Guy Delisle: Merkintöjä Burmasta

Kanadalaissyntyinen, vuonna 1991 Ranskaan asettunut piirtäjä Guy Delisle asui perheineen sotilasjuntan hallitsemassa Burmassa (Myanmarissa) vuosina 2005-2006. Hänen vaimonsa Nadège työskenteli siellä Lääkärit ilman rajoja -järjestössä; Guy Delisle puolestaan oli kotona heidän pienen Louis-poikansa kanssa ja teki myös omaa piirtäjän työtään.

Tässä sarjakuvakirjassaan hän kertoo, millaista elämä oli siihen aikaan tuossa aasialaisessa diktatuurissa ja millaista siellä asuminen oli ulkomaalaisen - vieläpä länsimaalaisen koti-isän - näkökulmasta. Kirja antaa paljon tietoa, mutta tekee sen huumorilla maustettuna. Ei mikään rutikuiva teos siis, vaikka onkin reportaasisarjakuvaa.

Delisle käy poikansa kanssa länsimaalaisten baby groupissa, jossa hän on ainoa isä; kaikkien muiden lasten vanhemmat ovat äitejä. Äidit ovat tauolla kuka mistäkin diplomaatin työstä tai muusta hienosta, ja kun Delisle kertoo olevansa piirtäjä, hänelle sanotaan, että on hyvä kun on harrastuksia. On siinä selittämistä, että teen sitä kyllä ihan työkseni.

Koti-isyys aiheuttaa sen, että kun tuttavapiirissä on paljon eri kansalaisjärjestöjen jäseniä, jotka käyvät kiihkeitä väittelyitä humanitäärisen toiminnan keskeisistä kysymyksistä, Delislellä ei ole paljon sanottavaa. "Ainoa uutiseni on, että City Martiin on tullut uusia japanilaisia vaippoja", hän toteaa ulkopuolisuutta tuntien.

Muutenkin länsimaalaisten hienot piirit klubeineen, uima-altaineen, turhanpäiväisillä kokkareilla notkumisineen, pinnallisuuksineen ja herkkuruokineen tympivät Delisleä, kun hän vertaa kaikkea sitä ylellisyyttä burmalaisten elintasoon. Paikallisille ei edes tule aina sähköä, mutta ulkomaalaisten - ja Burman sotilasjohdon - asuinalueilla sitä riittää.

Kaduilla munkit kiertävät anomassa almuja (muistaakseni ruokaa), mutta se ei kuulemma ole kerjäämistä, vaan heille antaminen on kunnia-asia. Buddhalainen munkki ei ainakaan Burmassa vastaa muutenkaan länsimaalaista käsitystä munkista. Eräskin Delislen tuntema mies tekee ihan tavallista maallista työtä ja on jopa perheellinen, mutta samalla hän on myös munkki. Hänen "kaksoiselämäänsä" Delisle havainnollistaa näin:

Enemmistö burmalaisista on buddhalaisia, ja heidän uskonnostaan siihen liittyvine tapoineen kerrotaan siellä täällä. Siellä vietetään esimerkiksi vesifestivaalia, josta olin lukenutkin eräiden lähetystyöntekijöiden kirjeistä. Neljän päivän aikana ei ole mitään toivoa selvitä kaduilta kastumatta täysin, kun ihmiset kastelevat toisiaan. Homman idea on ilmeisesti pestä pois ihmisten pahat teot. Koska kyseistä juhlaa vietetään Delislen sanoin "ennen sadekautta, kun kuumuus käy sietämättömäksi", ehkä juhlan idea on osittain saada myös helpotusta kuumuuteen (?).

Diktatuurissa elettäessä voi joskus käydä niin, että tiettyyn osoitteeseen lähetetyt sähköpostit lakkaavatkin kulkemasta. Sensuuri ilmenee esimerkiksi niin, että lehdistä on ennen jakamista saksittu pois kaikki ei-toivottu materiaali. Kun Delisle kerran onnistuu saamaan käsiinsä hänelle Ranskasta lähetetyn lehden, jossa Burmasta kerrotaan negatiivisia asioita, hänen tuttunsa säikähtävät.

Myös pommit räjähtelevät joskus kaupungilla, ja sotilasjuntta saa yllättäviä päähänpistoja, kuten että äkkiä pääkaupunki siirretäänkin johonkin keskelle ei mitään, jossa työntekijät nukkuvat kuumissa toimistoissaan, joissa ei ole ilmastointia, ja ympäristössä on paljon käärmeitä.

Delislen uteliaisuutta kiehtoo tietysti Aung San Suu Kyin talo, jossa tämä vielä tuohon aikaan on kotiarestissa. Onhan sitä päästävä katsomaan.

Myös Burman siirtomaamenneisyys tulee kirjassa esiin siellä täällä.

Piirtäjän huumorista kertoo esimerkiksi tarina, jossa hän lähtee taksilla nettikahvilaan, koska kotona ei taaskaan pääse nettiin. Paikallset käyttävät ja syljeskelevät paljon betelpähkinöitä. Delisle kertoo:

"Taksinkuljettajat ovat betelpähkinöiden suurkuluttajia. Mutta nyt taisin törmätä oikeaan mällikuninkaaseen. Betel pullottaa poskessa jopa taksilupakortin valokuvassa."

Kuvien kanssa tuokin huomio tietysti näytti paljon hauskemmalta.

Kirja on melko paksu (sivunumerointia ei ole), ja siinä on paljon tarinoita lukemattomista eri aiheista. Siis paljon muutakin kuin tämä mitä nyt kerroin. Jos Burma (Myanmar) kiinnostaa, kannattaa tutustua!

Tällä hetkellä minulla on lainassa myös Delislen aikaisempi teos Pjongjang, koska sielläkin hän on asunut. Hyvää on siis luvassa edelleen.

WSOY 2008
Alkuteos Chroniques Birmanes (2007)
Suomentanut Saara Pääkkönen