Suunnilleen hetken mielijohteesta Sérgio alkaa kertoa ihmisille, että hän muuttaa ulkomaille, ja pian hänellä on jo kohdemaakin: Portugali. Suurin odotuksin hän lähtee matkaan. Ihmisetkin kohtelevat äkkiä häntä kuin hän olisi jotain erikoista, vaikka hän on edelleen työtön. Atlantin taakse muuttaminen tekee ihmisestä hetkessä niin hienon, että sitä ihmetellään kuin ei kukaan olisi koskaan muuttanut ulkomaille.
Sérgio itsekin ajattelee, että Portugalissa hänestä tulee automaattisesti rikas ja hän voi sitten palata menestyneenä ja rahakkaana miehenä kotimaahansa, jossa häntä sitten ihaillaan. Mutta todellisuus uudessa maassa on karu. Siellä Portugalin vanhoista siirtomaista, Brasiliasta ja Angolasta, paremman elämän perässä tulleet siirtolaiset ovat toisen luokan kansalaisia. Parhaassa tapauksessa voi päästä tarjoilijaksi tai rakennustyömaalle - naiset joutuvat usein myymään itseään.
Kuitenkin Lissabonissa asumisessa on myös omat ilonsa. Sérgio istuskelee ravintoloissa, tapaa uusia ihmisiä ja kuljeskelee katsomassa nähtävyyksiä.
Kirjassa (joka on tosin ohut) on vain kaksi lukua. Ensimmäisessä ollaan Brasiliassa, toisessa Portugalissa. Aluksi minun oli vaikea päästä kärryille tähän tarinaan, jossa ei ollut ollenkaan kappalejakoa. Sellainen kirjoitustyyli tuntuu jotenkin hengästyttävältä tajunnanvirralta, jossa tuntuu kuin hypittäisiin täysin päämäärättömästi asiasta toiseen. Usein jouduin palaamaan vähän taaksepäin ja lukemaan uudestaan, kun ajatukseni lähtivät harhailemaan. Mutta kun tarina kuitenkin aika pian alkoi vetää, pääsin sisälle sen imuun ja ahmaisin kirjan nopeasti kerralla loppuun asti. Ja siellä lopussa, viimeisen lauseen luettuani totesin: olipa taidokas pieni romaani!
Kirja piirtää riipaisevaa kuvaa Eurooppaan tulevista köyhistä siirtolaisista ja toisaalta entisten siirtomaiden oloista. Noissa maissa, kuten Brasiliassa, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Kuten eräs Rodolfo pauhaa Sérgiolle, ei Brasiliassa tavallinen ihminen pysty rikastumaan rehellisellä työllä, vaan on pitänyt syntyä rikkaaseen sukuun päästäkseen elämässä eteenpäin.
Ruffato on kirjoittanut hienon teoksen, joka on avartavaa ja pysäyttävää luettavaa. Tämä kooltaan pieni kirja on sisällöltään suuri.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
"Kaikkien kasvoilta paistaa maanpakolaisuus,
kahdeksi kappaleeksi revityn sylin kaipaus,
Epätoivoni haaksirikkoutukoon siis
matkalla vanhasta kotimaasta kohti uutta!"
Miguel Torga
Into Kustannus Oy 2018, 130 sivua
Alkuteos Estive em Lisboa e lembrei de você
Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä
Kansi: Tuomo Parikka
Kiva postaus ja avartavaa, -kyllä vaan! Ruffato kuvaa mainiosti tuota sädekehää, joka ympäröi ulkomaille kultaa vuolemaan lähtevää ja tekee hänestä - työttömänäkin - aivan erityisen, kuten oivasti heti kättelyssä toteat.
VastaaPoistaToinen pointti on tuo idea vauraasta kotiinpaluusta, kuinka sitten ollaan juhlittua herraa ja hidalgoa, mutta unelmillahan on sijansaja ihan oma itseisarvonsa meidän kaikkien elämässä, eikös vaan?
Jep: tuohon pitkänä pötkönä soljuvaan tekstiin itsekin ensimmäisen Ruffatoni kanssa tilkan kompastelin, mutta sitten hänen rytmiikkansa jotenkin sisäistyi, ja jatko sujui luonnikkaasti:)
Mainiota kuvausta kyllä! Ruffato kirjoittaa ehkä hiukan myös pilke silmäkulmassa noista tragikoomisista vaiheista. Unelmia elämässä kyllä tarvitaan! Varsinkin jos elämä on kovaa niin kuin Sérgiollakin oli.
PoistaNyt kun totuin Ruffaton tyyliin, hänen kirjojaan voisi kyllä lukea enemmänkin! :)