useammat eroavat aviopuolisostakin. Avioliiton kautta kirjan henkilögalleriaan kuuluvat myös appivanhemmat, miniät ja vävyt.

Kirjan alkukielinen nimi on Irregular People. Sillä Landorf tarkoittaa "säännöttömiä" ihmisiä, jotka eivät käyttäydy niin kuin muut, vaan "poikkeavat säännöstä" (niin kuin epäsäännölliset verbit, jos ajatellaan kielioppia). He voivat olla esimerkiksi jollain tavalla tunnevammaisia tai luonnevikaisia, jolloin heidän kanssaan on vaikea tulla toimeen. He ovat sokeita ja kuuroja toisten tunteille ja tarpeille, eivät osaa osoittaa rakkautta, hyväksyntää tai ymmärtämystä ja pitävät oikeutenaan loukata läheisiään toistuvasti. Eivätkä näe itse tekevänsä mitään väärää.

Toinen Landorfin käyttämä sana on epäkurantti. Se tulee eräästä elokuvasta, jossa eräs henkilö sanoo toiselle:

"Asia on näin... Kun minä menen kauppaan ja näen jossakin tavarassa lapun 'epäkurantti', tiedän, ettei minun tarvitse maksaa siitä yhtä paljon kuin muista samanlaisista. Tyttö, sinulla sattuu olemaan kodissasi epäkurantteja ihmisiä, joista olet koko ajan pulittanut täyttä hintaa. Älä tuhlaa elämääsi toivomalla turhaan, että olisit saanut sellaista, mitä et ole saanut!"

Tässä kohdassa oli suomentajan selventävä huomautus: "Epäkurantti ei ole 'sekundaa', vaan kaupaksi käymätöntä 'priimaa' tavaraa."

Joskus tällainen henkilö voi olla hankala kaikille, mutta joskus on niinkin, että esimerkiksi isä tai äiti arvostaa kyllä muita lapsiaan, mutta mitätöi ja kritisoi yhtä lapsista ja vertailee tätä sisaruksiinsa, joita pitää kaikin puolin parempina ja onnistuneempina ihmisinä.

Jos tällainen hyvin satuttava ihminen on lähipiirissä, eikä hänestä ole mahdollista päästä eroon, miten tulla toimeen hänen kanssaan ja omien haavoittuneiden tunteittensa kanssa?

Kirjan virkistävä rehellisyys perustuu siihen, että Landorfilla itsellään oli ollut ilmeisesti lapsuudesta asti lähipiirissään tällainen ongelmaihminen. Hän oli haavoilla kyseisen henkilön jäljiltä ja joutui aivan henkilökohtaisista syistä etsimään vastausta näihin kysymyksiin: miten selviytyä tällaisessa tilanteessa?

Koska Landorf piti myös puheita tästä aiheesta, hän sai suullisesti ja kirjeitse paljon palautetta ihmisiltä, joilla oli samanlaisia kokemuksia jonkun läheisensä kanssa. Hän kertookin kirjassa myös monien muiden ihmisten kokemuksia sekä haavoittumisesta että eheytymisestä.

Omakohtaisen kokemuksen takia kirjoittaja tietää, ettei ole olemassa helppoja vastauksia. Ja juuri siksi hänen löytämänsä vastaukset ovat niin uskottavia. Hän opettaa muun muassa, ettemme me voi odottaa hankalan läheisen koskaan muuttuvan. Vaikka Jumalalle onkin kaikki mahdollista, useimmiten hän käyttää hankalaa läheistä muuttamaan meitä itseämme. Kuten kärsimystä yleensäkin.

Landorf joutui opettelemaan esimerkiksi anteeksiantamuksen läksyä jatkuvasti. Ei riittänyt, että antoi kerran anteeksi, koska vihaa ja kiukkua oli kertynyt vuosien varrelta niin paljon, ja aina tuli uusia loukkauksia kyseisen henkilön taholta. Siksi anteeksiantamiseenkin piti palata uudestaan ja uudestaan. Ei saanut antaa itsensä katkeroitua.

Tällaiselta läheiseltä ei ole realistista odottaa, että joskus hän vielä alkaa kohdella minua hyvin. Sen sijaan on etsittävä paranemista Jumalalta. On myös hyvä tiedostaa, että usein tällainen henkilö on itse joutunut kaltoinkohdelluksi, eikä siksi osaa käyttäytyä sen rakkaudellisemmin muita kohtaan. Hän ei ole ehkä itsekään saanut rakkautta ja hyväksyntää. Ihmisillä on usein omat syynsä käyttäytymiselleen. Ja koska toisen persoonaa ja käyttäytymistä emme voi muuttaa, voimme vain hakea apua itsellemme ja muutosta oman sydämemme asenteisiin.

Viisautta Landorfilla on siinäkin, ettei hän suosittele keskustelemaan asioita halki sen haavoittavan läheisen kanssa (vaikka hienoissa ihmissuhdekirjoissa keskustelua käytetäänkin aina lääkkeenä joka tilanteeseen). On ihmisiä, joiden kanssa keskusteleminen ei johda mihinkään. Yleensä asioiden läpikäyminen tällaisen ihmisen kanssa haavoittaa vain entistä enemmän, koska henkilö on ennestäänkin sokea sinun tunteillesi. Hänellähän ei ole sitä ns. tunneälyä. Miksi hän nyt äkkiä ymmärtäisi sinua, olisi pahoillaan ja pyytäisi anteeksi?

Antoisaa tässä kirjassa onkin juuri tämä realismi: se, ettei Joyce Landorf tarjoile mitään helppoja, pinnallisia, kiiltokuvamaisia "sitten he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti" -ratkaisuja.

Landorf kirjoittaa hienosti kärsimyksestä: se vain kuuluu elämään, ja yleensä kärsimys ei ole jotain nopeasti ohimenevää, vaan se kestää ja kestää. Mutta Jumala voi käyttää sitä meidän elämässämme, ja auttaa meitä kulkemaan sen läpi.

Viimeisessä, koskettavassa luvussa Landorf kertoo vielä fyysisestä kivustaan, joka jatkui edelleen - eli psykosomaattisesta oireilusta. Hän oli siinä vaiheessa kärsinyt jo usean vuoden ajan kroonisesta päänsärystä, joka vaihteli lähes sietämättömästä täysin sietämättömään. Hän tapasi sitten erään viisaan lääkärin, joka onnistui huomaamaan, että Landorfin päänsärky oli silloin vuosia sitten alkanut aivan tietystä tapauksesta, joka liittyi juuri tähän haavoittavaan läheiseen. Eikä päänsärky siihenkään parantunut, vaikka Landorf sai muuten kokea Jumalan hoitavaa rakkautta.

Landorfin oma tilanne ongelmaihmisensä kanssa jää kirjan lopussa entiselleen, samoin kuin se päänsärkykin. Samoin meidänkin kipeät ihmissuhdetilanteemme jatkuvat useimmiten yhtä kipeinä vuodet ja vuosikaudet. Mutta niiden kanssa jaksamiseen ja selviytymiseen tämä kirja on hoitavaa ja rohkaisevaa luettavaa. Suosittelen!

Loppuun ote kirjeestä, jonka Landorf oli saanut ystävältään James Dobsonilta:

"Mitä suurempi on lapsuutemme aukko ollut, sen kiihkeämmin me pyrimme sitä myöhemmin täyttämään. Sinun ongelmaihmisesi ei koskaan täyttänyt niitä tarpeita, joihin hänen olisi pitänyt vastata ollessasi lapsi, ja minusta tuntuu, että sinä yhä toivot hänen kuin ihmeen kautta muuttuvan ihmiseksi, jollainen hän ei ole koskaan ollut. Siksi hän tuottaa sinulle jatkuvia pettymyksiä - kipua ja hylätyksi tulemisen tunnetta.
  Luulen, että olisit vähemmän haavoittuvainen, jos hyväksyisit sen tosiasian, ettei hän voi tai ei halua koskaan tarjota sinulle sitä rakkautta, myötätuntoa ja kiinnostusta, jota hänen pitäisi. Ei ole helppo eristää itseään sillä tavoin... mutta sattuu vähemmän olla odottamatta mitään kuin toivoa turhaan."


Ristin Voitto 1985
197 sivua
Alkuteos Irregular People (1982)
Suomentanut Tytti Träff
Päällys Osmo Omenamäki