Arto Juurakko: Söpölääselle

 

Arto Juurakolta on ilmestynyt useita eteläpohjalaisella murteella kirjoitettuja rakkausrunokirjoja, mutta itse olin tähän mennessä lukenut niistä vain yhden, Me täs. Se oli ihastuttava uusi tuttavuus, joten nyt on korkea aika jatkaa vihdoin Juurakon runojen parissa. Missään aikajärjestyksessä en näissä etene, koska tämä Söpölääselle on uutta tuotantoa, ilmestynyt viime vuonna. 

Tuttuun tapaan tämänkin kokoelman runot ovat hyvin lämminhenkisiä ja monesti humoristisia. Rakkautta puolisoa kohtaan löytyy, ja jos arjen ongelmista kerrotaan, niitä lähestytään huumorin keinoin. Puoliso on kuitenkin se, jonka kanssa on hyvä olla, jota ilman on yksinäistä ja jolle kirjoittaja toivoo pitkää ikää. On ihanaa lukea tällaisesta lämpimästä arkirakkaudesta. 

Runo Yhtä kaikki kertoo hauskasti, miten yhtä sitä voikin olla toisen kanssa: 

Me ollahan 

       ny yks: 

Mun hampahani paranoo, 

ku sinä otat Puranaa. 

Sinä nukahrat, 

ku mua väsyttää, 

kuulet mun ajatukset 

ennenku oon eres 

keriinny ajattelemahan. 

Monissa runoissa on herkullisia tarinoita, kuten millainen työnjako miehellä ja akalla on kaupassa tai miten toimii palaveleva puhelin, kun mies on yksin kotona ja yrittää keittää puuroa. Entä mitä tapahtuu, kun akka ottaa pihakeinussa aurinkoa niukemmanpualoosis pikiniis, ja pihatielle kääntyy äkkiä outo auto. 

Kesäisiä tunnelmia on runossa Kulohälyytys: 

Ei näin 

kuivana kesänä 

saisi antaa 

rakkauren liäkin 

             roihuta. 

Palovarootin 

huutaa niinku muuttokurki 

aina, ku sua 

ajattelen. 

Juhannuksen lähestyessä voi herkistellä Rakkaurentunnustuksen sanoin: 

Niinku vanamot 

herkkinä kohooloovat 

juhannusyän hämyhyn, 

sua rakastan. 

Kirjasta voi oppia myös, että sen vuasimallin (1968) Akoos on ainuastansa yks vika: liian söpöjä. 

Tässä muutamia otteita näistä Söpölääselle omistetuista runoista. Kerrassaan hurmaavia ja sympaattisia rakkausrunoja! 

Sananjuuri 2020 

91 sivua 

Kansi ja taitto: Kirsi Maria Jalasti