Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana

Arvostelukappale kustantajalta

Elämäni kirjakauppiaana on skotlantilaisen kirjakauppias Shaun Bythellin päiväkirja vuoden ajalta, helmikuusta 2014 helmikuuhun 2015. Kun näin joulun alla Kirjapajan katalogista, että tällainen herkkupala ilmestyisi keväällä suomeksi, odotin sitä kuin kuuta nousevaa.

Nyt kun kirja on luettu, en tiedä miten osaan valita mitä kerron ja mitä jätän kertomatta, koska kirjan aukeamien välissä on valtavat määrät kirjanmerkkejä ja muita paperilappuja merkkinä hyvistä kohdista, joita voisi lainata tai joista kertoa. Nekin ovat vain murto-osa kaikesta siitä, mikä tässä kirjassa oli hauskaa (tai muuten kiinnostavaa).

Bythell kertoo rehellisesti käytettyjen kirjojen kauppiaan arjen iloista ja suruista. Asiakkaat muodostavat ison osan niistä molemmista: on mukavia, persoonallisia, omituisia, koomisia, hankalia, huonosti käyttäytyviä, tinkiviä ja ärsyttäviä. On Tyyppejä isolla T:llä, kuten Skotlannin tatuoiduin mies Sandy, joka on pakana, Vyölaukku-Dave, joka kulkee aina vähintään kahden vyölaukun kanssa (joista toinen roikkuu kaulassa) ja Lemu-Kelly, joka tuoksahtaa aina pahasti Brut 33:lta ja kosiskelee sitkeästi Bythellin myyjää Nickyä, jota ei voisi vähemmän kiinnostaa.

On myyjiäkin kyllä moneen junaan. Esimerkiksi juuri Nicky vähät välittää siitä, miten pomo haluaa hommat hoidettavan, ja tekee kaiken omalla tyylillään. Niin sitten vaikkapa kaikkein kiireisimpänä kirjafestivaalipäivänä Nicky päättää ryhtyä pesemään ikkunoita ja jättää Bythellin pärjäämään asiakkaiden kanssa. Seuraavana päivänä (festivaalipäivä edelleen) Nicky keskittyy lähinnä lueskelemaan löytämäänsä kirjaa ja hihittelemään sille.

Perjantaisin Nickyllä on aina Herkkuperjantai, jolloin hän tuo töihin mitä epäilyttävimmän näköisiä Morrisonin roskalavalta löytämiään herkkuja. Aloin itse aivan odottaa perjantaita ja Bythellin kuvaavia kommentteja Nickyn tuomista mössöistä. Tähän tyyliin:

"Nicky ilmaantui heti kun olin avannut kaupan ja tyrkkäsi nenäni alle jotain, mikä ensi silmäyksellä näytti olevan peräisin sairaalan roskakorista. Se oli lihaisaa ja päällystetty ilmeisesti verellä. 'Se on hillodonitsi Morrisonin roskalavalta. Se vähän liiskaantui pakun takana. Maista, se on herkullinen.' Se oli jopa kuvottavampi kuin miltä se näytti. 'Nyt on Herkkuperjantai', Nicky muistutti."

Bythell kertoo asiakkaistaan humoristisesti ja hauskasti, mutta kun hän ei mitenkään kaunistele heidän käyttäytymistään eikä omaa kyllästymistään moniin heistä, olin jo etukäteen miettinyt, miten hän on aikonut säilyttää asiakkaansa, kun kertoo heistä kaiken tämän. Kirjaa aloitellessani ihmettelin sitä edelleen, mutta pian löytyi vastaus. Bythell kertoo perustaneensa neljä vuotta aikaisemmin kaupalle Facebook-tilin ja huomanneensa silloin, miten mitäänsanomattomia muiden kirjakauppojen vastaavat sivut olivat. Silloin hän otti harkitun riskin:

"... päätin keskittyä asiakkaiden käytökseen, eritoten typeriin kysymyksiin ja töykeisiin kommentteihin. Se näyttää kannattaneen, ja kaupan seuraajat tuntuvat vain ilahtuvan mitä loukkaavammin kirjoitan."

Mielenkiintoisia nuo skotlantilaiset! No, toki aivan kaikki eivät ihastu Bythellin tyyliin. Eräskin "vihaaja-Paul" lähettelee hänelle äkäisiä viestejä ja ilmoittaa itse lopettaneensa liikkeessä asioimisen kyseisen Facebook-sivun takia.

Kun olen itsekin ollut myyjänä erilaisissa liikkeissä, vähän myös kirjakaupassa, minua kyllä naurattivat makeasti monet kirjassa kerrotut asiakaspalvelutilanteet. Esimerkiksi pitkäpiimäiset puheripuliset esitelmöijät, kuten seuraava Irlannin kartoista ja niiden julkaisuvuosista kiinnostunut asiakas:

"Sitten hän aloitti pelottavan 'Kerronpa miksi etsin tämän alueen vanhoja karttoja, nimittäin siksi että teen sukututkimusta ja isoisoisäni...' ja jatkoi viitisen minuuttia ennen kuin pystyin sanomaan, että kartoissa ei ollut päivämääriä, mutta ne olivat luultavasti noin vuodelta 1910.
  Aion hankkia naamion, maalata sen otsaan 'EI KIINNOSTA' ja panna sen päähäni, kun tällaisia tilanteita tulevaisuudessa tulee."

Oma lukunsa ovat myös itsestään liikoja luulevat wannabe-kirjailijat, jotka joskus ottavat yhteyttä kirjakauppiaaseen. Ja monet, monet muut.

Toki kauppias itsekin mokaa joskus (ja minä myyjänä olen mokannut monet kerrat!). Bythellille kävi esimerkiksi näin:

"Päivän ensimmäinen asiakas oli australialainen nainen, jonka kyvyttömyys ääntää T-kirjainta hämmensi minua niin, etten tiennyt kysyikö hän 'Noddy books' vai 'naughty books'. Kun olin jo neuvonut hänet erotiikkahyllyille, kävi ilmi, että hän haki Enid Blytoneita."

Komiikkaa on myös esimerkiksi tilanteessa, jossa kesken vilkkaan päivän kaupan lattialta löytyy jotain epäilyttävästi ulosteperäiseltä vaikuttavaa, joka yritetään siivota huomaamattomasti pois, mutta tietysti joku huomaa sen ja ilmoittaa suureen ääneen kaikille. Sitten seuraa rikosteknisiä tutkimuksia ja erilaisia arvioita paskan lähteestä.

On kirjassa silti paljon muutakin kuin koomisia tarinoita - vaikka niitäkin on kyllä paljon! Bythell kertoo arkisista työtehtävistään, kivijalkakaupan paineista nettikaupan (Amazonin) puristuksessa, Wigtownin kirjafestivaaleista ja muista tapahtumista, puuduttavasta vähittäiskauppiaiden koulutuksesta jossa hän kerran tylsistyy, painavien kirjalaatikoiden kantamisesta ja sen aiheuttamista selkävaivoista, käynneistään ihmisten kodeissa tutustumassa kirjoihin, joita he haluavat myydä. Joskus ne ovat huonokuntoisia ja muutenkin kirjakauppiaan kannalta arvottomia, mutta joskus löytyy todellisia helmiäkin.

Bythellin päiväkirja suorastaan vilisee kirjojen ja kirjailijoiden nimiä. Joskus hän kertoo myös kirjoista, joita lukee itse. Minä puolestani tunsin itseni tyhmäksi tässä nimiviidakossa, joista tunnistin vain muutaman vaivaisen kirjan tai kirjailijan. Onneksi joitain sentään! No, jos ne ehkä olivat enimmäkseen brittikirjallisuutta ja muuta englanninkielistä, niin niitä en toki kovin paljoa luekaan... Olisi kiinnostavaa kuulla, minkä verran englanninkielisten maiden kirjallisuutta harrastavat tunnistavat näistä teoksista. Minä tietysti tunnistin esimerkiksi Antonio Tabucchin romaanin Kertoo Pereira, joka (Portugalista kertovana) on todella kaukana kaikesta brittimeiningistä!

Tästä 340-sivuisesta opuksesta riittäisi kerrottavaa, mutta jätän loput itse kirjasta luettavaksi niille, jotka haluavat tietää lisää. Jos olet kiinnostunut kirjoista, kirjakaupoista, kauppiaan tai myyjän työstä ja huumorista, tämä voi olla sinun kirjasi. Samoin jos pidit Jen Campbellin kirjasta Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa. Campbell muuten myös mainitaan Bythellin päiväkirjassa muutaman kerran; hän taitaa käydäkin Wigtownissa jossain kohtaa.

No, sen voin vielä sanoa, että kirjassa on joka kuukauden alussa lainaus George Orwellin esseestä Muistoja kirjakaupasta; hän kun on myös työskennellyt kirjakaupassa. Näiden lainausten jälkeen Bythell aina vertaa Orwellin kertomaa omiin kokemuksiinsa ja nykypäivään.

Kun itse olen huono keskittymään, jossain kohtaa Elämäni kirjakauppiaana tuntui kyllä hiukan puuduttavaltakin. Päiväkirjamuotoisessa tekstissä tulee hiukan toistoa joistain arkisista rutiineista, jotka eivät aina ole niin jännittäviä lukijalle. Ehkä vähän olisi voinut tiivistää: valita keskeisimmät, kiinnostavimmat ja parhaat palat. Mutta ihan hyvä tämä oli näinkin, ennen kaikkea koska niitä humoristisia juttuja oli kyllä varmaan lähes joka toisella sivulla.

Kirjapaja 2019
340 sivua
Alkuteos: The Diary of a Bookseller
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Tekijän kuva: Ben Please
Kuvitus: Jon McNaught

Kirjasta muualla: Kasoittain kirjoja (Hänen bloggauksestaan löytyy näköjään myös Bythellin kirjakaupan nettisivujen ja Facebook-sivujen linkit.)