Katariina Jagellonican ilon lähteet vie lukijansa aikamatkalle 1500-luvun hovielämän pyörteisiin. Puolalainen prinsessa Katariina Jagellonica on jo reilusti vanhanpiian iässä, kun häntä kosiskelevat sekä Venäjän Iivana Julma että Ruotsin itämaan eli Suomen Juhana herttua. Politiikka on vahvasti mukana näissä kuvioissa, rakkaus ei niinkään.
Juhana herttuasta tulee lopulta Katariinan puoliso, ja he avioituvat Vilnassa lokakuussa 1562. Tämän jälkeen vain kuolema saisi erottaa heidät. Nemo nisi mors.
Häät ovat keskellä päivää, Vilnan katedraalissa on valoisaa. Kirkon kynttilät kaikki palavat, mutta aurinko voittaa ne. Kirkko tuntuu tänään pitkältä. Sydän tykyttää, se tuntuu liikkuvan, se sykkii vatsassa ja varpaissa.
Kirkossa yleisö melkein pidättää hengitystä, kun saavun kultapuvussa ja helmet hiuksissa helisevät.
Kävellessäni kohti alttaria matkin Juhanan kävelyä, varmaa ja rentoa. Huomaan hänen sotilaittena ihastuneet kasvot. Ne vakuuttavat minulle, että olen kaunis. Heidän ilmeensä kertovat, kyllä Juhanan kannatti hakea neito kaukaa Puolasta.
Katariinaa jännittää lähteä kauas pohjoiseen Suomeen, ja hän arvailee, millaista siellä mahtaa olla. Kaiken lisäksi hän on harras katolilainen, kun taas Suomessa vaikuttaa Ruotsin kirkko, protestantismin omaksunut. Protestantti on Katariinan puolisokin. Ja vaikka muu sujuisikin, ongelmia tuoreella avioparilla on tiedossa Juhanan veljen, Ruotsin kuningas Eerikin taholta. .
Kirja kertoo sitten Katariinan ja Juhanan elämästä Suomen Turussa, sen kylmässä kivilinnassa. Entä mitä heille vielä tapahtuukaan? Itse muistan koulun historian tunneista kovin vähän, joten urkin jo kirjaa lukiessani netistä, millaiset Katariina Jagellonican vaiheet olivat. Sitten oli jännä nähdä, kertoisiko Louhimiehen teos koko tarinan vai vain osan siitä.
Katariina Jagellonican ilon lähteet on kiinnostava historiallinen romaani, joka kertoo kiehtovasti Katariinan ja Juhana herttuan rakkaustarinan: mitä se olisi voinut olla. Kuten jo takakannessa kerrotaan, faktat ovat tässä teoksessa inspiraationa, mutta itse tarina on fiktiota.
Hyvin keskeisessä roolissa Louhimiehen romaanissa on katolinen usko. Siitä kannattaa siis olla kiinnostunut, jos aikoo lukea tämän kirjan. Minusta aiheesta oli kiehtovaa lukea, esimerkiksi katolisen kirkon juhlapyhistä, messuista ja rukoushetkistä.
On Pyhän Kolminaisuuden juhlan jälkeinen sunnuntai ja Kristuksen pyhän ruumiin ja veren juhla, Sanctissimi Corporis Christi. Ensin juhlallinen messu ja sitten kulkue. Kulkueen edessä Vilnan lapset heittelevät ruusunlehtiä Kristuksen tielle. Katoksen alla kuljetetaan leipään kätkeytynyttä Kristusta monstranssissa ympäri Vilnaa. Minua itkettää kauneus, tämä on kaupungin yhteinen juhla. Suitsukkeen levittäjä kulkee edellä ja kuoripojat laulavat:
"Te Deum laudamus: te Dominun confitemur. Te aeternum Patrem omins terra veneratur.
Sinua iankaikkista Isää kaikki maa kunnioittaa."
Ajan mittaan kirjan henkilöt käyvät kyllä hiukan liikaakin opillisia keskusteluja. Toisaalta monet kirjan hengellisistä pohdiskeluista olivat antoisia, puhuttelevia ja miettimään pysäyttäviä. Sain rohkaisua omaankin elämääni.
Kuten jo teoksen nimestä voi päätellä, Louhimies haluaa korostaa katolisen uskon iloisuutta. Protestanttisuus näyttäytyy kirjassa värittömänä ja ilottomana. Katolilaiset ja protestantit ovat opillisissa kysymyksissä napit vastakkain, kuten he aivan varmasti ovat olleetkin tuolloin. Katariinalla ja Juhanalla on kuitenkin hyvä yhteys myös uskonasioissa.
Pidin kirjassa myös Katariinan ja Juhana herttuan kauniista rakkaustarinasta. Se kaikki oli aivan varmasti fiktiivistä; kukapa tietää millainen heidän suhteensa oikeasti oli. Mutta nautinnollisesti Louhimies kuvaa heidän välisiään tunteita.
Lemmikki Louhimies on yhteiskuntatieteitten lisensiaatti ja taiteen maisteri, jonka tausta on elokuva-alalla. Hän on aiemmin kirjoittanut ikoneista, Jumalanäidistä, kuningatar Kristiinasta, demoneista, Maltasta ja Turusta.
Kirjan kannessa Neitsyt Maria hymyilee Jeesus-lapsen kanssa Toledon katedraalissa. Kansi on minusta kaunis ja lukemaan houkutteleva.
Tuottaja, kustantaja Lemmikki Louhimies 2020
300 sivua
Kansi Lemmikki Louhimies
Kannen valokuva Kristiina Peltonen
Kirjan saa helpoimmin luettavakseen äänikirjana Elisalta; lukijana on Laura Malmivaara.
Kiitos kirjan esittelystä. Kiinnostuin heti, tällaiset historialliset kirjat kiinnostavat minua. Mutta ei sittenkään ehkä minun kirjani, koska mennään näköjään niin paljon fiktion puolelle.
VastaaPoistaSiis toki tässä on runkona ihan oikeat historian tapahtumat, joista netissäkin kerrotaan. Yksityiskohdissahan on vähän pakkokin olla fiktiivinen, koska kukapa nyt tietäisi tarkkaan, millaista Katariinan ja Juhanan jokapäiväinen elämä oli 500 vuotta sitten?
Poista