Mielenterveysviikkoa kohti: runoja

"Pärjäät kyl ku mäki pärjäsin." 
"Vie positiivisuutesi muualle." 
Kirjoituksia Törnävän sairaalan 
potilashuoneen seinällä. 

Ne, jotka lukivat syksyllä tietyn runopostaukseni, voivat teoriassa muistaa, että lupasin mahdollisesti jakaa lisää runoja mielenterveysviikolla, jota vietetään 21.-28.11.2021 ja josta löytyy lisätietoa klikkaamalla tästä. Nyt kun mielenterveysviikko on alkamassa huomenna eli muutaman tunnin päästä, otan siihen vähän varaslähtöä, ja se luvattu runopostaus tulee tässä. 

Löysin nimittäin syksyllä kasan vuosia sitten kirjoittamiani mielenterveysaiheisia runoja, joista monia en enää edes muistanut. Olikin hassua lukea sellaisia runoja, joista en itsekään muistanut, missä tilanteessa ne olivat syntyneet. Ihan kuin olisi lukenut jonkun toisen runoja. Muutamasta runosta muistan kyllä taustankin. 

Nämä runot eivät edes pyri olemaan mitään maailmankirjallisuuden helmiä, eikä niitä kannata lukea kielellisestä näkökulmasta, paitsi tietysti jos joku on oikein innokas pilkunviilaaja, niin kaikessa rauhassa vain! Tärkeintä näissä runoissa on kuitenkin ajatus. Ja ehkä muutama ajatuskin on päässäni joskus käväissyt. 

Ensimmäisestä runosta sen verran selitykseksi, että silloin kun kirjoitin sen, maitopurkkien kyljissä taisi olla "Ikuinen arpi" -aiheinen kampanja, jota en tarkkaan enää muista, mutta luulen, että se liittyi kiusaamiseen. 

Ikuinen arpi 

maitopurkin kyljessä 

ja liian monessa ihmisessä, 

joiden ympärillä 

leijailee 

sanattomia kysymyksiä. 

Rajalla vartijat, 

harvalla passilla sisäänpääsy. 

Itsensä vanki ei tiedä, 

että menneet menivät jo. 

Nyt olisi 

vapaakävelyoikeus. 

* 

Kääriydyn kipuun 

kuin repaleiseen takkiin. 

Kerjäläisenä edessäsi 

pyydän sairaudelta lupaa 

olla heikko. 

*

Muurini murenevat edessäsi. 

Sinä katsot sisään ja näet 

mitä et halua. 

Kuitenkin 

siihen viereen 

sinä jäät. 

*

Ruumiin kipu kietoutuu 

särkyneen mielen ympärille 

lohdullisena 

kuin lämmin peitto. 

Vielä itkee pieni tyttö 

aikuisen naisen naurussa. 

Eikä mikään terä viillä 

niin syvältä kuin pitäisi. 

* 

Liian terve sairaaksi, 

liian sairas terveeksi. 

Ahdasta sillä, joka 

ei mahdu muottiin. 

* 

Huippu niin lähellä 

että vajoan. 

Valloittajat ovat muualla, 

tällä tiellä seurana vain 

hapenpuute. 

Pitikö yrittää Mount Everestille? 

Minun ovat 

pienemmät mäet. 

* 

Tässä ehkä ainoa loppusoinnullinen runo, jonka koskaan muistan kirjoittaneeni (aika hassu teksti siitä sitten tulikin): 

Susi puri lampaan näännyksiin. 

Lammasta sitten syytettiin 

kun marssia olisi pitänyt niin 

kuin vahvojen laumassa määrättiin. 

* 

Loppuhuipennukseksi vielä vähän valoa: 

Kivun runtelemanakin 

elämä on kaunis. 

Puhun tietenkin vain 

omastani. 

Kevään säteet jääpuikkojen läpi 

herättävät henkiin 

salattuja unelmia. 

Silti toukokuun varovainen aavistus 

paleltuu hallayössä 

pohjoisen valon syliin. 

Silmissä jääpisarat 

vieläkin sanon: 

Elämä on kaunis. 

Sinulle, joka joudut elämään mielen kivun kanssa, toivon paljon voimia, valoa tunnelin päähän ja parempaa tulevaisuutta!