Marja-Leena Jalava (toim.): Liftausmuistoja

Keväällä 2020 käynnistettiin kaikille avoin Hyppää kyytiin! -muistitietokeruu, johon entiset ja nykyiset liftarit saivat lähettää liftausmuistojaan. Niistä on koottu tämä kirja, jossa on lopuksi myös joidenkin kyydinantajien muistoja. Lisäksi kirjan alussa kerrotaan liftaamisen historiaa ja muuta yleistä tietoa esimerkiksi liftareihin kohdistuneista asenteista ja liftaamisen vaaroista. 

Itsekin entisenä liftarina innostuin tietysti heti, kun kuulin tällaisesta kirjasta, ja sain mitä odotin. Tämä oli todella nautinnollinen ja viihdyttävä lukuelämys, josta tuli elävästi mieleen oma nuoruus ja mitä erilaisimmat liftauskokemukset. 

Mukana on muistoja useiden vuosikymmenien ajalta, enimmäkseen Suomesta ja muualta Euroopasta. Ne ovat niin värikästä luettavaa, että liftatessa voi näköjään tapahtua kaikki mahdollinen ja mahdoton, niin hyvässä kuin pahassa. Vaikka monet kirjoittajat kertovat seksuaalisesta ahdistelusta, ja eräs henkilö joutui suorastaan hengenvaaraan, silti myönteisiä muistoja on paljon enemmän. Edes se hengenvaaraan joutunut nainen ei alkanut pelätä, vaan toteaa, että tuhansien kyydinantajien joukossa tämä oli vain yksi hullu, ja miljoona kilometriä on kuulemma mennyt hänellä rikki jo ajat sitten. 

Liftarit kertovat mitä hienoimmista kohtaamisista ystävällisten ihmisten kanssa. Heille on tarjottu ruokaa ja yösijaa, ja joskus avuliaat kuskit ovat vieneet heitä kauemmas kuin itse olivat edes menossa. Eräs mies liftasi Uudessa-Seelannissa lammasfarmarin kyytiin, joka tarjosi hänelle töitä farmillaan. Parissa tarinassa kuskin ja liftarin kohtaaminen johti parisuhteeseen asti. 

Kaikenlaisia yllätyksiä matkoilla voi tulla vastaan. Eräs tyttö päätyi liftausreissullaan pienlentokoneen kyytiin, koska kuski oli juuri menossa lentämään ja pyysi liftaria mukaansa. Eräs mies puolestaan oli liftaamassa Tanskasta Berliiniin, kun häntä pyydettiinkin ajamaan uusi auto Pariisiin. Mikäs siinä, suunnaksi vaihtui Pariisi, ja liftarista tuli kuski. Nimimerkki Seppo -45 sai ystävänsä kanssa kyydin Marseillen lähelle, ja kuski kutsui heitä vierailulle yksityiselle leirintäalueelle, jossa hän oleskeli. Vasta paikan päällä selvisi, että kysymyksessä oli nudistileiri, ja liftareitakin pyydettiin ottamaan uimahousut pois, minkä he noloina tekivät. 

Kulkupelitkin voivat olla mitä yllättävimpiä. Kirjassa on mukana muistot muun muassa ruumisauton ja lumiauran kyytiin liftaamisesta. 

Liftatessa voi myös tavata julkisuuden henkilöitä. Eräs liftari tunnisti heti Jörn Donnerin, mutta muutamat muut tajusivat vasta viiveellä tai jälkeenpäin, kenen kyytiin oli tullut hypättyä. 

Tämä kaikki ja paljon muuta tässä värikkäässä teoksessa, joka kaikkien joskus liftanneiden ja liftareita kyytiin ottaneiden kannattaa ehdottomasti lukea! Lisäksi kirjassa on kuvaliite, jossa on liftarien kuvia matkoiltaan. Niissä on tunnelmaa ja nostalgiaa. 

Nimimerkki Lennartin muisto kylmästä kyydistä marraskuisena päivänä 1980-luvulla: 

Kyytiä oli vaikea saada. Lopulta pääsimme farmari-Volvoon, joka oli täynnä tien reunoilta kerättyjä liftareita. Koska istumapaikkoja ei enää ollut, pääsimme auton tavaratilaan. Matkalla autosta tippui takaikkuna. Kun kylmä oli, niin jouduimme sormet jäässä pitämään ikkunaa paikallaan noin sadan kilometrin matkan. Lopulta sama auto pysähtyi keskelle kaupunkia ylämäkeen, ja me liftarit sitten työnsimme auton mäen päälle. 

SKS Kirjat 2022 

151 sivua 

Kannen suunnittelu: Laura Noponen 

Lopuksi hiukan omia liftausmuistojani. 

Aloitin liftaamisen ystäväni kanssa, kun olimme parina kesänä mansikoita poimimassa Suonenjoen seudulla. Sivukylällä sijaitsevalta marjatilalta piti päästä käymään keskustassa ja muuallakin, joten liftaamisesta tuli meille vapaahetkien suurta huvia. Noista reissuista en muista juuri muuta kuin sen, kun pääsimme kerran taksin kyydissä naapurikuntaan. Taksissa oli jo maksava asiakas, joten pääsimme hänen siivellään. Ilmainen taksikyytikin on siis kerran saatu. 

Myöhemmin liftailin paljon yksikseni; se oli koukuttavaa, koska oli rahaa tai ei, aina oli varaa lähteä vaikka toiselle puolelle Suomea. Ja olihan siinä vapauden huumaa. Ihmiset olivat ystävällisiä; eräskin mies, jota olin jostain syystä pitänyt epäilyttävänä (en muista miksi), osoittautuikin tosi reiluksi, kun tarjosi minulle huoltoasemalla syötävää. 

Kerran tapasin kyllä todella oudon kuskin. Kyseinen mies naureskeli koko matkan ajan kummallisesti ja hoki, että saa nähdä jättääkö hän minua sinne, minne aioin, vai viekö jonnekin kauemmas. Silloin mietin, että pääsenköhän tästä autosta pois. Ihme kyllä hän sitten päästi minut pois siellä missä pitikin. En tiedä halusiko hän vain pelotella. (Tässä kirjassakin kerrotaan eräästä kuskista, joka halusi pelotella liftarityttöjä.) 

Mutta useimmat kohtaamiset olivat hyviä. 

Rekkakuskien kyydissä pääsi pitkiä matkoja, ja se oli tietysti hienoa sellaiselle, joka ei ollut koskaan rekan kyydissä ollut. Kerran sain matkustaa myös rättisitikalla. Vastapainona leppoisalle rättärin kyydille oli kerran kuski, joka kaahaili ja ajoi ohitellessaan sataaviittäkymppiä (eikä toki oltu edes moottoritiellä). 

Mitä julkisuuden henkilöihin tulee, eräällä opiskelupaikkakunnallani liftasin kerran paikallisen poliitikon kyytiin. Hän oli kansanedustajana siihen aikaan, 30 vuotta sitten. Mutta ei olisi minulle mitenkään tuttu nimi, ellen olisi silloin häntä tavannut. 

Siinäpä hiukan minunkin liftausmuistojani. Nuorena oli rohkeutta, silloin ei ajatellut, että itselle voisi tapahtua mitään pahaa. Nykyään en enää uskaltaisi lähteä liftaamaan, ja tuleehan sitä iän myötä myös mukavuudenhaluiseksi.