Astrid Jansson syntyi Gotlannissa vuonna 1906. Kolmekymppisenä hän lähti ruotsalaisen johtajan perheen kotiapulaiseksi Buenos Airesiin päästäkseen sitä kautta aikanaan Boliviaan, jonne tunsi kutsumusta. Hän oli baptisti, eikä hänen ruotsalaisella kotiseurakunnallaan ollut mitään toimintaa Etelä-Amerikassa, joten häntä ei haluttu lähettää sinne lähetystyöhön, ja niin hän lähti matkaan omin päin.
Työskennellessään kotiapulaisena Argentiinassa kahden vuoden ajan Astrid odotti kärsimättömästi pääsyä kutsumuksensa maahan. Tosiaalta hän myös ihmetteli, miten hän koskaan pääsisi Boliviaan. Mutta suorastaan ihmeellisesti tie avautui hänen eteensä, kun se aika tuli. Aluksi hän työskenteli erään suomalaisen lähetin kanssa Argentiinassa, kunnes tuli mahdolliseksi päästä Boliviaan.
"Illan kokemusten jälkeen hän tunsi sisimmässään virtaavan lämmön näitä ihmisiä kohtaan. Se levisi kehoon ja oli niin voimakas, että hän alkoi itkeä, hiljaa ja tyynesti. Mitä pahaa he ovat tehneet? Miksi kukaan ei välitä heistä? hän ihmetteli.
Astrid tunsi ikään kuin kipinän sytytettävän sisällään. Se ei sammunut vaan alkoi hehkua, ensin heikosti ja sitten yhä voimakkaammin. Se lämmitti yhä enemmän, ja yhtäkkiä kaikki hänen ajatuksensa olivat keskittyneet tähän kipinään.
Hänessä syntyi ajatus. Ei sanojen, tavujen tai äänteiden muodossa. Ajatus vain oli olemassa, valmiina ja kerran ilmaistuna, mahtavana kuin valtava vuori, yksinkertaisena kuin vähäpätöinen kukkanen.
- Täällä minä haluan sinun olevan!
Hän ei kuullut mitään ääntä. Ilmoitus oli äänetön mutta kuitenkin kiistaton. Ja siinä samassa hän näki kuin filmiltä intiaanileirin alhaalla joen varrella, missä miehet istuivat ja joivat, naiset tuijottivat apaattisesti ja lapset itkivät nälkäänsä. Nyt hän ymmärsi tehtävänsä. Nämä intiaanit olivat hänen vähimpiä veljiään, lähimmäisiään. Tämä oli hänen työnsä - olla täällä ja auttaa heitä."
Jo Argentiinassa Astrid järkyttyi siitä, miten intiaaneista puhuttiin halveksivasti "villeinä" ja kauhisteltiin sitä, että hän halusi olla heidän kanssaan tekemisissä. Boliviassa hän joutui järkyttymään entistä enemmän kuullessaan ja nähdessään, miten törkeästi valkoiset olivat sortaneet ja sortivat edelleen intiaaneja. Heihin suhtauduttiin todella rasistisesti. Valkoiset "välittivät" intiaaneista vain niin kauan kuin saattoivat käyttää heitä halpana työvoimana. Muuten intiaaneille tuntui saavan tehdä pahaa mielin määrin. Ei siis ollut ihme, etteivät matacotkaan luottaneet ainoaankaan valkoiseen, eivät Astridiinkaan. Hän joutui tekemään kovasti työtä voittaakseen heidän luottamuksensa.
Mutta hän löysi tien heidän sydämeensä ja teki kaikkensa auttaakseen heitä. Apuhoitajan koulutuksesta ja työkokemuksesta oli hänelle apua; hän sai toimia intiaanien hoitajana ja jopa lääkärinä, koska paikalliset lääkärit eivät halunneet auttaa intiaaneja. Heillä ei muka ollut aikaa ottaa intiaaneja vastaan.
Paljon muutakin Astrid teki intiaanien hyväksi. Kirja on koskettava ja jännittävä kertomus vuosista 1936-1970, jotka hän vietti Latinalaisessa Amerikassa. Vain kaksi kertaa sinä aikana hän kävi Ruotsissa. Oli kiinnostavaa lukea Bolivian oloista ja erityisesti intiaanien elämästä.
Ruotsissa Astrid ehti olla vain muutaman kuukauden naimisissa rakastamansa Einar Jakobssonin kanssa, kun hän jo kuoli yllättäen tulleeseen syöpään keväällä 1973. Onneksi vain vähän ennen kuolemaansa hän ehti vielä kuulla uutisia rakkaasta Boliviastaan.
Kirjan kirjoittaja Jan-Åke Alvarsson on muun muassa luonut mataco-kirjakielen yhteistyössä intiaanien kanssa. Intiaanituli on syntynyt kuuden vuoden haastattelujen ja tutkimusten pohjalta, ja tuntuukin melkein kuin Astrid itse kertoisi elämäntarinaansa tässä. Niin hienosti ja eläytyen Alvarsson kuvaa hänen mielenliikkeitään, ei vain iloja, vaan myös pettymyksiä, epäonnistumisen tunteita ja masennusta.
Astrid Jansson vaikuttaa olleen hyvin vaatimaton ihminen, joka ei itse pystynyt näkemään, että olisi saanut mitään aikaan. Silti kirjasta huokuu se, miten hän voitti intiaanien sydämet rakkaudellaan - ja ennen kaikkea Jumalan rakkaudella.
Ristin Voitto 1986
281 sivua
Alkuteos Indianeld (1982)
Suomentanut Leila Haapa-aho
Päällys Osmo Omenamäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti