Aminatta Forna: Muisto rakkaudesta

Tänään ei kirjakuvaus ottanut sujuakseen. Tässäkin kuvassa yksi asia särähtää pahasti silmään, mutta antaa olla. Otetaan siltä kannalta, että itse kirja on pääasia!

Tämä Skotlannissa syntyneen ja Länsi-Afrikassa kasvaneen Aminatta Fornan Sierra Leoneen sijoittuva romaani oli minulle tämän vuoden upeimpia lukuelämyksiä. Useimmiten jos kirjassa on 500 sivua, en jaksa edes yrittää - tai jos yritän, hyydyn melko nopeasti. Mutta Muisto rakkaudesta oli silkkaa lukunautintoa alusta loppuun. Mikä kaikki sai sen aikaan, siitä myöhemmin lisää. Tässä alkajaisiksi jotain itse tarinasta.

Sierra Leone on toipumassa verisestä sisällissodasta. Maan pääkaupungissa Freetownissa paikallinen kirurgi Kai ja brittiläinen psykologi Adrian yrittävät hoitaa ihmisten vammoja kumpikin oman työnsä puitteissa. Kai paiskii töitä, ettei hänen tarvitsisi muistaa omaa sodanaikaista traumaansa, joka vainoaa häntä yöllisissä painajaisissa. Adrian puolestaan pyrkii auttamaan traumatisoituneita potilaita muun muassa psykiatrisessa sairaalassa.

Useimmat paikalliset eivät halua puhua kokemuksistaan, vaan sulkeutuvat kuoreensa. Eräs kuolemaisillaan oleva vanha mies, yliopiston professorina työskennellyt Elias Cole, haluaa kuitenkin kertoa Adrianille omaa elämäntarinaansa, muistoa rakkaudesta.

Kai ja Adrian tutustuvat toisiinsa ja ystävystyvät. Lopulta käy ilmi, että Eliaksen tarinassa on jotain, mikä liittyy sekä Kain että Adrian elämään yllättävällä tavalla.

Kirja on tarina rakkaudesta, menetyksestä, kivusta, luopumisesta. Mutta lopulta myös petoksesta, omastatunnosta, totuudesta ja valheesta. Se kertoo tavallisten ihmisten elämästä tuossa kuohuvassa, värikylläisessä maassa nimeltä Sierra Leone. Siellä täällä taustalla välähtelee koettu sota traumaattisine tapahtumineen, mutta tarinaa kerrotaan myös nykyajassa ja toisaalta ajassa kauan ennen sotaa. Elias Cole aloittaa tarinansa 1960-luvulta, jolloin hän oli nuori historian professori, pyöri Freetownin akateemisissa piireissä ja rakasti erästä saavuttamatonta naista, Saffiaa.

Oma muistonsa rakkaudesta on myös muilla kirjan henkilöillä. Menneen tai tulevan rakkauden kaipuu soi läpi teoksen tuoden siihen oman surumielisen kauniin pohjavireensä.

Kerronta etenee aluksi verkkaisesti, mutta minua se ei haitannut, koska nautin kielen ja kuvailun kauneudesta. Fornalla on lahja kuvata niin ihmisiä, heidän tunteitaan ja motiivejaan, ihmissuhteita, ympäristöä ja tapahtumia niin visuaalisesti, että lukija voi melkein nähdä kaiken silmissään, tuntea tuoksut ja sukeltaa sisään tuohon maahan, jossa harva meistä on käynyt. Minua kiehtoi yksityiskohtien joskus pikkutarkkakin kuvaus, joka tarjoaa lähes jokaiselle aistille jotain. Esimerkiksi:

"Ikkunalaudasta on tullut kämmeniin pölyä, hienoa, punaista, kaikkialla läsnä olevaa tomua, joka peittää joka paikan. Ilma on tähän vuodenaikaan täynnä sitä, punaista utua, joka peittää kaupungin yllä olevat mäet, leijuu taivaanrannassa. Pöly takertuu kurkkuun joka kerta kun hän hengittää, iho ja nenä kutiavat, tuuli imee kosteuden huokosista."

Verkkaisen alun jälkeen Forna kiihdyttää vauhtia (ehkä jossain puolenvälin jälkeen) ja alkaa tarjoilla yllätyksiä toisensa perään. Kirja alkaa jossain määrin muistuttaa psykologista trilleriä. Jännitys tiivistyy, kun arvoitukset alkavat ratketa ja matto vedetään lukijan jalkojen alta useaan otteeseen. Huikeaa! Myös joidenkin henkilöiden salattuja sotatraumoja avataan kirjan loppupuolella. Siihen asti lukija on voinut vain arvailla, mistä kaikessa on kysymys.

Kirja käsittelee elämäntarinoiden ja ihmissuhdekuvauksen ohella mielenterveyteen ja psykologiaan liittyviä asioita; onhan Adrian psykologi. Kain työtä leikkaussalissa kuvataan myös. Psykologiaan ja kirurgiaan liittyvissä yksityiskohdissa kirjailija on saanut apua kyseisten alojen ammattilaisilla.

Lopulta tarina kasvaa paljon suurempiin mittasuhteisiin kuin alussa olisi luullut. Kysymys ei olekaan vain jostain rakkaustarinasta. Joutuu miettimään esimerkiksi sitä, onko suurempi syyllinen se, joka on pakotettuna joutunut tekemään hirmutekoja, vai se, joka on sallinut toiselle tapahtua pahaa yksinkertaisesti vain vaikenemalla ja jättämällä jotain tekemättä - ehkä jotain aivan pientä mutta ratkaisevaa.

Kaunis, älykäs ja todella taitavasti kirjoitettu kirja! Minulle tästä tuli yksi lempiromaaneistani.

"Muistot palaavat mieleen varoittamatta, silloin kun hän ei saa unta. Silloin aikoinaan, kun tilanne oli pahimmillaan, Kai oli hoitanut ihmisiä, joiden raajat oli katkaistu. Työskennellessään vuosia myöhemmin yhdessä skottilaisen kipuasiantuntijan kanssa hän hoiti joitakin samoja potilaita uudelleen. He valittivat kipua menettämissään raajoissa, aavesärkyä katkaistussa kädessä tai jalassa. Mieli huijaa ihmistä, skottilääkäri selitti Kaille; hermot välittävät yhä signaaleita aivojen ja aaveraajan välillä. Kipukokemus on kyllä todellinen, mutta oikeasti se on muisto kivusta.
  Ja kun Kai herää nähtyään unta Nenebahista, eikö se ole sama asia? Tyhjyys rinnassa, pakahduttava kaipaus, yksinäisyys, joka valtaa hänet aina aamulla, kunnes hän uppoutuu työhönsä ja unohtaa. Ei rakkaus. Jokin muu, jokin mikä jatkuu ja jatkuu. Ei rakkaus, vaan muisto rakkaudesta."


Into Kustannus Oy 2013
513 sivua
Alkuteos: The Memory of Love, 2013
Suomentanut Mirja Hovila
Kansi: Nina Kairisalo

Kirjasta ovat bloganneet ainakin Aarrekirjasto, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Poetros.
Heidän bloggauksiaan lukiessani huomasin, miten eri tavoilla saman kirjan voi kokea. Esimerkiksi itse en kokenut eri aikatasojen vaihtelua tämän kirjan kohdalla liiallisena.