Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee

Kolmevuotias Vilma-tyttö katoaa syyskuisena aamuna visbyläisen kauneussalongin, äitinsä työpaikan, pihalta. Hän tuntuu kadonneen jäljettömiin, vain kengät ovat jääneet jäljelle. Äiti on luonnollisesti hädissään, ja tilanne vaikuttaakin pahalta, koska tyttöä ei ala löytyä. Hänellä on kaiken lisäksi epilepsia, minkä takia hänen täytyisi saada lääkkeensä.

Komisario Karin Jacobsson saa tapauksen tutkinnan vastuulleen. Päävastuu on ensi kertaa hänellä, koska hänen esimiehensä Anders Knutas on sairauslomalla masennuksen takia. Knutas on masentunut avioeronsa takia, ja hän on myös traumatisoitunut eräästä pahasta tilanteesta, johon hän on joutunut työn puolesta.

Vilman katoamisen aikoihin Gotlannin toisella laidalla nuori perheenisä David on kauhuissaan ja järkyttynyt, kun saa tietää, mitä hänen vaimonsa on puuhaillut öiseen aikaan jo ties kuinka kauan. David käy yötyössä, joten hänen vaimonsa on ollu helppo tehdä sillä aikaa mitä haluaa.

Mies ei tiedä, miten pystyisi ottamaan asian puheeksi vaimonsa kanssa. Paineittensa takia David alkaa juoda enemmän ja enemmän. Hänen on pakko päästä puhumaan jollekin. Onnekseen hän sitten löytääkin kirkosta sielunhoitajan, vaikka tällaiset keskustelut eivät itse asiassa juuri tuon henkilön toimenkuvaan kuulukaan. Mutta jostain syystä Davidilla on tarve puhua juuri hänelle.

Sitten katoaa toinenkin lapsi, ja saarelaiset huolestuvat tosissaan. Tapausten täytyy liittyä toisiinsa - tulisiko niitä vielä lisää? Kuka on niin sairas, että sieppaa lapsia?

Minulla on suuria vaikeuksia erottaa toisistaan kaikki ruotsalaiset naisdekkaristit, kun aika harvakseltaan olen lukenut pari kirjaa yhdeltä ja pari toiselta. Entä ketä henkilöitä kenenkin heistä dekkareissa on? Jouduinkin vähän virkistämään muistiani Mari Jungstedtin suhteen ennen tämän kirjan lukemista. Huomasin, että olen blogannut hänen dekkaristaan Hiljaisuuden hinta, ja siitäkin on jo yli kaksi vuotta. Luultavasti olen myös lukenut joskus sarjan ensimmäiset osat Kesän kylmyydessä ja Meren hiljaisuudessa, koska niiden nimet kuulostavat tutuilta.

Näköjään Joka yksin kulkee oli minulle hyvin erilainen lukuelämys kuin Hiljaisuuden hinta. Tässä ei ollut sellaista karmeutta, mikä tökki minua Hiljaisuuden hinnassa. Tarina etenee ihan sujuvasti ja asioita tapahtuu, kun taas Hiljaisuuden hinnassa kärsivällisyyteni oli aluksi koetuksella pitkien alkuselvitysten takia. Ei tässä kirjassa kuitenkaan mitään suuren luokan draamaa eikä jännitystä ollut, mutta ihan sopivasti ehkä. Pieneen jännityksennälkään?

Aluksi minusta tuntui, että tämähän on täysin ennalta-arvattava dekkari, joka ei varmasti tarjoa mitään yllätyksiä. No, lopulta Jungstedt kuitenkin onnistuu tarjoamaan yllättäviäkin käänteitä, mutta erään tietyn asian arvasin kyllä aivan liian helposti... mikä harmitti minua melkoisesti. Haluan tulla huijatuksi!

Mutta sitten Jungstedt yllättää vielä aivan kirjan viimeisellä rivillä, vetää maton jalkojen alta ja iskee jauhot suuhun. Huh!! Olipa siinä kyllä melkoinen lopetus kirjalle. Tyrmäävä, etten sanoisi! Mitään tuollaista en todella odottanut.

Joka yksin kulkee on rentoa ja viihdyttävää välipalalukemista, jolla saa hyvin aivot nollattua, ja onhan siinä sitä jännitystäkin, vaikka tunnelma ei ole niin intensiivinen kuin joskus dekkareissa on. Plussaa on se, ettei Jungstedt harrasta liian pitkiä ympäristön ja ihmissuhdekoukeroiden kuvailuja. Minua aina raastaa, jos dekkarissa tarina on jännässä kohdassa, ja sitten kirjailija uppoutuu kuvailemaan sivukaupalla jotain aivan epäolennaista. Pidän kyllä kuvailustakin, myös dekkareissa, mutta liika on aina liikaa.

"Karin vilkaisi ulos ikkunasta ennen kuin istui omalle paikalleen. Östercentrumin parkkipaikka oli autio. Kauempana näkyi korkea kehämuuri, joka loi harmaalla säällä aavemaisen tunnelman. Sää oli pilvinen ja pohjoisesta puhalsi kylmä tuuli. Pian alkaisi hämärtää, ja lämpötilakin saattaisi laskea merkittävästi. Yöt alkoivat näin syyskuussa olla jo viileitä.
  Toinen puoli hänestä toivoi, ettei tyttö olisi yksin ja eksyksissä, kun pimeys laskeutui. Eikä se ollutkaan kovin todennäköistä, koska tämä oli kadonnut keskellä kaupunkia. Toisaalta vaihtoehtona oli jotakin vielä hirveämpää. Lisäksi tilannetta pahensi entisestään se tosiasia, että tyttö sairasti epilepsiaa. Mitä tapahtuisi, jos hän saisi kohtauksen?"


Kustannusosakeyhtiö Otava 2015
Alkuteos Du går inte ensam (2013)
Suomentanut Emmi Jäkkö
Kannen suunnittelu: Sofia Scheutz Design
Kannen kuva: Ko-An/CC, gotland.net (scen) ja Sofia Scheutz

P. S. Olin käymässä lapsuudenkodissani, ja etsin sieltä nukkea kuvausrekvisiitaksi. En ollut muistanutkaan tuota kuvan nukkea, mutta heti kun näin sen, se oli niin tuttu! Minähän olen ihan itse omin pikku kätösin tehnyt sen koulun käsityötunneilla pienenä alaluokkalaisena. Koulun käsityötunteja en kylläkään muistele lämmöllä, mutta nukke on kieltämättä söpö :)