Tapani Kaitainen on toimittanut kirjan, jonka jokaisella luvulla on eri kirjottaja. Hänen lisäkseen kirjoittajina on ollut kahdeksan muuta Kansanlähetyksen lähetystyöntekijää ja kaksi etiopialaista pastoria. Näistä pastoreista toinen kuoli vain 46-vuotiaana eikä ehtinyt nähdä tätä kirjaa valmiina.
Kun on monta eri kirjoittajaa, kirjoitustyylit ja näkökulmat vaihtelevat mukavasti. Joku kirjoittaa asiapitoisesti, toinen hyvin elämänläheisesti. Minä tietysti ihastuin eniten niihin jälkimmäisiin, kuten kirjan alussa olevaan Pirkko Tuppuraisen kirjoittamaan lukuun, jossa hän kuvailee joitain tuntemiaan etiopialaisia ihmisiä ja heidän arkeaan. Pirjo Salin puolestaan kirjoittaa ihastuttavan hauskasti ja koskettavasti lähettilasten näkökulmasta käyttäen minämuotoa, jolloin teksti on kuin suoraan pienen lähettilapsen suusta. Ihmettelyä kahden kulttuurin välissä.
Ote Tuppuraiselta, kun hän kertoo Jimate-tytön syntymästä:
"Sinä olit kuitenkin kuin kuka tahansa hellyttävä kähärätukkainen suloinen pikku-prinsessa, kun sinut vielä puettiin Suomesta lähetettyihin vauvan vaatteisiin. Siinä äidin vieressä oli hyvä tuhista vatsa täynnä maitoa. Sinua ei yhtään haitannut vaikka koko kylän naiset lauloivat ja tanssivat maalattialla lauluaan lehmännahan taputuksella säestäen. Afrikkalaiset ilonhuudot täyttivät pimenevän illan. Vauvapuuro oli tarjoiltu ennen laulua puun lehdiltä ja syöty maissin varresta tehdyillä tikuilla. Se oli maissipuuroa ja väkevästi maustettuja kastikkeita. Oli ollut ilon ja onnen päivä. Kylän naisten ikioma juhla - yksi niistä harvoista, joita naiset saivat juhlia. Sinun seuraava juhlasi olisi ympärileikkausjuhla joskus viiden vuoden päästä."
Monista muista kirjoituksista saa sitten hyvää asiatietoa sekä Etiopiasta maana että sen evankelisesta Mekane Yesus -kirkosta. Kerrotaan historiaa, johon kuuluu keisari Haile Selassien aika, vallankumous ja kommunistinen diktatuuri. Evankelisia kristittyjä vainoavat milloin ortodoksikristityt, milloin taas kommunistit. Mutta jatkuvien vainojen puristuksessa kristityt pysyvät rohkeina ja kirkko vain kasvaa. Kirjan kirjoittamisen aikaan olot maassa ovat kyllä jo vapautumassa.
Luonnollisesti kirja kertoo myös siitä, miten lähetystyö Etiopiassa alkoi - ja miten Kansanlähetyksen työ alkoi. Ja entä sitten kun Kansanlähetys jakautui kahtia ja syntyi Lähetysyhdistys Kylväjä - miten se vaikutti lähettien elämään ja työhön?
Ulpu Leino on kirjoittanut luvun Oromot kuulevat Sanan; Mirjami Uusitalo puolestaan kertoo osallistumisestaan Raamatun kääntämiseen konson kielelle. Totesin, että raamatunkäännöstyö ei ainakaan ole lyhytjänteisen ihmisen hommaa, kun joskus yhden ainoan jakeen merkitystä saatettiin joutua pohtimaan kokonaisen päivän ajan. Hyvä päivä puolestaan tarkoitti sitä, että saatiin 20 jaetta kasaan.
Benti Gerba oli se kovin nuorena kuollut pastori. Häneltä on kirjassa luku Kirkko ja lähetys, jossa hän jakaa rohkaisevia ajatuksia kirkon ja jokaisen kristityn tehtävästä maailmassa.
Helena Räisänen kertoo etiopialaisen nuoren koulunkäynnistä ja muusta elämästä. Hän kertoo, että Etiopiassa on yli 70 kieltä, mutta vain kaksi virallista: amhara ja englanti. Amhara on vähemmistön kieli, mutta silti virallinen (jostain syystä, jota kirja ei kerro). Silti kaikki lapset, mitä kieltä puhuvatkaan, joutuvat käymään ala-asteensa amharaksi eli useimmiten vieraalla kielellä. Ja sitten päälle yläaste (ja siitä eteenpäin) englanniksi - eli toisella vieraalla kielellä. Nykytilanteesta en tiedä, mutta näin oli ainakin tuolloin vuonna 1991. Eipä ole helppoa sellainen koulunkäynti.
Diktatuurin alla elämisestä voi seurata kaikenlaisia kummallisuuksia. Monenlaista olen kirjoista lukenut, mutta tässä yksi aivan ennenkuulumaton juttu Räisäsen kertomana:
"Eräänä vuonna nuorisojärjestö päätti, että nuorten on lenkkeiltävä. Niinpä joka aamu viiden aikaan miliisit kulkivat pyssyjen kanssa talosta taloon komentamassa nuoret ulos. Aamuhämärissä pyssymiesten vahtiessa nuoret hölkkäsivät pitkin kylän raittia."
Kaikkeen niillä miliiseillä riittikin resursseja. Olikohan heillä tärkeämpiinkin asioihin yhtä paljon aikaa ja energiaa?
Monia muitakin yhtä mielenkiintoisia asioita kirja kertoo. Erityisesti puhuttelee etiopialaisten kristittyjen luja usko vainojenkin keskellä, joita ainakin siihen asti oli ollut jatkuvasti. Luvussa Vainojen keskellä kasvava kirkko Seppo Väisänen kirjoittaa ajatuksen, joka pysäyttää miettimään täällä 2000-luvun Suomessakin:
"Kirkon saamaa arvostusta on varmasti lisännyt sen johtajien osoittama rohkeus ja suoraselkäisyys. Painostuksen alaisinakaan he eivät tinkineet kirkon kutsumuksesta julistaa evankeliumia koko ihmiselle kaikkialla, missä se vain oli mahdollista."
Vielä mainitsematta jääneet kirjoittajat ovat Kyösti Jokimies, Väinö Halonen ja se toinen etiopialainen pastori Iteffa Gobena.
Kirja sisältää myös paljon monen eri henkilön ottamia valokuvia. Harmi kyllä - ehkä kustannussyistä? - ne ovat tässä kirjassa mustavalkoisina. Olisi ihanaa nähdä Afrikkaa väreissä, mutta sitä tarkoitusta varten voi tietysti lukea uudempia kirjoja.
Sellainen uusikin kirja hyllyssäni kyllä on, ja siinä osa kuvista on väreissä. Se on Liisi Niemelän toimittama Satakertainen sato - Lähetyselämää Etiopiassa 50 vuotta. Sen luen, kunhan ehdin ja jaksan.
Sekä Etiopiasta että lähetystyöstä kiinnostuneille tämä on hieno kirja, jos tällaisen "vanhan" kirjan vielä jostain saa käsiinsä.
Uusi Tie 1991
160 sivua
Kansi: Terttu Hauhia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti