Itsellenikin oli yllätys, etten innostunutkaan tästä kirjasta. Luettuani vähän aikaa sitten Anilda Ibrahimin Ajan riekaleita ja ihastuttuani siihen sydämeni pohjasta minulla oli suuret odotukset myös Punaista morsianta kohtaan. Olin suorastaan varma, että pitäisin tästäkin. Kompastuin kuitenkin maagiseen realismiin. Ajan riekaleita ei nimittäin edustanut maagista realismia, joten en osannut odottaa, että tämä Ibrahimin esikoisromaani olisi sitä.
Minusta kyllä aina tuntuu, että minussa täytyy olla jotain vikaa, ja että olen varmaan joku äärettömän huumorintajuton tosikko, kun ikävystyn ja tylsistyn lähes aina yrittäessäni lukea maagista realismia. Mutta kai minä vain olen liiaksi (?) kiinni realismissa - eikä siksi toiseksi kai kukaan voi pitää kaikesta. Makunsa kullakin! Suotakoon minulle realismini :) Olen siis kyllä pitänytkin muutamasta maagisrealistisesta romaanista, joten en minä sitä genreä aivan sataprosenttisesti torju enkä hylkää.
Moni muu kuitenkin varmasti pitää maagisesta realismista, joten siksi vinkkaan tästäkin kirjasta. Lajityyppinsä kelpo edustajahan tämä on ehdottomasti! Heti tulivat mieleen monet latinalaisamerikkalaiset romaanit, joita olen joskus lukenut.
Nykyään Italiassa asuva Anilda Ibrahimi on alun perin kotoisin Albaniasta, ja sinne tämän romaanin tapahtumat sijoittuvat (kun taas Ajan riekaleita kertoi Kosovosta). Kirja on sukuromaani, ja sen ensimmäinen osa kertoo Sabasta, joka naitetaan jo 15-vuotiaana sisarvainajansa leskelle. Vaikka hänellä on aluksi kurjaa, hän pääsee iän myötä arvostettuun asemaan ja voi jopa nauttia elämästään.
Perhe elää pienessä Kaltran vuoristokylässä, ja Ibrahimi kuvailee tuon maaseutukylän arkea, perinteitä ja uskomuksia. Miehet hukuttavat surujaan rakin höyryihin kylän baarissa, ja verikosto on voimissaan. Sodan aikana seudulla liikkuvat niin italialaiset kuin saksalaisetkin sotilaat.
Sodan jälkeen kommunismi tuo sitten, yllättävää kyllä, vapautta maaseudun naisille. Tästä eteenpäin en lukenut, mutta kirjan toinen osa kertoo sitten Saban 1970-luvulla syntyneestä pojantyttärestä Dorasta. Kirjan kansilehdellä kerrotaan hänestä näin:
"Siinä missä kommunismi aikoinaan toi vapautta maaseudun naisille, alkaa Enver Hoxhan diktatuurin ote hiljalleen kuristaa kaupungissa, jossa Dora perheineen asuu. Dora kasvaa aikuiseksi ristiriitaisessa maassa, jonka poliittinen järjestelmä lopulta hajoaa. Hän muuttaa Italiaan ja alkaa etsiä juuriaan sieltä käsin."
Kirjailijan esittelyn yhteydessä kerrotaan lisäksi, että teos on osin omaelämäkerrallinen. Ilmeisesti Doran ja hänen vaiheissa on omat yhtäläisyytensä, koska molemmat muuttivat Italiaan, ja kirjailija on itsekin syntynyt 1970-luvulla, tarkemmin sanoen vuonna 1972.
Kaikki tämä Albaniaan liittyvä tässä kirjassa oli minusta mielenkiintoista, koska kyseinen maa on meille suomalaisille melko tuntematon. Kieltämättä on harmi, etten jaksanut lukea kirjaa loppuun, koska juuri tuo Doran elämä Hoxhan diktatuurin kuristuksessa olisi kiinnostanut minua erityisesti.
En kuitenkaan jaksanut yrittää väkisin, kun se maaginen realismi tuntui niin pakkopullalta, joten tulin lukeneeksi vain kolmasosan. Onhan nimittäin paljon sellaisiakin kirjoja, jotka kiinnostavat ja koukuttavat ihan oikeasti, joten miksi tuhlata kallista aikaansa johonkin, mistä ei jaksa innostua? Loppuelämä on kuitenkin liian lyhyt, eikä edes monta elämää riittäisi kaiken sen lukemiseen, mikä oikeasti kiinnostaa! Kirjat kun eivät ihan heti lopu kesken maailmasta, eikä edes omasta kirjahyllystäni.
Kiinnostava kirja joka tapauksessa, joten toivottavasti joku muu saa tästä hyvän vinkin! Suosittelen kyllä, ellette ole niin ylirealistisia tylsimyksiä kuin minä!
Kustannusosakeyhtiö Tammi 2010
Alkuteos Rosso come una sposa (2008)
Suomentanut Helinä Kangas
Päällys Emmi Kyytsönen
Rakastan Ibrahimin kirjoja myös tätä kirjaa, josta rakkauteni heräsi. Albanian yhteiskunnalliset kuvaukset ovat kiinnostavia, mutta kyllähän kulttuuri on niin erilaista Suomeen verrattuna, että luin jokaisen sanan mielenkiinnolla.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kanssasi, että ei kannata tuhlata aikaansa kirjoihin, jotka eivät herätä vastakaikua. En siis ole lukenut kuin yhden Ferranten ja se saa minulle riittää hypetyksestä huolimatta.
Uskon, että tätäkin kirjaa voi rakastaa! Olisin niin halunnut pitää tästä itsekin... Albaniaan liittyen pitäisi joskus kokeilla, millaisia Ismail Kadaren kirjat ovat.
PoistaMitä tulee Ferranteen, hänestä en ole koskaan edes kiinnostunut. Onneksi ei ole pakko kiinnostua kaikista kirjoista, vaikka "kaikki muut" niistä pitäisivätkin! :)