tiistai 16. marraskuuta 2021

Sinä vaiennat äänet

Toimittanut Ulla-Maija Vilmi 


Tähän vuonna 1989 ilmestyneeseen kirjaan on koottu elämän eri alueisiin liittyviä rukouksia useilta eri kirjoittajilta. Heitä on liian pitkä lista tässä lueteltavaksi, mutta mukana on kristillisistä piireistä tunnettuja nimiä, kuten esimerkiksi Anna-Maija Raittila, Erkki Leminen, Irja Hiironniemi ja Heli Karjalainen. Tässä mainitsin vain muutaman itselleni tutuimman nimen. 

Kirjassa on rukouksia monista eri aihepiireistä. Elämän koko kirjo on tässä mukana. Pohditaan johdatusta, rukoillaan Jumalan luoman maailman puolesta, on esimerkiksi entistäkin ajankohtaisemmaksi käyneitä rukouksia luonnonsuojeluun liittyen. Luonnosta rukouksissa myös iloitaan ja kiitetään. On kotiin ja perheeseen liittyviä rukouksia sekä myös pari perheettömän ihmisen rukousta. Ystäviä muistetaan, elämän pienistä ja suurista iloista kiitetään. On rukouksia työstä ja kiireestä sekä toisaalta väsymyksestä ja sairaudesta. Myös mielen väsymys ja tuska saavat omat rukouksensa. Unettomallekin on omat koskettavat rukouksensa. Paljon on rukouksia vanhenemisesta ja vanhuudesta, joita lähestytään monesta eri näkökulmasta. Luonnollisesti myös kuolemaa ja surua rukouksissa käsitellään. 

Tärkeää tällaisessa kristillisessä rukouskirjassa on tietysti syntien anteeksiantamuksen pyytäminen ja siihen luottaminen. Toisaalta rukouksissa kipuillaan ihmissuhteiden vaikeutta ja esimerkiksi katkeroitumista; pyydetään voimaa antaa anteeksi niille, jotka ovat kohdelleet meitä väärin. 

Mukana on niin paljon puhuttelevia ja koskettavia rukouksia, että on vaikea valita, mitä siitä kaikesta jakaisi. Mutta tässä muutamia esimerkkejä: 

Auta pitämään kiinni kädestäsi, 
vaikka en tiedäkään, 
minne Sinä minua viet. 

Simo Palosuo 

Tiedän, että yksi ihminen on kuin pieni pisara kansan ja kansojen meressä. Silti tiedän, että minulla on ainutlaatuinen elämä. Maailma on kuin iso palapeli, mutta jos siitä puuttuu yksikin osa - minä - siitä puuttuu jotain olennaista. 

En voi tehdä kovin paljon muitten ihmisten hyväksi, mutta voin tehdä jotain. Ehkä se jotain on lopulta tärkeämpää kuin suuret aatteet. Se saattaa olla hyvä sana tai teko kotona, puhelinsoitto, toisen ihmisen tapaaminen. 

Heikki Tervonen (osa rukouksesta) 

Tunnustan avuttomuuteni puolisona, vanhempana ja isovanhempana. Mutta viallisenakin pysyn lähelläsi, Vapahtaja, ja pyydän: Anna anteeksi erehdykseni. Sinä olet suurempi kuin minun virheeni ja puutokseni. Tätä armoa minä ylistän ja siihen minä kätkeydyn. Jeesuksen Kristuksen, Herramme nimessä. 

Leino Hassinen (osa rukouksesta) 

Jumala - sytytitkö tähdet 
valaisemaan taivasta 
vai sytytitkö Sinä ne ilahduttamaan 
unettomia, kaikkia niitä, jotka joutuvat yöllä 
valvomaan. 
Kiitos tähdistä - Jumala! 

Erkki Leminen 

Jumalani, 
ole minulle syntiselle armollinen 
ja anna minulle vielä 
sen verran voimaa ja aikaa, 
että pystyn tekemään 
sen tärkeimmän, 
mikä elämässäni yhä on tekemättä, 
sen jonka vuoksi 
olet minut 
tähän maailmaan lähettänyt. 

Tuovi Monola 

On astuttava tielle 
vaikka se on täynnä 
haavoittavia sirpaleita. 
Nyt tiedän: 
on pakko kulkea haavaisin jaloin! 

Anna-Liisa Laamanen (osa rukouksesta) 

Jos oma isäni vielä eläisi, hän olisi tänään täyttänyt 90 vuotta. Siksi minua kosketti erityisesti tämä rukous, joka juuri tänään isää muistellessani tuli vastaan tässä kirjassa: 

Jumala, puhun Sinulle sydämessäni isän 
haudalla. Kiitos kun oravat hyppelevät 
täällä. Kiitos linnuista ja puitten varjoista, 
viihtyisästä suhinasta. Kiitos kun kaikki on 
nyt hyvin ja isä nukkuu Sinun tiedossasi. 
Suukko isälle, jos se on mahdollista, 
Jumala. 

Irja Hiironniemi 

Eräs rukous puolestaan päättyy niin ihaniin sanoihin, että jaan vielä ne tähän loppuun: 

Kiitos, Herrani, että hyväksyt minut 
tällaisena, kokovikaisena, armosi tähden. 

Mauno Vuollo 

Sinä vaiennat äänet on hyvä apu hiljentymisen tueksi. Mukana on myös rukousvirsiä, perinteisiä rukouksia, kristikunnan yhteisiä rukouksia sekä katkelmia Dag Hammarskjöldin kirjasta Kiinnekohtia

Kirjapaja 1989 
227 sivua 
Kansi: Matti Kota 

4 kommenttia: