maanantai 19. helmikuuta 2018

Gaël Faye: Pienen pieni maa

Gaby on ruandalaisen äidin ja ranskalaisen isän poika, puoliksi tutsi. Perhe asuu Burundissa, jonne äidin perhe on aikoinaan paennut Ruandasta. Burundissa kaikki on hyvin Gabyn lapsuudessa, joka on lähes täydellisen idyllistä - isän ja äidin välirikkoa lukuunottamatta.

Ystäviensä kanssa Gaby viettää aikaa naapurustossa, joka on todellinen rauhan tyyssija. Kelpaa siellä käydä mangovarkaissa ja keksiä kaikenlaista muutakin mukavaa ajanvietettä ja jäynää, mitä nyt kymmenvuotiaat pojat vain voivat saada päähänsä. He pitävät päämajaa tyhjälle tontille hylätyssä Volkswagen Kombissa, josta käsin suuntaavat kulkunsa milloin Muhajoelle ja milloin minnekin.

Tässä vaiheessa burundilaiset ovat yhtä etnisestä taustastaan riippumatta. Nimittäin sielläkin on hutuja ja tutseja.

Kirjan alkuosassa Gabyn leppoisasta lapsuudesta lukiessaan voi samalla ihastella Gaël Fayen visuaalista, kuvailevaa kieltä. Voi melkein nähdä silmissään ihmiset, paikat ja tapahtumat; voi aistia ohikiitävät hetket ja tunnelmat. Nautin seuraavanlaisista virkkeistä: "Pihalla joukko hanhia ohitti peräkanaa yövartijan, joka istui ruokomatolla paksu ja harmaa huopa tiukasti ympärillään ja kuunteli pienestä radiosta kirundinkielisiä aamu-uutisia."

Vielä Gabyn yksitoistavuotispäivää juhlittaessa ilo on ylimmillään eikä mikään voi varjostaa sitä. Tämäkin on yksi kaunis kohta, jonka lukemisesta nautin:

"Vieraat taputtivat tahdissa ja kopisuttivat jalkojaan niin että pihan hiekka pölisi. Musiikki tykytti yhtä kiivaasti kuin pulssi ohimoillamme. Tahdit sykkivät. Tuuli puhalsi ja huojutti puiden latvoja, lehdet havisivat ja oksat kahisivat. Ilmassa oli sähköä. Märän maan hajua. Lämmin kuuro teki tuloaan, niin ankara, että kiirehdimme kasaamaan pöydät, tuolit ja astiat ennen kuin vetäydyimme terassin alle seuraamaan, kuinka juhlahumu liukeni rankkasateeseen. Pian syntymäpäiväni olisi ohi, joten nautin tästä tuokiosta ennen ukkosmyrskyä, viipyilevästä onnenhetkestä, jona musiikki yhdisti sydämemme ja täytti tyhjän tilan välissämme, se juhlisti olemassaoloa, yksitoistavuotiasta taivaltani lapsuudteni fiikuskatedraalin suojissa, ja syvällä sisimmässäni tiesin, että kaikki kyllä järjestyisi."

Tuona hetkenä Gaby on vielä iloinen ja luottavainen poika. Mutta hänen lapsuudelleen tulee julma loppu. Ensin Burundissa tapahtuu vallankumous ja aletaan sotia. Sitten alkaa Ruandassa järjetön verilöyly, se surullisenkuuluisa kansanmurha. Gabykin joutuu oppimaan, että Afrikassa "rauha oli vain lyhyt tauko sotien välissä."

Gaby haluaisi pysyä puolueettomana, sivussa kaikesta sotimisesta ja vihaamisesta, mutta hänen omat rakkaat ystävänsäkin lähtevät vihanpitoon mukaan. He jankuttavat, ettei Gaby voi väittää olevansa "vain burundilainen". On valittava puolensa; jokaisen on tehtävä se. Sinähän olet tutsi ja he tappavat tutseja, myös sinun sukulaisiasi, Gabylle sanotaan. Hän yrittää paeta tilannetta, mutta onko se mahdollista? Pelko, kauhu, kuolema ja suru saavat kiinni jokaisen, lupaa kysymättä. Saako vihakin?

Gaël Faye on kirjoittanut kauniin, mutta surullisen ja julman romaanin siitä, miten erään pojan onnellinen lapsuus loppuu. Kirja on upea sekä kielellisesti että sisällöltään. Kielellisistä ansioista kuuluu suuri kiitos myös kirjan suomentaneelle Einari Aaltoselle. Ihailin monia hänen loistavia sanavalintojaan.

Kirjailija on itse ranskalais-burundilainen, joten hän tietää mistä kirjoittaa. Tarina onkin uskottava ja todentuntuinen. Juuri tällaisia kohtaloita Burundissa ja Ruandassa on varmasti koettu.

Tämä Gaël Fayen esikoisromaani on niin lupaava, ettei ole ihme, että se on saanut useita kirjallisuuspalkintoja ja että sen käännösoikeudet on myyty 29 maahan. Millaisia kirjoja Faye vielä kirjoittaakaan?!

Kustantajalle kiitos tästä arvostelukappaleesta, joka oli todellinen lukuelämys!

Like Kustannus Oy 2018, 217 sivua
Alkuteos: Petit pays
Suomentanut Einari Aaltonen
Etukannen kuva: Colin Bootman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön roskapostikommenttien estämiseksi.