Kati Kemppainen: Auringon varjot

Teologian tohtori ja pastori Kati Kemppainen kertoo tässä kirjassa vuosista 1998-2005, joiden aikana hän oli perheineen lähetystyössä Tansaniassa. Siellä hän opetti luterilaisen yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Menossa mukana olivat yliopiston IT-kehityskoordinaattorina toiminut aviomies Jyri sekä lapset Kaisli ja Pihla. 

Elämä ja työ Tansaniassa oli juuri niin värikästä ja monivaiheista kuin voi kuvitella Afrikassa olevan. Kulttuurierot Suomen ja Tansanian välillä ovat todella suuret, samoin tietysti luonto, ilmasto ja aivan kaikki. Oli kiinnostavaa lukea siitä kaikesta, niin iloista kuin suruistakin Afrikan auringon alla. 

Elämä Afrikassa voi olla vaikka tätä: 

Nyt sadeaikana juoksevaa vettä saadaan muualtakin kuin hanasta. Vesi tippuu välikatolle olohuoneessa ja lastenhuoneessa, ja kylpyhuoneessa se tulee sisälle asti, tosin vesi osuu sopivasti ammeeseen. Mutta täällä ei valiteta sateesta. Vaikka liejua kantautuu sisälle asti, autot juuttuvat kiinni, työpaikalle menevä tie on yön aikana muuttunut koskeksi, tunninpito keskeytyy huumaavan ukkosmyrskyn takia, kukaan ei valita, koska sade tuo siunauksen, sadon ja ruuan. 

Kaiken muun ohella Kati Kemppainen jakaa myös syvällisiä hengellisiä pohdintoja, jotka ovat todellisia helmiä tässä kirjassa. Niiden äärellä lukijallakin herää monta ajatusta. Jaan sieltä yhden otteen maistiaisiksi: 

Kristus tahtoo, että annamme itsemme hänelle, että hän voisi antaa itsensä meille. Ja mitä me voimme hänelle tarjota? Vain syntisyytemme, rikkonaisuutemme ja yksinäisyytemme, joka ilmenee meissä kussakin eri tavoin. Voimme antaa hänelle vain sen, mikä syö meitä sisältä, mikä repii meitä hajalle, mikä ei ruoki eikä rakenna meitä. Kun annamme tämän hänelle, hän antaa itsensä meille ja se tarkoittaa elämän koko täyteyttä, rakkautta, anteeksiantamusta, elämän todellista tarkoitusta. Hänessä tulemme täydellisesti rakastetuiksi ja hyväksytyiksi tavalla, johon kukaan ihminen ei kykene. Hän on kaikki ja kaikessa, hän on uskontojemme, itsemme, elämämme skandaalien ja haavojemme yläpuolella, hän on suurempi kuin epätoivoiset yrityksemme saada edes pala pelastusta ahdinkoomme, hän on enemmän kuin pelkomme, tarpeemme tai pyrkimyksemme.  

Lukujen lopussa on myös rukouksia ja laulujen sanoja. 

Tiivistetysti voin sanoa, että jos afrikkalainen elämänmeno ja lähetystyön arki kiinnostavat sinua, niin niistä molemmista Auringon varjot kertoo todella kiinnostavasti. Kati Kemppaisen kirja on hieno nojatuolimatka Tansaniaan, ja se kuvaa samalla hyvin realistisesti lähetystyöntekijän elämää Afrikassa. Minä bloggaajana en ole tänään terävimmilläni, mutta toivottavasti aiheesta kiinnostuneet lukevat kirjan, joka kertoo niin paljon enemmän kuin lyhyt blogiteksti koskaan voi kertoa. 

Suomen Lähetysseura 2006 

189 sivua 

Kansi ja taitto: Pirkko Rajamäki 

Kannen kuva-aiheena osa tansanialaisen katumaalarin maalauksesta 

Kirjasta ovat bloganneet myös Reijo Telaranta ja Elinan blogi. 

P. S. Silmäni eivät ole ihan kunnossa juuri nyt, mutta toivottavasti teksti ei aivan vilise kirjoitusvirheitä. Ehkä korjailen niitä, jos satun huomaamaan jälkeenpäin...