Päivi Niemi: Pakon edessä - Tarinoita toivottomuudesta ja toivosta

Ihminen on monesti valmis lähtemään muutoksen tielle vasta pakon edessä, kun kipu on tullut liian suureksi. Terapeuttina, työnohjaajana ja seksuaalineuvojana toimivan Päivi Niemen uudessa kirjassa neljätoista elämässään umpikujaan ajautunutta henkilöä kertoo omasta toipumismatkastaan. He ovat saaneet tehdä matkaa toivottomuudesta kohti toivoa. Osalla heistä on mielenterveysongelmia ja psyykkistä sairautta, mutta on myös muunlaisia ongelmia. Tarinat ovat tosia, mutta henkilöiden nimet on muutettu. 

Kirjan henkilöt ovat kokeneet todella monenlaista. Mukana on koulukiusatun vihaa ja kostonhimoa, aktiiviseurakuntaisen kaksoiselämää ja riippuvuuksia; on pakkoajatuksia, dissosiaatiota, ylikiltin äidin uupumusta, syömishäiriöitä, peliriippuvuutta ja psykosomaattista sairastelua. Eräs henkilö kärsi katkeruudesta, toisella oli ulkoisesti kaikki mitä hän saattoi haluta, mutta hän oli sisäisesti tyhjä eikä osannut rakastaa. Erään naisen äiti oli takertuva ja tukahduttava eikä tahtonut antaa tyttärensä itsenäistyä. Tytär joutui lopulta pitkien ahdistuksen vuosien jälkeen opettelemaan rajojen vetämistä. Eräs mies oli ilkeä, ja hänen parisuhteensa kariutuivat aina tähän, kunnes hän vihdoin tajusi tarvitsevansa apua ja löysi myös syyn siihen, miksi hän oli aina niin vihainen ja aggressiivinen. Lopulta viimeisessä luvussa eräs uskonnon uhri kertoo kokemuksistaan. Hän joutui olemaan hyljeksitty musta lammas sekä perheessään että koko seurakunnassa. 

Nämä henkilöt kertovat kokemastaan avoimesti ja kaunistelematta. He ovat joutuneet käymään läpi monenlaisia tunteita, kuten vihaa, häpeää ja pelkoa. Joku kertoo myös siitä, millaista oli, kun mikään ei tuntunut miltään - ja miten kadotetut tunteet sitten löytyivät. Rohkaisevaa on lukea siitä, millä tavalla itse kukin on lähtenyt hakemaan apua, millaista apua he ovat saaneet ja mikä kaikki heidän elämässään on tämän seurauksena muuttunut. 

Monelle yksi uusi ja tärkeä taito on oppia puhumaan itselleen lempeästi ja rauhoittamaan itseään, kun ahdistavat tunteet nousevat pintaan tai sisäinen kriitikko esittää vaatimuksiaan. Näin esimerkiksi Minna: 

Ymmärsin, että olen herkkä, ja sen vuoksi keskushermostoni joutuu helposti ylivireystilaan. Sille en voi mitään, mutta samalla minulla on paljon keinoja rauhoittaa itseäni. Voin sanoa itselleni, että tunteet eivät vahingoita minua, vaikka ne muistuttaisivat jostain ikävästä, mitä olen kokenut menneisyydessäni. Vihdoin saan olla turvassa, niin itsessäni kuin omassa elämässäni. 

Osassa tarinoista kerrotaan myös henkilöiden uskosta ja jumalasuhteesta, mutta ei aivan kaikissa. Pääasiana näissä tarinoissa on kuitenkin raskaista kokemuksista selviytyminen, toipuminen ja toivon löytäminen, ei lukijan käännyttäminen. Eikä kirja pyri antamaan sellaista epärealistista kuvaa, että kaikki ongelmat olisivat loppuneet, vaikka apuakin on moneen asiaan löydetty. 

Esimerkiksi peliriippuvuudella taloutensa romuttanut ja musertavaa häpeää kokenut Tero toteaa: 

Uskon yhä vähemmän "happy end" -uskoontulotarinoihin, vaikka olen kuullut niitäkin. Oma toipumiseni on pikemminkin itseni löytämistä vähitellen, vastuun kantamista ja rakastamaan opettelua. Jumala ja usko hyvään ovat voimavara ja toivo kaiken keskellä. 

Mikä kaikki näitä ihmisiä auttoi eteenpäin toipumisen tiellä, siitä Päivi Niemen kirja kertoo rohkaisevasti. On ilo lukea, kuinka mitä synkimpiin tilanteisiin alkoi vähitellen löytyä apua, valoa ja toivoa. Toivoa on! 

Aikamedia 2021 

141 sivua 

(Kannen tekijän jää kirjaston tarran alle, joten häntä en pääse mainostamaan.) 

Kirjasta kertoo myös Ristin Voitto.