Patricia St. John: Millään ei ole enää väliä

Suomentanut Marja Helanen-Ahtola 

80-luvulla luin Patricia St. Johnin kristillisiä nuortenkirjoja, mutta tästä kirjasta en ollut koskaan kuullutkaan ennen kuin löysin sen meidän omasta kirjahyllystämme joskus keväällä. Sieltä voi siis löytää todella yllättäviä asioita! 

Millään ei ole enää väliä on ilmestynyt 80-luvun alussa ja kertoo Libanonin sodasta. Päähenkilö on 16-vuotias tyttö Lamia, joka menettää sodan aikana sekä veljensä että äitinsä. Lamian perhe kuuluu maroniittikirkkoon, kuten kirjan johdannon mukaan suurin osa Libanonin kristityistä kuuluu tai kuului ainakin silloin. Maroniiteista en kirjan luettuanikaan tiedä juuri muuta kuin että he uskovat kiirastuleen. 

Lamia on täynnä vihaa ja kostonhimoa perheenjäsentensä kuoleman takia. Lamian veli Amin kuoli erään vastapuolella taistelevan ystävän petoksen uhrina, ja Lamialla on pakottava tarve saada kostaa tuolle petolliselle ystävälle. Sodan riehuessa ympärillä perhe joutuu myös elämään jatkuvassa pelossa, ja välillä he joutuvat pakenemaankin, kun taistelut tulevat liian lähelle. 

Mitään ei ollut enää tehtävissä. Nyytit olivat valmiina paon varalta, mutta pako oli käynyt mahdottomaksi. Lentokoneet jyrisivät pois, mutta mahtava tulitus pauhasi jo lähempänä. Yhä tiheämmin kuului lasin särkymistä ja kiviseinien romahtelemista. He keräsivät kaiken, mitä yöksi tarvitsivat, ja menivät kellariin. 

Mutta on Lamian elämässä myös pieniä ilonaiheita. Hän muun muassa ystävystyy vähitellen Aminin ystävän Hannin kanssa. 

Kaikista sodan kauhuista huolimatta kirjassa on lopulta hyvin valoisa kristillinen sanoma. Lamia, joka on menetystensä takia päätynyt kieltämään Jumalan kokonaan, saa kohdata Jumalan rakkauden. Hän saa nähdä, että rakkaus on sittenkin suurempi voima kuin viha, ja että on mahdollista antaa anteeksi. Hän alkaa ymmärtää, mitä hänen äitinsä tarkoitti, kun opetti eläessään, että usko säilyy parhaiten hengissä ja suojassa sellaisessa sydämessä, joka rakastaa ja antaa anteeksi. Äiti ei pitänyt sotimista uskon suojelemisena, vaan silkkana vihana ja kostona. 

Lamia joutuu sodan aikana prosessoimaan yhtä ja toista. Hän muun muassa rakastaa sydämensä pohjasta jotain, mikä ei kuulu hänelle. Kun Lamia tulee tuntemaan Jeesuksen, hän tajuaa, että hänen olisi pystyttävä luopumaan siitä. Mutta pystyykö hän? 

Loppua kohti kirjassa on ihanaa kevään valoa ja Kristuksen valoa. On toiveikasta mieltä: 

Taivas hehkui vuoren takana tähtimerenä. Tuoksut nousivat puutarhasta kuin suitsutus. Lamian sydämessä alkoi elää hurja, hämmentynyt toivo. Hänen äitinsä oli luottanut Rakkauteen kaiken aikaa, ja noina viimeisinä kauhunpäivinä Amin oli varmasti löytänyt sen mitä tosissaan etsi. Jos niin oli, eikö Ristin työ silloin riittänyt? Ja eivätkö äiti ja Amin olleet silloin menneet suoraan Jumalan tykö? 

Patricia St. John onnistuu kuvaamaan todentuntuisesti sodan kauhujen keskellä elämistä. Mutta parasta tässä kirjassa on juuri se mainitsemani valoisa kristillisyys. 

Kirjan alkukielinen nimi Nothing else matters tulee sanoista, jotka Lamian äiti ehtii sanoa ennen kuin kuolee. Millään muulla ei ole väliä. Se liittyy hänen uskoonsa, ja siinä on sitä valoisuutta, sen sijaan suomennoksen nimi Millään ei ole enää väliä, joka tulee myös jonkun kirjan henkilön sanoista, kuulostaa minusta aika synkältä. No, synkkyyttähän sodassa ja tässä kirjassa tietysti myös on. 

Puhutteleva, koskettava ja siunattu lukuelämys! 

Päivä Oy 1983 

179 sivua 

Alkuteos: Nothing Else Matters 1982 

Kannen kuva: Lehtikuva Oy