Arto Juurakko & Benjam Pöntinen: Eläämellistä rakkautta

Rakkausrunoja eteläpohjalaisella murteella kirjoittava Arto Juurakko irrottelee täysillä tässä kirjassa. Joka aukeamalla on Benjam Pöntisen eläinaiheinen valokuva, johon Juurakko on kirjoittanut sopivan runon. Nämä ovat eläinten rakkausrunoja, mutta kummasti ihminenkin löytää niistä itsensä! Samoinhan me löydämme itsemme myös Kamala luonto -sarjakuvan eläinhahmoista. 

Mitä erilaisimpia tuntemuksia pystyy käsittelemään murrerunossa, jopa ihmeen herkkiä tuntoja. Luonnollisesti myös huumori kukoistaa näissä runoissa, ja sainkin monet makeat naurut eläämellisen rakkauren parissa. Eteläpohjalaista uhoakaan ei unohdeta. 

Jos häjyilystä lähdetään liikkeelle, niin runo Teerien turnajaaset alkaa näin: 

Älä kuule rupia 

meikälääselle häjyylemähän! 

Tuasta saat, 

ja tuasta! 

Jätät tämän jäläkehen 

Tyynen rauhahan! 

Et kattokkaa sen päälle! 

Soon mun morsian. 

Mutta myös epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa näiltä eläimiltä löytyy. Kun kuvassa on peura, jolta on karva rumasti lähtemässä, runossa se murehtii, ettei kukaan välitä siitä, kun se on niin kauhean näköinen. 

Muutamassa kuvassa taas eläimet ovat selvästi ujon näköisiä, ja ujousrunojahan niistä on syntynyt. Niinpä Ujonpualoonen ilives pohtii muun muassa näin: 

Moon jo kauvan 

tuata yhtä kattellu, 

mutten kehtaa 

sille eres naukaasta, 

vaikka se on lutuusinta, 

mitä ikää oon nähäny. 

Onnellisen näköisenä silmät kiinni makaavasta ilveksestä on syntynyt runo Unelmoores, jossa ilves muistelee, miten veikeesti kattoot meikälääsehen eileen ehtoolla! Ilves haaveilee: 

Voi, ku tulisit 

tähän viärehen, 

sanoosit, 

notta kurnau, 

moomma yhyres. 

Ketulla puolestaan on niin pettämätöön naarahaniskemisratekia, nottei kellää. Runossa Ruunupäiren rehevit uroshirvi odottaa treffejä, mutta ymmärtää, että naaraalla voi kestää, kun sen pitää valita tanttu ja siihen sopivat korvamerkit, ja sitte se viälä lakkaa sorkat. Valtavan hauskoja oivalluksia näissä runoissa on toinen toisensa perään! 

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista viimeisessä on pentujen näkemyksiä emosuhteestaan, vanhempiensa suhteesta ja muustakin. 

Kuvista osa on otettu Ähtärin eläinpuistossa. Niistä monia on helppo tunnistaakin eläinpuistossa otetuiksi. Siellä on kuvattu muun muassa karhuja erilaisissa puuhissaan. Benjam Pöntisen eläinkuvat ovat ilmeikkäitä, niissä on ajatusta ja ne voivat todella houkutella runoilemaan ja keksimään tarinoita. 

Tämän kirjan idea on aivan mahtava! Oli riemastuttavaa lukea näitä oivaltavia tarinoita eläämellisestä rakkauresta. Samalla ne kertoivat niin paljon myös meistä ihmisistä.  

Minerva 2011 

95 sivua 

Kansi ja graafinen asu Leena Kilpi 

Kuvat Benjam Pöntinen 

Kirjaan on ihastunut myös Kirjavinkit.