tiistai 11. toukokuuta 2021

Meik Wiking: Lykke - Onnellisten ihmisten salaisuudet

 

Suomentanut Tapani Lahtinen 

Meik Wiking on tanskalainen onnellisuustutkija, Kööpenhaminassa sijaitsevan The Happiness Research Instituten toimitusjohtaja. Tässä kirjassa hän pohtii, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat ihmisen onnellisuuteen ja hyvinvointiin. Hän myös vertaa eri maita keskenään: miten niiden elämäntapa ja asenneilmasto vaikuttaa onnellisuuteen. 

Kirjan eri luvuissa käsitellään kuutta onnellisuuteen vaikuttavaa tekijää: yhteenkuuluvuus, raha, terveys, vapaus, luottamus ja ystävällisyys. Wiking pohtii aiheita yleisesti, kertoo tapausesimerkkejä eri puolilta maailmaa ja antaa vinkkejä onnellisuuden lisäämiseksi. 

Eipä tämä kirja mitään kovin uutta tarjoa eikä ollut mitenkään mullistava lukuelämys, mutta ihan kiinnostavaa luettavaa toki. Tiedämmehän me, että esimerkiksi ystävät lisäävät onnellisuutta, kun taas raha ei itsessään tuo onnea, vaikka sitä jonkin verran tietysti tarvitaan, että voisimme hyvin. Samoin tuttua oli se, että ystävällisyys, toisten auttaminen, vapaaehtoistyö ja antaminen tekevät ihmisen onnelliseksi. Toisaalta Wiking myöntää, että esimerkiksi vapaaehtoistyöhön saattaa hakeutua ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi onnellisia. Mutta onhan auttaminen onnellistuttavaa - ainakin jos sitä ei tee omien voimavarojensa kustannuksella, pakosta tai uupumukseen asti. 

Yhteenkuuluvuuteen liittyen Wiking kertoo esimerkkejä maailmalta. Australiassa eräs nainen alkoi järjestää samalla kadulla asuville kaikenlaista yhteistä toimintaa, ja yhteishenki kohosi siellä selvästi. Alankomaissa puolestaan vietetään jopa naapurien päivää. Ranskassa ateriat syödään ajan kanssa nautiskellen, ja mikä tärkeintä, syöminen on sosiaalinen tapahtuma. 

Mitä rahaan tulee, Wiking kertoo esimerkiksi englantilaisesta Michelle McGaghista, joka eli vuoden ostamatta mitään ylimääräistä ja oppi löytämään paljon uusia, aivan ilmaisia nautintoja elämäänsä. Hän kävi kävelyillä ja pyöräilemässä, ilmaisissa taidenäyttelyissä ja ilmaisissa elokuvanäytöksissä - ja paljon muuta. Haaste opetti häntä olemaan seikkailunhaluisempi. 

Wiking kannustaakin ostamaan ennemmin muistoja ja kokemuksia kuin tavaroita. Tavaroista saatu ilo on monesti kovin lyhytaikaista. 

Kirja pohtii myös työhön ja vapaa-aikaan liittyviä asioita. Entä miten perheellisten ja lapsettomien onnellisuus eroaa toisistaan? Terveysosiossa puhutaan liikunnan lisäämisestä ja luonnossa liikkumisen onnellistuttavasta vaikutuksesta. 

Tässä vain muutamia esimerkkejä kaikesta, mitä Wikingin kirja käsittelee. Ja vaikka se kertoo monia esimerkkejä maailmalta, tanskalaisena Wiking kertoo tietysti paljon Tanskasta ja tanskalaisuudesta. Onhan Tanska tutkimuksissa maailman onnellisimpien maiden joukossa, ja ollaanhan siellä kaiken lisäksi niitä kuuluisia hyggeilijöitä. 

Kiinnostavaa oli lukea, miten monissa eri maissa Wikingille on ihmetelty, että miten me voimme olla maailman onnellisimpien joukossa, kun täällä valitetaan niin paljon. Samaahan olen itse aina ihmetellyt Suomesta, koska minusta täällä valitetaan paljon, ja silti olemme tutkimuksissa niitä onnellisimpia. Wiking toteaakin, että ehkä valittaminen on yleistä aika monessa paikassa. Kuitenkin tämän kirjan luettuani ymmärrän, että kyllähän me aika paljon täytämme noita onnellisuuden kriteereitä. Toki täällä on paljon myös mielenterveysongelmia, itsemurhia, alkoholismia ja väkivaltaa; tiedä sitten, ottavatko nuo tutkimukset sellaisia asioita huomioon. 

Itse pidin enemmän Wikingin aikaisemmasta teoksesta Hygge - Hyvän elämän kirja, mutta kyllä tämänkin nyt luki. Asiahan oli sinänsä hyvää, mutta tosiaan aika paljon jo ennestään tuttua. 

On tärkeintä, että etsit keinoja vaikuttaa positiivisesti maailmaasi. Meidän maailmaamme. Tarvitsemme enemmän uneksijoita ja tekijöitä. Tarvitsemme lisää ystävällisyyden luojia, onnellisuuden sankareita ja muutoksen mestareita. 
  Sen perusteella, mitä maailmassa tapahtuu, jotkut voivat pitää tätä turhana toivona, mutta toivossa ei koskaan ole mitään turhaa. 


Readme.fi 2017 
285 sivua 
Alkuteos The Little Book of Lykke 2017 

Muitakin bloggauksia tästä kirjasta näyttäisi olevan, ainakin muutamia, mutta en nyt jaksa lukea enkä linkittää mitään. Etsivä löytää! 

4 kommenttia:

  1. Toi ''Hygge - hyvän elämän kirja'' mistä olet myös kirjoittanut on sellainen mitä olen nähnyt joidenkin suosittelevan joten taitaa olla aika tunnettu, mutta tästä en tiennytkään :) Tällaisista kirjoista saa hyvin kirjoitettuna aika rennon kevyen lukuhetken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkäsin tosiaan enemmän siitä Hyggestä, mutta on tämäkin ihan ok kirja. Juuri sellaista rentoa ja kevyttä luettavaa. Se Hygge tuntuu kyllä olevan tunnetumpi kirja kuin tämä.

      Poista
  2. Tähän voisi tarttua, vaikka itsekin on tullut jonkin verran luettua onnellisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua. Ainahan sieltä voi löytyä myös jotain pientä uutta ajateltavaa.

      Poista