Nyt on sekin päivä nähty, että lainasin kirjastosta sellaisen kirjan, joka on kyllä omassakin hyllyssäni. En vain löytänyt sitä sieltä. Enhän minä aina muulloinkaan löydä etsimiäni kirjoja, mutta en ole tainnut ennen kääntyä kirjaston puoleen, vaan olen sitten alkanut lukea jotain muuta, mitä hyllystä on sattunut tulemaan vastaan.
Tällä kertaa halusin kuitenkin lukea Ben Kallandin romaanin juuri nyt.
Tämähän on ilmeisesti ensimmäinen suomalainen romaani, joka kertoo Jehovan todistajista. Se on Kallandille tuttu uskonnollinen yhteisö. Tänä syksynä aiheesta ilmestyi toinenkin romaani, Camilla Nissisen Meitä vastaan rikkoneet. Nämä ovat kuitenkin hyvin erilaisia teoksia, jotka käsittelevät aihetta aivan omalla persoonallisella tavallaan.
Kallandin romaanissa päähenkilönä on Markus Douglas, joka on lapsesta asti ollut perheensä kanssa mukana Jehovan todistajissa. Sisaruksilla oli läheiset välit, ja kaiken piti olla hyvin. Mutta sitten tapahtui jotain, yksi siskoista erotettiin yhteisöstä ja toisen siskon viulu vaikeni lopullisesti. Perhe hajosi, eikä erotetun sisaren / tyttären kanssa oltu enää missään tekemisissä. Paitsi Markus jatkoi yhteydenpitoa salaa.
Tarina etenee vuorotellen menneessä ja nykyhetkessä. Nyt Markus on ollut jo kolmekymmentä vuotta Yhdysvalloissa. Hän on onnistunut olemaan ainakin päälle päin hyvä ja kunnollinen Jehovan todistaja, joka on edennyt mukavasti hierarkiassa. Niinpä hän työskentelee jo liikkeen pääpaikalla New Yorkissa ja pyrkii yhä ylöspäin.
Ura ja Jehovan todistajien yhteisön hyväksyntä ovat olleet hänelle niin tärkeitä, että hän on ollut valmis uhraamaan yksityiselämänsä vallan tavoittelun alttarille. Markus on päätynyt rakkaudettomaan avioliittoonsakin vain siksi, että kyseistä henkilöä suositeltiin hänelle teokraattisena ja siveänä naisena, jonka kanssa kannattaisi edetä. Lasten hankkimisesta Markus on laskelmoidusti luopunut, koska sekään ei olisi eduksi, jos aikoo edetä uralla.
Myöhemmin hän sitten joutuu toteamaan:
Tarkkailin heitä vaivihkaa. He vaikuttivat normaalilta perheeltä, vaikka en välttämättä tiennyt, minkälainen sellainen perhe oli. Tunsin jotain, jolle ei ole sanaa: nostalgiaa elämästä, jota en ollut koskaan elänyt.
Vallanhimo on yksi keskeinen teema tässä tarinassa. Samalla se on surullinen kuvaus perheen hajoamisesta ja siitä, mitä kaikkea tiukkoja vaatimuksia esittävä uskonyhteisö saa jäsentensä elämässä aikaan. Syntyy monia tragedioita. Ihmisiä erotetaan, kartetaan ja jopa raiskattua syytetään raiskatuksi joutumisestaan.
Kirja alkaa siitä, kun tuntematon nainen ottaa yhteyttä Markukseen ja kertoo olevansa hänen tyttärensä. Kaiken jälkeen kirjan loppupuolella Markukselle koittaa muutenkin totuuden hetki, jossa hänen huolella rakentamansa korttitalo romahtaa.
Markuksen sisaruksia ja heidän lapsuuttaan ja nuoruuttaan Kalland kuvaa kauniisti. Erityisen sykähdyttävästi soi pitkin matkaa nuoren, huippulahjakkaan Ellen-siskon viulu. Vien sinut kotiin onkin täynnä musiikkia; se on siis varmasti erityisen kiehtova lukuelämys musiikki-ihmisille. Aivan lopussa on vielä tarinaan liittyvä kahden sivun pituinen ääniraita.
Kauneinta kirjassa on Markuksen lapsuudenperheen, erityisesti lämpimien sisarussuhteiden herkkä kuvaus. New Yorkin johtavien veljien valtapeli, kaksinaismoralismi ja moraaliton elämä puolestaan olivat ikävää luettavaa. Järkyttävää on myös aina lukea tällaisista tiukoista yhteisöistä, joissa jäsenet joutuvat näin ahtaalle. Silloin jopa oman siskon tapaaminen on syntiä, kun hän ei ole enää meikäläisiä. Ja nainen saatetaan lähettää valtakunnansalilta kotiin vaihtamaan teokraattisempia vaatteita, kun ei ole pukeutunut sääntöjen mukaan. Puhumattakaan siitä raiskatusta, joka julmasti erotetaan yhteisöstä.
Vien sinut kotiin on taitavasti kirjoitettu, hieno teos, jossa on paljon kaunista kieltä. Tuota kauneutta ja herkkyyttä vasten kirjassa kuvatun elämän rumuus ja raadollisuus tulee näkyviin entistä selvemmin.
Toivottavasti kuulemme Kallandista vielä.
Atena 2017
284 sivua
Kansi: Anna Makkonen
Kirjasta ovat bloganneet mm.
Ihana palata tämän kirjan paliin kirjoituksesi kautta. Pidin tästä itsekin kovasti, jos nyt tällaisen kirjan kohdalla voi niin sanoa. Mutta tosiaan kauniisti kirjoitettu. Meillä on suvussa Jehovan todistajia, joten siksikin aihe kiinnosti ja kiinnostaa minua ja herättää myös ristiriitaisia muistoja.
VastaaPoistaAloin ihmetellä, miten en ollut sinun postaustasi linkittänyt, mutta kävin nyt kurkkaamassa, ja olitkin näköjään käsitellyt tämän kirjan vain lyhyesti yhdessä koosteessa.
PoistaTämä on tosiaan kauniisti kirjoitettu ja taitavasti rakennettu tarina. Sinulla tähän aiheeseen liittyykin varmasti ristiriitaisia muistoja. Itse en ole tavannut Jehovan todistajia juuri muuten kuin ovilla. Ja kerran lapsena / nuorena, kun hain kirjekavereita, yksi Jehovan todistaja alkoi kirjoitella minulle ja yritti tietysti käännyttää minua :) Ai niin, olihan meidän luokallakin yläasteella yksi Jehovan todistaja, mutta hänen uskonsa ei tullut mitenkään esiin ja ainakin minun nähdäkseni hän ihan kuului joukkoon. Miten hän itse koki, sitähän en voi tietää.
Aihepiiristä on hyvä puhua enemmänkin. Annamari Marttisen Tässä meillä on kaikki nyt pureutui myös jehovalaisuuteen. Vuodelta 2019.
VastaaPoistaAi niin, Marttisen kirjaa en enää muistanutkaan. Olenhan minä senkin lukenut. Hyvä kirja sekin.
PoistaMinäkin olen lukenut tämän. Pidin paljon kirjan kauniista kielestä. Etsin blogistani postausta tästä kirjasta, mutta blogini oli tuolloin niin tuore, etten varmaan postaillut kaikkia lukemiani kirjoja.
VastaaPoistaKallandin kaunista kieltä oli ilo lukea. Minä taas postailin heti alusta lähtien innoissani kaikesta, mitä luin. Vasta viime vuosina olen silloin tällöin lukenut kirjoja pelkästään omaksi ilokseni. Sekin on välillä mukavaa.
PoistaTuo kirjan kansi on jäänyt mieleen. Enpä olisi arvannut kirjan aihetta. Minä en ole lukenut oikeastaan mitään näistä erilaisista uskonnollisista liikkeistä.
VastaaPoistaLahjakas viulistisisko ja hänen musiikkinsa ovat tärkeässä osassa tässä kirjassa, joten kansi on oikein sopiva. Ei tässä muutenkaan ole pelkkää uskontoa, vaan aika paljon ihmissuhdekuvausta yms. Vähitellen sitten käy ilmi, miten paljon näiden henkilöiden elämässä särkyy juuri tuon heidän uskonyhteisönsä takia. Kaikkien ei toki ole pakko olla kiinnostunut kaikista kirjoista.
Poista