Joel Haahtelan uuden romaanin minäkertoja on mies, joka saa tietää, että hänen veljensä Ilja on hoidettavana psykiatrisessa sairaalassa Jerusalemissa, josta hänet pitäisi tulla saattamaan Suomeen. Mies matkustaa Jerusalemiin lumipyryn halki, ja lunta siellä tuntuu satavan joka päivä sen viikon aikana, jonka hän kaupungissa viettää.
Mies majoittuu veljensä asuntoon ja löytää sieltä heidän isoisänsä vanhan muistikirjan, jossa on Jerusalemin kartta ja salaperäinen merkintä Jaakobin portaista. Mies tajuaa, että Ilja, jota hoidetaan Jerusalemin syndroomasta kärsivien hoitoon erikoistuneessa sairaalassa, on tullut kaupunkiin etsimään juuri noita Jaakobin portaita, ja kiinnostuu niistä itsekin.
Haahtela on taas onnistunut luomaan romaaniinsa lumoavan maailman, johon haluaa vain uppoutua. Kirja on täynnä syvällisiä pohdiskeluja olematta kuitenkaan millään tavalla raskas. Kaikessa on herkkää kauneutta.
Hienosti Haahtela pohtii esimerkiksi psyykkistä terveyttä ja sairautta. Kirjan minäkertoja pohtii, miten me kaikki synnymme tänne villeinä ja jossain määrin vaarallisina yksilöinä, mutta koulun ja muiden laitosten, lakien ja lääkitysten tavoitteena on kesyttää ja muokata meidät sitten kollektiiviin sopiviksi. Mies myöntää kadehtivansa veljeään, joka ei ole sopeutunut muotteihin.
Toisaalta mies toteaa:
Joskus minusta oli jopa tuntunut siltä kuin Ilja olisi tahallaan tärvellyt elämäänsä, jos se uhkasi näyttää liian normaalilta.
Omalla kohdallaan mies tunnustaa iloinneensa aina salaa veljensä pärjäämättömyydestä, koska se on korostanut hänen omia saavutuksiaan ja kunnollisuuttaan. Mutta nyt mies on pudonnut siltä onnistuneen ihmisen jalustaltaan: hänet on irtisanottu työstään yliopiston kirjallisuuden laitoksella sopimattoman suhteen vuoksi. Hän on pilannut elämänsä.
Jerusalemissa mies muistelee tuota rakkaussuhdettaan, omaa ja veljensä lapsuutta sekä heidän edesmenneitä vanhempiaan. Hän vaeltelee kaupungilla ja tutustuu Jerusalemin kattojen yllä paikalliseen psykoterapeuttiin, jonka kanssa käy kiinnostavia keskusteluja.
Kirjassa on filosofointia, lumisadetta, jerusalemilaista tunnelmaa ja kaunista kieltä. Kuten:
Satoi unenhiljaista lunta, ja katselin mustalle taivaalle, joka oli kadottanut tähtensä kuin kivet syvälle merenpohjaan.
Hieno lukuelämys!
Otava 2022
192 sivua
Kansi: Päivi Puustinen
Kirjasta ovat bloganneet myös
Hienoviritteinen ja kaunis, sivumääräänsä suurempi teos.
VastaaPoistaHaahtela osaa asiansa ja lukija viihtyy:)
Minusta tuntui, etten oikein osannut kirjoittaa tästä kirjasta, koska tämä on tosiaan niin hieno ja sisältää niin paljon. Sanat eivät nyt vain riittäneet. Ja onhan tämä sellainen teos, jota ei voi selittää, se on jokaisen itse luettava. Mutta toki muissa blogeissa on osattu hiukan analysoidakin. Itse jäin vain omassa mielessäni miettimään ja maistelemaan tuota kaikkea.
PoistaTämä on ollut suosittu kirja blogistaniassa. Asetelma on kiinnostava, samoin Jerusalem.
VastaaPoistaOn kyllä upea teos, jossa on paljon kiinnostavaa pohdiskelua. Kyllä Haahtela osaa. Jerusalem on myös kiinnostava ympäristö, johon sijoittuvia kirjoja en ole kovin paljon lukenutkaan. Tässä pääsi samalla taas vähän nojatuolimatkalle.
PoistaTämä kiinnostaa kovasti! Luulenpa pitäväni. :)
VastaaPoistaMinäkin uskon, että pidät tästä kyllä. Kannattaa lukea!
PoistaOhoh, nyt vaikuttaa kiintoisalta! En ole Haahtelalta mitään lukenut, vaikka luullakseni olen kuullut ainakin joistakin hänen kirjoistaan. :D Tässä kiinnostaa Jerusalem, jossa olen itsekin käynyt, mutta erityisesti kuitenkin tuo mainitsemasi “normaalius” ja se, millaisiksi meidän ikään kuin kasvatetaan ja muokataan. Jos ei siihen yleiseen raamiin mahdu, niin ei välttämättä ole helppoa. Myös se, että kukaan tuskin valitsee mielenterveysongelmia. En minä ainakaan. Mielelläni antaisin ne pois – haluaako joku!? :D
VastaaPoistaLukulistalle!
Suosittelen lämpimästi! Vaikka tykkään Haahtelan kirjoissa kaikesta muustakin, niin tällä kertaa oli erityisen kiinnostavaa pohtia juuri tuota "normaaliutta", sopeutumattomuutta ja mielenterveyttä. Niin, kukapa tosiaan valitsisi mielenterveysongelmia? Ja jos ei mahdu muotteihin, niin vaikeaa on tässä maailmassa. Itse en ole käynyt Jerusalemissa, mutta sitä antoisampi lukuelämys sinulle, kun olet jopa käynyt siellä.
PoistaTämä teos on alkanut minua kummasti kiinnostamaan, vaikka suomalaiset nykykirjailijat eivät ihan ominta olekaan, varsinkaan mieskirjailijat. Mielenkiintoinen aihe teoksessa kuitenkin on ja olen saanut sellaisen käsityksen, että teoksessa olisi paljon symbolistisuutta.
VastaaPoistaKannattaa tutustua. Haahtelalla on aivan oma hieno tyylinsä, joten voisit hyvinkin tykätä tästä. Myös juutalainen ja kristillinen usko tulevat vahvasti esiin tässä kirjassa.
PoistaHaahtela on Haahtela. Aina. En ole vielä tätä lukenut, mutta hänen tätä edeltäväkin on vielä mielikuvien sopukoissa, joten jättää aina jälkensä.
VastaaPoistaKyllä Haahtela on aivan omaa luokkaansa, hän on noussut suosikikseni suomalaisista kirjailijoista. Aivan varmasti pidät tästäkin kirjasta!
Poista