Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet

Camilla Nissisen esikoisromaani kertoo Jehovan todistajiin kuuluvan perheen tyttärestä Siljasta, joka elää kirjassa lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Menneisyydestä kertovien lukujen kanssa vuorottelevat luvut, joissa Silja on nuorena naisena joutunut tahdonvastaiseen hoitoon syömishäiriöklinikalle. Miten tähän on tultu? 

Meitä vastaan rikkoneet kuvaa koskettavasti, miten vaikeaa on olla se, joka joutuu aina kokemaan koulussa ulkopuolisuutta ja pelkäämään silmätikuksi joutumista erilaisuutensa takia - koska on "jehova", kuten toiset nimittelevät. Silja on ulkona kaikesta, oli sitten kysymys joulun, pääsiäisen, isänpäivän tai syntymäpäivien vietosta - ja monesta muusta. Koulussa tulee kiperiä tilanteita, kun pitäisi vaikka kirjoittaa aine siitä, miten vietti joulua, eikä Silja ole koskaan viettänyt sellaista. Jo pelkkä joulusuklaan syöminenkin on näköjään syntiä. Näissä tilanteissa pitäisi myös olla rohkeutta todistaa ja tuoda esiin oma uskonsa, vaikka sen takia leimautuu oudoksi. 

Entä sitten, kun kierretään ovelta ovelle, ja joutuu pelkäämään, että osuu jonkun koulukaverin ovelle? Miten siitä selviää seuraavana päivänä koulussa? Kun ovelle tulee joku, jonka Silja tuntee, hänen sydämensä kutistuu. 

En halua myöntää, että silloin sieluun kiipeää häpeä. Ensin häpeä siitä, että olen siinä kutsumatta, ei-toivottuna, alastomana ja pohjattoman yksin. Sitä seuraa toinen häpeä, voimakkaampi ja syvempi. Häpeä siitä, että ei todellisuudessa pidä saarnaamisesta. Että oikeasti vihaa olkahihnan varassa heiluvaa kenttälaukkua, Raamatun väliin taitettuja lunttilappuja ja muistiinpanovihkoja. Häpeä siitä, ettei ole esimerkillinen kristitty, ettei jaksaisi kantaa olalla sellaista taakkaa, edustaa jokaisella hengenvedollaan Jumalaa ja hänen nimeään. 

On myös paljon sääntöjä: esimerkiksi miten pitää pukeutua, millaisia kirjoja voi lukea, kenen kanssa saa olla tekemisissä. Jehovan todistajat ovat kristittyjä, kaikki muut maailmallisia, joiden kanssa ei pidä ystävystyä eikä pitää yhteyttä. Eikä uskonsa hylänneen kanssa olla tekemisissä, vaikka hän olisi perheenjäsen. 

Mikä pelottavinta: Harmagedon voi tulla koska tahansa, ja entä jos ei ole silloin valmis? Entä jos itselle käykin huonosti?  

Kaiken tämän keskellä Silja kasvaa tytöstä naiseksi. Muiden ahdistusten ohella hänelle luodaan myös liian suuria ulkonäköpaineita. Joku poika sanoo Siljan mahaa isoksi, ja laihdutusintoinen äitikin kritisoi tytön ulkonäköä ja patistelee laihduttamaan. Mihin tämä kaikki lopulta johtaa: 

Punnitsen itseni joka aamu ajan hämärään asti, ja se on minun tapani hallita sitä, mikä hallittavissa on. 

Oli kiinnostavaa lukea, miltä elämä Jehovan todistajana voi tuntua, kun siitä aiheesta en ole ennen lukenut. Meitä vastaan rikkoneet on järkyttävä kuvaus siitä, miten ahdistavaa tiukkaan uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen voi olla kaikkine vaatimuksineen ja muusta maailmasta eristäytymisineen. 

Myös syömishäiriötä Nissinen kuvaa koskettavasti. Ihan alusta lähtien en kylläkään jaksanut kiinnostua sairaalaan sijoittuvista luvuista, kun Siljan elämästä ei tiennyt siinä vaiheessa vielä mitään, eikä niissä sairaalaluvuissakaan heti paljoa tapahtunut. Mutta vähitellen Siljan tarina alkoi hahmottua, niin myös tuo syömishäiriökuvio. 

Hieno teos, joka koukutti minut niin, että se oli pakko lukea melkein kertaistumalta loppuun asti. 

Välillä koko elämä tuntuu pelkältä näytelmältä, jota itse Jumala taivaasta katsoo ja jolle hän toivon mukaan lopussa taputtaa. 

Camilla Nissinen on itse eronnut Jehovan todistajista, joihin hänen lapsuudenperheensä kuului. "Kirjan tarina on fiktiivinen, mutta siinä kuvatut tunteet aitoja", Nissinen kertoo jutussa, jonka pääset lukemaan klikkaamalla tästä. 

Tammi 2022 

375 sivua 

Graafinen suunnittelu: Anna Makkonen 

Kirjasta on blogannut myös Leena Lumi.