Mina Iranta: Iran isoäidin maa

Olen tuntenut tai tavannut joitain Suomessa asuvia iranilaisia, ja siksi Iran isoäidin maa oli ollut jo kauan lukulistallani. Onhan Iran värikäs, kiehtova ja historiallinen maa, joka on paljon muutakin kuin vain se tiukka islamilainen tasavalta, jona se nykyään tunnetaan.

Helsinkiläinen Mina Iranta on suomalaisen äidin ja iranilaisen isän tytär, joka matkusti ensimmäisen kerran Iraniin vasta aikuisena. Suomessa kasvaneena hän katsoo Irania toisaalta ulkopuolisen silmin, mutta luonnollisesti hän myös tuntee voimakasta yhteenkuuluvuutta iranilaisten sukulaistensa kanssa ja rakastaa toista kotimaataan.

Kirjassaan Iranta jakaa paljon tietoa Iranista: sen historiasta, politiikasta, uskonnosta, kulttuurista ja tavoista. Toisaalta hän myös kertoo omista matkoistaan sinne ja kiertelystään eri puolilla Irania sukulaistensa kanssa.

Tietenkin kaikki tieto Iranista oli mielenkiintoista luettavaa, mutta itseäni kiinnosti eniten tavallinen arki ja tavalliset ihmiset, joista kirjassa myös kerrotaan paljon. Politiikasta ja uskonnostahan kuulee muutenkin puhuttavan, mutta tavallisten iranilaisten jokapäiväiseen elämään pääsee harvemmin kurkistamaan.

Sitä tavallista elämää on esimerkiksi pelottavan kaoottinen liikenne, Teheranin ilmansaasteet, avomieliset taksikuskit ja taksikyyti, joka saattaa maksaa euroissa vain kymmenen senttiä. Asunnot ovat avaria, mutta pukeutumissääntöjen takia ikkunat ovat läpinäkymättömiä tai niiden edessä on aina verhot yksityisyyttä takaamassa. Suomalaisen kahvin ja pullan sijaan nautitaan teetä pähkinöiden ja hedelmien kanssa. Sosiaalinen elämä on vilkasta: ei ole mitenkään poikkeavaa, että yllätysvieraita voi tulla vaikka kolme kertaa samana päivänä. Tai että syödään myöhään illalla ja vieraita tulee vielä iltakymmeneltä, vaikka aamulla olisikin aikainen herätys. Aikakäsitys on muutenkin omaa luokkaansa. Jos vieraita on kutsuttu, voi olla, ettei talon isäntäväki ole edes paikalla sovittuna kellonaikana. Sitten vieraat vain kohauttavat olkiaan ja palaavat myöhemmin uudestaan.

Naiset ovat hyvin ulkonäkökeskeisiä, ja toisen ulkonäköä myös kommentoidaan hyvin suorasukaisesti. Toinen on voinut laihtua tai lihoa sen mukaan, millä tuulella kommentoija sattuu olemaan. Koska pukeutumissääntöjen luvatussa maassa kasvot ovat se osa naisesta, joka näkyy julkisellakin paikalla, naiset panostavat meikkaamiseen. He myös rakastavat näyttäviä koruja, jollaisia vaatimaton suomalainen ei osaisi pitää.

Iranilaiset rakastavat myös kimaltavia koriste-esineitä, jotka voivat olla suomalaisen makuun outoja ja mauttomia. Ostoskeskuksissa on paljon liikkeitä, joissa myydään kaikenlaisia turhanpäiväisiä koriste-esineitä.

Rajoituksia, sääntöjä ja kieltojahan Iranissa on tietysti paljon, mutta niitä myös kierretään. Monesti juuri kielletyt asiat houkuttavat kaikkein eniten. Esimerkiksi koira on islamin mukaan epäpuhdas eläin. Vaikka niiden omistaminen on kyllä Iranissa laillista, papiston aloitteesta vuonna 2013 voimaan tullut laki kieltää ulkoiluttamasta niitä julkisesti tai kuljettamasta niitä autossa. Niinpä jopa lemmikkikoiran ulkoiluttamisesta tulee kritiikin osoittamista islamilaiselle hallinnolle sekä piinaava jännitysnäytelmä, kertoo Mina Iranta. Silloin tällöin ihmiset kuitenkin uskaltautuvat ulos koirineen.

Naiset puolestaan uhmaavat joskus pukeutumissääntöjä. Jonkun siveyspoliisi saa kiinni, jotakuta toista ei. Naisilta on kielletty myös miesten urheilun, kuten jalkapallo-otteluiden seuraaminen: "Viranomaisten päätelmä on, että miesten urheilun seuraaminen on liian rajua naisten herkälle psyykelle." Tätäkin kieltoa naiset kuitenkin ovat uhmanneet, esimerkiksi kesällä 2005 sata naista tunkeutui puoliväkisin Teheranin Azadi-stadionille seuraamaan ottelua.

Eräs 25-vuotias brittiläis-iranilainen nainen puolestaan tuomittiin Iranissa vuodeksi vankeuteen hänen yritettyään päästä seuraamaan lentopallo-ottelua...

Tanssiminen ja alkoholi ovat myös kiellettyjen listalla, mutta toki kodeissa tanssitaan, ja jos on varaa, voi ostaa kallista naapurimaista ostettua alkoholia tai sitten tehdä sitä salaa itse. Moni ei kuitenkaan edes kaipaa alkoholia. Alkoholittomia oluita kyllä löytyy moneen lähtöön: on ainakin sitruunan- ja meloninmakuista olutta.

Tatuoinneista puolestaan tekee erityisen muodikkaita ja haluttuja juuri se, että sekä niiden tekeminen että ottaminen on laitonta Iranissa.

Monet näiden lukemattomien rajoitusten alla elävät ihmiset haaveilevatkin ulkomaille muuttamisesta. Toisaalta kuitenkin Mina Irantan kirja kertoo ihmisistä, jotka elävät kaiken keskellä tavallista elämää, jossa on ystävyyttä, rakkautta, leppoisaa perhe-elämää, hyvää ruokaa, iranilaisten ja islamilaisten juhlien viettämistä, matkoja, työntekoa ja paljon muuta. Iranilaiset ovat hyvin koulutettuja ja naisetkin voivat käydä töissä.

Teheranissa on paljon kirjakauppoja, joten ilmeisesti ihmiset myös lukevat. Televisiota katsotaan, ja kerran Mina Irantan yllätykseksi sieltä tulee jopa suomalainen elokuva Kaappari vuoden 1978 lentokonekaappauksesta! Yksi monista lempikohdistani kirjassa on, kun televisiosta tulee rytmikästä iranilaista musiikkia, jolloin Mina Irantan sukulaismies ja tämän tytär alkavat tanssia muiden taputtaessa rytmiä. Juuri tuollaisista arjen ohikiitävistä hetkistä ja tunnelmista on mielestäni mukavaa lukea.

Noihin ohikiitäviin hetkiin kuuluu sekin, kun yksi perheenjäsen rukoushetken aikaan kumartuu Mekkaan päin ja samalla muut touhuavat ympärillä kaikessa rauhassa toisen hartaudenharjoituksesta välittämättä. Eräs sukulaismies taas saattaa kesken Mekkaan päin kumartelemisensa huudella jotain tyyliin: "Joko se ja se on tullut kotiin?" ja sitten jatkaa taas rukousta muina miehinä - mistä tavasta hänen vaimonsa muistaakseni sai aihetta vähän motkottaa.

Mina Irantan sukulaisten perhe-elämä vaikuttaa hyvin rennolta tavallisten ihmisten elämältä, kun suomalainen kuvittelisi, että siellä kaikki miehet vain alistavat naisia. Kuvaavaa oli jonkun suomalaisen kommentti, kun Iranta tuli matkalta Suomeen: Ihanaa, että olet elossa! Aivan kuin Iranissa ei olisi muuta kuin väkivaltaa, ahdistelemista ja tappamista. Jos Iranissa kuolee, se kuitenkin todennäköisemmin johtuu hurjasta liikenteestä, jossa vasemmalta puoleltasi tuleva auto saattaa yllättäen päättää kääntyä edestäsi oikealle...

Juuri tuon tavallisen arjen kuvauksesta nautinkin kirjassa eniten, kuten taisin jo sanoakin.

Haluaisin jakaa jonkin hyvän kohdan kirjasta, mutta nyt en osaa valita mitään. Joka tapauksessa jos vähänkin kiinnostaa, tämä on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja! Se on elämys ja lukunautinto!

Ehkä tähän loppuun voisin vielä mainita hauskoina yksityiskohtina iranilaisesta elämänmenosta nenäleikkaukset (että saataisiin länsimaalainen nenä) ja naisten alushousujen pakaratoppaukset!

Olisi ollut kiva nähdä myös kuvia Iranista, mutta kuvaliitettä tässä kirjassa ei valitettavasti ole. Kuvia ja lisätietoa löytyy kuitenkin kirjan Facebook-sivulta www.facebook.com/isoaidinmaa/.

Reuna Oy 2016, 304 sivua
Kansi: Nunnu Halmetoja
Taitto: Paula Heiäng

P. S. Kirjan lopussa on kokonaiset kaksi sivua pitkä kirjallisuusluettelo, joka sisältää niin tietokirjallisuutta, romaaneja kuin sarjakuvia. Sieltä löytyy paljon kiinnostavaa. Kuvassa näkyy luettelon kaunokirjallista osastoa: