Janette Oke: Kerran kesällä

Suomentanut Oili Aho 

Pari viikkoa sitten, kun olin juuri saanut luettua kanadalaisen Janette Oken kristillisen romaanin Love Comes Softly, löysin kirpputorilta yhden hänen suomennetuista kirjoistaan, Kerran kesällä. Nyt kun sekin on luettuna, voin vain sanoa, että Oke näyttää kirjoittavan varsin viehättäviä vanhan hyvän ajan romaaneja. Ainakin nämä kaksi lukemaani teosta kuvaavat kiehtovasti ja lämminhenkisesti entisajan kiireetöntä maalaiselämää ja henkilöiden sisäisiä prosesseja. Huumoriakin löytyy.

Tämä Kerran kesällä oli kepeämpää luettavaa kuin Love Comes Softly, mutta toki tämänkin kirjan päähenkilöllä on omat kipuilunsa. Minäkertoja on Josh-niminen poika, joka on jo vauvana jäänyt orvoksi, kun hänen molemmat vanhempansa kuolivat onnettomuudessa. Josh asuu vaarinsa, Charlie-setänsä ja Lou-tätinsä kanssa. 17-vuotias Lou-täti on kuitenkin vain viisi vuotta vanhempi kuin Josh, joten pojan täytyy olla 12-vuotias. Lou on kuitenkin ollut pojalle äidin korvike.

Josh on Jumalalle vihainen siitä, että on jäänyt orvoksi ja ettei hänellä ole vanhemmistaan edes muistoja. Toisilla läheisensä menettäneillä on edes muistonsa, mutta Joshilla ei ole mitään.

Hän (vaari) oli sanonut, että meille oli yhteistä äidin menettäminen. Se oli totta. Mutta samassa tajusin, etteivät ne menetykset olleet samanlaisia. Kun hän puhui, huomasin, mikä niissä oli erilaista - muistot - tai minun kohdallani muistojen puuttuminen. Vaari saattoi puhua pitkästi lapsuudestaan: äidin silmistä, hymystä, tuoksusta, kosketuksesta. Mutta minulla ei ollut äidistä mitään muuta kuin nimi.  

Joshilla on kuitenkin lämminhenkinen perhe, ja heidän tavallista arkeaan kuvataan kirjassa mukavan nautinnollisesti, esimerkiksi Joshin kalareissuja, puintia ja muita maatilan töitä. Sunnuntaisin käydään kirkossa, jossa Josh ei jaksa kuunnella, vaan kehittelee milloin mitäkin omia ideoitaan. Hän ja muut pojat tekevät tietenkin myös erilaisia jekkuja sekä tytöille että toisilleen.

Josh haluaisi arkensa pysyvän turvallisen samanlaisena, mutta siihen uhkaa tulla muutoksia, kun hän huomaa, että vaarilla ja Charliella on omat suunnitelmansa. He aikovat pyytää Joshin isovaarin heille asumaan, mistä poika ei ole yhtään innoissaan. Aiheeseen liittyen hän lähestyy Jumalaa rukouksilla, jotka hymyilyttävät lukijaa, kuten:

Ja isovaari sitten - ehkä voisit etsiä hänelle uuden vaimon, vaikka hän onkin vanha, niin sitten hänen ei tarvitsisi tulla tänne. Tai jos hän vaikka kuolisi junamatkalla tänne tai jotakin. Tee nyt voitavasi, Jumala. Sinä olet oikeastaan sen minulle velkaa kaikesta siitä, mitä olet ottanut minulta. Aamen. 

Toinen Joshin huolenaihe on se, että vaari ja Charlie aikovat etsiä Loulle miehen. Sittenhän Josh menettäisi vielä Lounkin. Sellaista ei saa tapahtua, hän päättää ja aikoo tehdä kaikkensa sabotoidakseen tulevien sulhasehdokkaiden aikeet. Joshin näkökulmasta tulee samalla seurattua Loun rakkauselämää.

Tämä on todellinen hyvänmielenkirja. Tosiaan niin lämmin ja humoristinen, ja samalla se kertoo kauniisti Jumalan huolenpidosta ja johdatuksesta. Tässä ajatuksia kärsimyksestä:

- Kyllä hän (Jumala) olisi voinut sen estää. Hän voisi varjella meidät kaikesta vaikeasta koko elämämme ajan. Minäkin voisin suojella petunioitani, rakentaa niiden ympärille laatikon suojaksi tuulelta ja sateelta ja itikoilta. Miten silloin kävisi? 
  Kohautin harteitani. Vastaus oli ilman muuta selvä. 
  - Niihin ei ikinä tulisi kukkia, Josh. En minäkään aina ymmärrä Jumalaa, mutta yhden asian minä tiedän niin varmasti kuin elän. Hän rakastaa. Hän rakastaa meitä valtavasti ja tekee aina meille parasta. 

Oli kiva lukea Janette Okea nyt suomeksikin, ja aion ehdottomasti lukea häneltä muutakin. Hänellähän on pitkä lista kirjoja, joista kai vain muutama on suomennettu. Mutta luetaan nyt ainakin ne suomennetut alkajaisiksi.

Kuten Love Comes Softly -romaanissa, tässäkään kirjassa Oke ei mainitse mitään paikannimiä. Hän on kanadalainen, mutta työskennellyt myös Indianassa, USA:ssa, ja Kerran kesällä on ilmestynyt USA:ssa. Joten voi vain veikkailla, kummassa maassa tässä ollaan, mutta jossain päin Pohjois-Amerikkaa kuitenkin, ja preerialla joka tapauksessa.

Ajankohtaa voi päätellä siitä, että kulkupelinä ihmisillä on hevoset, mutta junia on olemassa, ja puhelin on niin uusi asia, että sitä ihmetellään.

Päivä Oy 1986 
205 sivua 
Alkuteos Once Upon a Summer 1981 
Kansi Jyri Taipale