Eeva Vekki - Risto K. Järvinen: Päiväkirjaklubi

Helsingissä on jo vuodesta 2014 lähtien pidetty Päiväkirjaklubia, jonne kuka tahansa on voinut tulla lukemaan noloja ja pateettisia nuoruuden päiväkirjojaan, yleisö ulvoo naurusta ja näytökset ovat useimmiten olleet loppuunmyytyjä.

Meidän muualla asuvien onneksi on nyt ilmestynyt tämä kirja, Päiväkirjaklubi nimeltään tämäkin. Kirjassa yhteensä 42 entistä teiniä jakaa vanhoja päiväkirjaotteitaan, ja heidän henkilökohtaisten kokemustensa ohella teksteistä välittyy samalla ajankuvaa 1960-luvulta aina 2000-luvulle asti. Ainakin vuosi 2009 kirjasta muistaakseni vielä löytyi. Joku on siis rohjennut palata melko tuoreisiinkin muistoihinsa.

Teksteissä näkyy elämän koko kirjo, nuoruuden ihanuus ja kurjuus, ilot ja surut, mokat ja unelmat. On paljon koomisia tilanteita - tai vähintään koomisesti kerrottuja - mutta on tragediaakin, kuten eräällä nuorella, joka sairastui pahaan masennukseen. Päiväkirjaklubia lukiessa saa kuitenkin ennen kaikkea nauraa paljon.

Innostuin itse heti, kun kuulin tällaisen kirjan olevan tulossa, koska olin itsekin nuorena fanaattinen päiväkirjan kirjoittaja. Jälkeenpäin on lähinnä hävettänyt, ja on tuntunut, etten itsekään kehtaa enää palata omiin teksteihini, jotka aivan varmasti olivat sekä noloja että pateettisia! Mutta Päiväkirjaklubin lukemisesta saa niin paljon vertaistukea, että jo tekee mieli itsekin uskaltautua omien päiväkirjojensa pariin! Ainakin ihan varovasti vilkaisemaan niitä... Päiväkirjaklubin tekstejä lukiessa tajuaa, että kaikkihan me olimme nuorena samassa veneessä.

Monilla nuoruuteen kuuluu tietysti paljon koheltamista, juomista ja seksikokeiluja. Näistä nuoret avautuvat päiväkirjoilleen todella rehellisesti ja suorasukaisesti. Kielenkäyttö on ronskia, niin kuin nuorilla usein on, ja kirosanat värittävät kokemuksia. Mutta tietysti on sitten myös niitä "kiltimpiä" nuoria - tai kenties niitäkin, jotka eivät ehkä jaa maailmalle kaikkein hurjimpia juttujaan.

Ihastukset, seurusteluyritykset ja haaveet rakkaudesta kuuluvat tietysti olennaisena osana nuorten elämään. Samoin koulusta ja kaveripiiristä kerrotaan. Eräs tyttö kertoo akvaariokalojensa elämästä, toinen tyttö puolestaan on katsellut televisiosta Lahden doping-skandaalia, suree hiihtäjien kohtaloa ja ihastuu Kari-Pekka Kyröön. Myös muusikot ovat tietysti monen teinitytön palavan rakkauden kohteina. Muutamat kirjoittajat kertovat värikkäitä festarikokemuksiaan Provinssirockista ja Ruisrockista. Joissain päiväkirjoissa ollaan myös ulkomaanmatkoilla, ja eräs tyttö asuikin vähän aikaa Kanarialla.

Mitä kouluun tulee, se ei monia innosta:

"Jaa. Koulu. Viel tunti. Pitkä, piiiitkä tunti. Sit himaa. Lauantai, sunnuntai. Taas kouluun. Tää ei lopu varmaan ikinä."

Elämän masentava kiertokulku.

Mutta tympeän koulunkäynnin ohella myös monenlaiset unelmat kuuluvat nuoruuteen. Eräs 14-vuotias tyttö kirjoittaa pitkän listan:

"Mä haluaisin:

- olla aikuinen
- olla ihmisoikeusjuristi tai matkaopas
- omistaa Mark Darcyn kaltaisen miesystävän
- omistaisin myös: homo-kaverin
- hienon auton
- hyvän ystävän
- paljon vaatteita
- olisin kaunis kuin Angelina Jolie
- mun mies ois ihana
- kävisin sen miehen kanssa usein pukujuhlissa ja alusvaate-ostoksilla
- esittelisin sitä miestä aina kaikille kun kävisin Suomessa
- toimisin paljon kaikissa tärkeissä international-jutuissa"

Jotkut nuoret kaipaavat elämältä jotain syvällisempääkin, ei vain juhlimista, ja kokevat olevansa sen takia erilaisia. Joissain teksteissä mietitään myös Jumalaa, ja esimerkiksi eräästä tällaisesta kirjoittajasta tulikin myöhemmin buddhalainen. (Niin, kirjan jokainen kirjoittaja esitellään lyhyesti - nuoruudenkuvan kera - ja kerrotaan, millaista heillä oli silloin nuorena, ja mitä heistä sitten aikuisena tuli.)

Useimmat kirjoittajat ovat tyttöjä, mutta on joukossa onneksi muutama poikakin. Päiväkirjojen lisäksi kirjassa on hiukan myös nuoruuden runoja ja kouluaineita. Eräs poika oli jäänyt yläasteella kiinni tupakan polttamisesta, ja rangaistukseksi hän joutui kirjoittamaan esseen tupakan vaarallisuudesta. Siinä hän antoi tietysti luovuuden kukkia. Luovuutta oli myös toisella pojalla, jonka yhdeksännellä luokalla kirjoittama aine oli niin lennokas ja väkivaltainen, että opettaja kommentoi muun muassa: "Aihe ja sen käsittely johdonmukaista mutta kammottavaa." Tämä aine onkin aivan kammottavan hilpeää luettavaa!

Tämä jälkimmäinen oli itse asiassa toinen kirjan tekijöistä, Risto K. Järvinen. Nimittäin totta kai myös kirjan tekijöiden, Järvisen ja Eeva Vekin, omia tekstejä on muiden joukossa.

Tässä vielä hiukan makupaloja eri teinien elämästä:

"Tänään on ollu superhyperkiva päivä! Tässä alkuun lista kuinka monta varteenotettavaa jätkää me nähtiin tän loman aikana." Sitten seuraa pitkä lista, jonka lopussa lukee: "Kaiken kaikkiaan 32 MIESTÄ!!!!!"

"Mutta nyt herääkin kysymys: OLENKO mie bitch kun nuolen 2:n jätkän kans samana iltana?"

"Mä aivan selvästi kiinnitän ulkonäköön aivan liikaa huomiota. Minkähänlaisen miehen kanssa mä joskus meen naimisiin? Tietysti joku tyhmä, ilkeä ja umpikiero, mutta onpa ainakin HYVÄNNÄKÖNEN!"

Eräs tyttö valittaa pikkusiskostaan harva se päivä. Heti ensimmäinen päiväkirjaote alkaa dramaattisesti:

"Laila oli syönyt melkein 5 cm mun kääretortusta, enkä mä kyll aio Lailalle enää mitää puhua ja kun mä oon vanhempi, mä tapan sen, tapan, tapan, TAPAN, TAPAN!!!"

15-vuotiaan pojan päiväkirjasta:

"Mä oon päättäny ruveta tsiigaa Riittaa inhon ilme kasvoilla aina kun mä nään sen. Ettei luule itestään liikoja."

Tosin päiväkirja paljastaa, että jo seuraavana päivänä hänellä oli Riitan kanssa herkkä hetki koulun bailuissa...

Eräs tyttö kuvaa hienosti yhtä nuoruuden onnenhetkeä:

"On kyllä maailman parasta tulla kotiin klo 4:30, kun linnut jo laulaa ja aurinko nousee. Nautin niin paljon. Se on niin mun hetki. Jalat ihan poikki, kiiltoleggingsit kimmeltäen ja glitterit tuulessa lepattaen, linnut joikaa kybällä, ja meitsi seisahtuu risteykseen keskelle autiota autotietä."

Eräs hippityttö, joka liittyi Amnestyyn ja Animaliaan, kirjoitti (ja toteuttikin sitten tämän aikeensa):

"Mun heikkouteni: pitkähiuksiset pojat! Kiinnitänhän mä niihin aina katseeni. Pitää kirjoittaa Suomen ja etenkin Kouvolan Armeijalle se vetoomus, että hiukset pysyvät pojilla pitkinä."

Kenellepä ei olisi nuorena sattunut myös hulluja mokia - tässä lopuksi vielä yksi sellainen:

"Mokasin tänään. Taas, menin bussipysäkille ja näin siellä yhden tyypin, yhden Ompun teatterilta. Aattelin sitte, että yllätän sen ja teen jotain hauskaa sille. Otin sitte mun röökit ja laitoin niitä nenänsieraimiin ja molempiin korviin ja menin sitten Ompun luo ja pyysin tulta... Ei se ollutkaan Omppu! Siinä mä sitten seison röökit molemmissa sieraimissa ja korvissa."

En tiedä, tuliko jaettua jo liikaakin otteita kirjasta... Mutta Päiväkirjaklubi on onneksi niin paksu kirja, etteivät jutut todellakaan tähän loppuneet. Paljon jää vielä lukemista niille, joita toisten nuoruuden päiväkirjat kiinnostavat! Toivottavasti näissä oli jotain sellaista, joka houkuttaa lukemaan lisää. Varsinkin kaikille itsekin teininä päiväkirjaa pitäneille - ja kaikille, jotka haluavat muistella, millaista oli olla nuori - voin suositella Päiväkirjaklubia lämpimästi!

Nemo Kustannus / Kustannusosakeyhtiö Otava 2019
365 sivua
Kansi ja graafinen suunnittelu: Piia Aho
Kuvat: päiväkirjojen kirjoittajat

P. S. En ollut varma, haluavatko kaikki lainaamieni päiväkirjaotteiden kirjoittajat nimeään esiin tässä, joten lainasin heitä nimettömästi. Huomasin nimittäin, että kirjassa on mukana eräs tietämäni henkilö, joka ei ole mitenkään mainostanut tätä kirjaa ainakaan sosiaalisessa mediassa, joten ehkä on viisaampaa antaa ihmisten itse kertoa kirjasta niille, joille haluavat. Minulle saa kyllä laittaa sähköpostia, jos haluaa nimensä näkyviin; asia on nimittäin helppo korjata!

                                                ****************************

VIELÄ: MINÄ MYÖS! Vilkaisin yhtä omaa teiniajan päiväkirjaani sen verran, että huomasin, miten pateettista ja dramaattista kielenkäyttöni oli silloin. Yhtenä päivänä, kun kaikki oli mennyt pieleen, kirjoitin:

"Mä olin täysin valmis hoitoon vietäväksi kun tulin kotiin... Manasin kaikki maailman ihmiset, ja koulun varsinkin, jonnekin ulkoavaruuteen pois sotkemasta toisten onnettomia asioita! Lisäksi pyöräilin itseni aivan henkihieveriin, kun olin niin raivoissani itselleni parista munauksesta, joista en taatusti tähän kirjoita! No, eiköhän vastaan tullut X:n kavereita.... Eipä kai ne musta puhuneet! Mutta huomasivat varmaan, että mä olin lähinnä mielisairaan näköinen..."

Harmillista vain näin 32 vuoden jälkeen, että nyt en saa koskaan tietää, mitä ne pari munaustani olivat, kun sensuuri iski noin pahasti jo siinä vaiheessa! No, ehkä joskus onkin parempi olla tietämätön :)